|
Onko teillä käsikirjoituksia 1800-luvulta ja 1900-luvun alkupuolelta?
Keräämme tietoja itseoppineiden tai vähän kouluja käyneiden suomalaisten kirjoituksista. Etusijalla ovat muistelmat ja omaelämäkerrat sekä kirjeet ja päiväkirjat, mutta myös allakkamuistiinpanot, kaunokirjalliset tekstit, sanomalehtiin tarkoitetut kirjoitukset, pienpainatteet jne. kiinnostavat.
Kansankirjoittajilla tarkoitamme henkilöitä, jotka saivat elantonsa pääasiassa maatalous- tai käsityöläisammateissa ja olivat käyneet korkeintaan kansakoulun.
Vuoden 2008 alussa alkoi Suomen Akatemian rahoittama tutkimushanke Itseoppineet kirjoittajat ja kirjallistumisen prosessit 1800-luvun Suomessa. Siinä kansanihmisten kirjoituksiin paneudutaan historian- ja kirjallisuudentutkimuksen, kielitieteen, folkloristiikan ja uskontotieteen näkökulmista. Lisätietoja hankkeesta Kansanihmiset ja kirjallistuminen 1800-luvun Suomessa.
Tutkimuksemme kohteena ovat lähinnä 1800-luvulle ajoittuvat kirjoitukset. Toisaalta 1800-lukua koskevat elämäkerrat on usein kirjoitettu vasta seuraavan vuosisadan puolella. Tiedot 1800-lukua varhaisemmasta aineistoista ovat nekin tervetulleita.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa on jo joitakin vuosia kartoitettu ja tutkittu 1800-luvun "tavallisten suomalaisten" kirjoittamia käsikirjoituksia. Niitä on löytynyt yllättävän paljon SKS:n omista kokoelmista. Myös vuonna 2003 aihepiiristä järjestetty keruu toi aineistoja tutkimuksen ulottuville.
Jos tiedossanne on tällaista aineistoa, yhteydenottoanne odottavat tutkija Kaisa Kauranen ja arkistonjohtaja Anna Kuismin. Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)finlit.fi.
|
|
|