Suomen keskiajan ja 1500-luvun käsikirjoitukset avoimesti verkossa

6.3.2017 - 14:00
Codices Fennici on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisema Suomen keskiajan ja 1500-luvun käsikirjoitusten digitaalinen kirjasto.

Codices Fennici -verkkojulkaisussa on liturgisia kirjoja, hengellistä kirjallisuutta, historiallisia teoksia ja oikeudenkäyttöön liittyvää kirjallisuutta. Digitaaliset käsikirjoituskuvat julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa verkossa avoimesti yhdessä tieteellisten käsikirjoituskuvailujen kanssa.

Suomessa on säilynyt varsin runsaasti keskiaikaisia kirjallisia lähteitä. Varhaiset käsikirjoitukset kertovat niin monikielisestä tekstituotannosta Suomen alueella kuin yhteyksistä muualle Eurooppaan. Ne ovat se pohja, jolta suomalainen kirjallinen kulttuuri ja suomen kieli ovat kehittyneet.

Osoitteessa http://www.codicesfennici.fi voi selata käsikirjoituksia korkealaatuisina kuvina, tutustua käsikirjoitukseen ja sen historiaan kuvailutietojen avulla ja tehdä aineistohakuja.

Codices Fennici -tutkimus- ja julkaisuhanketta ovat SKS:n lisäksi rahoittaneet Koneen Säätiö, Jenny ja Antti Wihurin rahasto sekä Jane ja Aatos Erkon säätiö.

SKS:n tehtävään on aina kuulunut tiedon avoimuuden edistäminen. Kun seura perustettiin 1831, se tapahtui uudistamalla suomen kieltä, kokoamalla kansanperinnettä ja julkaisemalla suomenkielistä kirjallisuutta. Tänä päivänä tärkeänä sisäänkäyntinä tietoon on verkko ja sähköinen julkaiseminen.

SKS pitää omalta osaltaan huolta siitä, että suomalaisen humanistisen tutkimuksen tulokset leviävät sekä kotimaassa että kansainvälisesti.

Lisätietoja: FT Ville Walta, ville.walta@finlit.fi