J. L. Runeberg käännöskirjallisuudessa

Johan Ludvig Runebergin runoutta on sekä suomennettu että tulkittu monille ulkomaisille kielille. Runoilijan maineen kasvaessa suomennostyöstä tuli keskeinen kulttuuritehtävä, joka loi pohjan kansallisrunoilijan asemalle. Muunkieliset käännökset valaisevat Runebergin asemaa eurooppalaisena klassikkona.

Lyriikka

Vanhimmat lyriikan suomennokset ovat peräisin jo 1830- ja 1840-luvuilta ja koskevat yksittäisiä runoja. Niinpä suosittu "Joutsen" julkaistiin anonyymina suomennoksena Oulun Wiikkosanomissa jo 1.2.1834 (Julius Krohnin tietämän mukaan asialla oli Kaarle Saxa), mutta suomenkielisten omaisuudeksi se tuli vasta vuosisadanvaihteessa Yrjö Weijolan laulullisen tulkinnan myötä. Elias Lönnrotin suomennos "Lähteellä" (1845) on tämän suositun runon lauletuin versio vielä tänä päivänä. August Ahlqvist julkaisi valikoiman Runebergin runoelmia 1845, mutta meni vaihtamaan "Pohjola"-runon joutsenet "siirtyviksi sorsiksi", mikä laskee runon tyylillistä ja aatteellista tasoa. Otto Manninen kohosi seuraavan vuosisadan myötä Runebergin merkittävimmäksi ja kattavimmaksi tulkiksi. Lyyriset kokoelmat hän julkaisi lopullisesti 1948 (Runebergin Runoteokset I). Manninen pääsee oikeuksiinsa varsinkin korkealle viritetyissä runoissa ja tulkitessaan sikermää Pieni kohtalo, jonka Kanteletar-jäljitelmät hän on "palauttanut" Kantelettaren kielelle. Seuraava kolmen lyyrisen kokoelman kokonaissuomennos syntyi Tarmo Maneliuksen kynästä 1987 ja 1989. Sen vahvuutena ovat korutonta tyyliä vaativien runojen tulkinnat. Manelius saattoi myös Runebergin "epäviralliset" runot, ns. erillisrunot, ensi kertaa suomeksi nimellä Runon vuodenajat (1977). Hänen ansiotaan on myös tieteellisen Runeberg-kommentaarin valikoiva esittely suomennosjulkaisujensa selitysosastoissa.

Yksittäisiä runoja ja joitakin sikermiä on tulkittu myös ulkomaisille kielille: legendoja hollanniksi (1879) ja norjaksi (1921), idyllejä ja epigrammeja englanniksi 1878 (E. Magnusson ja E.H. Palmer) ja ranskaksi 1984 (Jean de Faramond); Mustasukkaisuuden yöt on jopa latinannettu 1895 (C.A. Melander). "Saarijärven Paavo" on käännetty unkariksi 1882, saksaksi 1891, viroksi 1924, liettuaksi ja latinaksi 1997 (Tuomo Pekkanen). Teivas Oksala on latinantanut myös idylliepigrammeja ("Joutuin kevät rientää", "Ainoa hetki", "Pohjola"), joita esitettiin elävän latinan maailmankongressissa 1997 Sibeliuksen sävelin. Lyyrisistä runoista suosituin kansainvälisessä vaihdossa on "Maamme", joka on tulkittu kolme kertaa englanniksi, kerran hollanniksi, italiaksi (kaksi kertaa), liettuaksi, saksaksi (toistakymmentä kertaa), tanskaksi, unkariksi ja viroksi kahtena eri versiona.

Heksametrirunous

Heksametri kotiutui suomen kieleen kahden suuren käännöshankkeen, Homeroksen ja Runebergin Hirvenhiihtäjien myötä. Suomennoshankkeet lueteltuina aikajärjestyksessä alusta tähän päivään: J.J. Malmberg 1838, H.K. Corander 1845, M. Costiander 1855, E.J. Blom 1876, Arvid Genetz 1884, Otto Manninen 1937, joka pohjasi käännöksensä Genetzin työhön, Teivas Oksala 2001. Jakov Grot laati teoksesta proosavenäjännöksen 1841. Wolrad Eigenbrod saksansi runoelman ja julkaisi sen Runebergin muiden eeppisten runoelmien kera teoksessa Runeberg's Epische Dichtungen I - II (1891), jota voi pitää Runebergin ulkomaisten käännöslaitosten painavimpana saavutuksena.

Hanna on suomennettu kolmasti (Paavo Cajander 1880, O. Manninen 1940, T. Oksala 1993). Tämä idylliepiikan mestariteos löysi tiensä Eurooppaan, sillä se on tanskannettu (1852), saksannettu jopa neljä kertaa (1850, 1877, 1891, 1925). Nämä ovat heksametrikäännöksiä. Ranskaan Hanna tuli proosamuodossa (1879), Italiaan jambirytmin tahdissa (1910). Erityismaininnan ansaitsee ruotsalaisen pappismiehen C.E.A. Söderströmin latinannos (1895), jonka heksametrityyli tekee täyttä oikeutta alkutekstille. Näytteeksi saman kohdan eri tulkinnoista lainataan Hannan alkusäkeet alkukielellä, tanskaksi, neljänä saksannoksena, latinaksi, italiaksi ja kolmena suomennoksena sekä pidetään silmällä, kuinka ensimmäinen sana glad, joka tavallaan välittää koko runoelman sävellajin, on onnistuttu ilmaisemaan eri tulkinnoissa:

Glad midsommarens qväll ren nalkades. Solen i vester
strålade klar och kastade ljus på den landliga prästgåln,
der uråldrig den låg vid den speglande viken af insjön.

(J. L. Runeberg 1836)

Liflig sig naermade Midsommaraftenen. Solen i Westen
straalede klar og kasted sit Lys paa den landlige Praestegaard,
som aeldgammel laa ved den speilende Bugt af en Indsø.

(Offe Høyer 1852)

Heiter nahte bereits Johannisabend. Die Sonne
strahlte vom Westen klar, und warf ihr Licht auf den Pfarrhof,
welcher am spiegelnden Busen des Sees lag, ländlich und uralt.

(Johannes van der Smissen 1850)

Freudvoll nahete schon Mittsommerabend. Im Westen
strahlte die sonne mit Pracht und verklärte den ländlichen Pfarrhof,
der vor Zeiten erbaut an der spiegelnden Buchtung des Landsees.

(August Kluge 1877)

Froh schon nahte der Mittsommerabend. Es strahlte die Sonne
klar im Westen und warf ihr Licht auf den ländlichen Pfarrhof,
wie er da lag uralt an dem spiegelnden Busen des Landsee's.

(Wolrad Eigenbrodt 1891)

Heiter nahte bereits der Mittsommerabend. Die Sonne
strahlte im Westen und goss ihr Licht auf den ländlichen Pfarrhof,
der an spiegelnder Bucht des Binnensees altersgrau dalag.

(Johannes Öhquist 1925)

Aestatis mediae jam vespera laeta propinquat.
sole micante nitet pastoris villa vetusta,
quam freta clara lacus unda sinuante luebant.

(C.E.A. Söderström 1895)

Fa presto sera, mite sera, e il raggio
estivo già dipinge da occidente
l'antica casa ch'umile alla sponda
si rispecchia del lago.

(E. Teza 1910)

Tullut on riemuineen juhannuksen ilta jo. Länness'
aurinko kirkasna loisti ja loi valoaan ikivanhaan
pappilahan, joka tyynen lahden lammessa päilyi.
(Paavo Cajander 1880)

Aatto jo illastui suvikuun ilojuhlan. Ol' armas
päivä jo lännen päällä ja hohteeseen ikivanhan
maalaispappilan loi, jonk' all' oli päilyvä lahti.
(Otto Manninen 1940)

Riemukas saapui taas juhannus. Oli ehtinyt länteen
päivä ja hohdettaan loi maalaispappilan ylle,
kun talo vanhana heijastui kotivalkaman peiliin.
(Teivas Oksala 1993)

Glad-adjektiivin alleviivatut vastineet sijoittuvat eri tulkinnoissa eri tavoin. Tanskantaja ja saksantajat pääsevät yksinpä kielisukulaisuudesta johtuen lähimmäksi alkutekstiä. Latinantaja kadottaa talon peilautumisen vedenkalvoon. Jambi-italiannos jättää tulkitsematta sekä juhannuksen iloineen että pappilamiljöön.

Latinankielinen heksametri perustuu pitkien ja lyhyiden tavujen vuorotteluun, kun taas ruotsi ja saksa nojaavat sanapainoon. Suomenkielinen kuusimitta ottaa huomioon tavunlaajuuden. On vain huolehdittava siitä, että sanapaino ja tahti-isku eivät lyö häiritsevästi ristiin. Cajanderin ja Mannisen aikana kuului asiaan käyttää runokielessä sanakatkoja (länness'; jonk' all'), mikä ei tänään ole enää suositeltavaa.

Runebergin kolmas heksametrieepos Jouluilta on suomennettu kolmasti (P. Cajander 1881, Valter Juva 1921, O. Manninen 1941), saksannettu neljästi (1852, 1870, 1891, 1925) ja ranskannettukin kerran (1877).

Nadeshda ja Kuningas Fjalar

Karl Kiljander julkaisi ensimmäisen Nadeshda-suomennoksen 1860 painettuna Schildt-Kilpisen ns. venykekirjaimin. Nykyisin käytetty suomennos on Eino Leinon aloittama ja pohjustama (1896-1903) mutta Otto Mannisen muokkaama ja viimeistelemä (1948). Eksoottinen venäläisrunoelma löysi tiensä Eurooppaan. Se on tulkittu englanniksi (1879), islanniksi (1898), italiaksi (1883), ranskaksi (1894), neljä kertaa saksaksi (1852, 1853, 1879, 1891) ja tanskaksi (1861).

Kuningas Fjalarin suomennoshistoria on hyvin vastaavanlainen. Karl Kiljander aloitti työn 1847 ja julkaisi vaatimattoman suomennoksensa omakustanteena Kuopiossa 1876. Sitten Eino Leino tarttui lukiolaisena 1894 tähän mestariteokseen. Runoelma julkaistiin Leinon ja Mannisen yhteissuorituksena runoilijan 100-vuotisjuhlaksi (1904). Mannisen lopullinen, olennaisilta osin oma tulkinta julkaistiin kuvitettuna Fjalarin 100-vuotismuistoksi 1944 ja myöhemmin Runebergin Runoteoksissa 1948. Teivas Oksalan juhlavuodeksi valmistunut uusi suomennos on tarkoitus julkaista syksyllä 2003. Kuningas Fjalar on englanninnettu kahdesti (1904 ja 1911), ranskannettu kahdesti (1879 ja 1929), saksannettu neljästi (1877, 1890, 1891, 1905), tanskannettu kerran (1894).

Vänrikki Stoolin tarinat

Aluksi suomennettiin erillisiä Vänrikkejä (esim. August Ahlqvistin "Döbeln Juuttaassa" 1852), joitakin jopa kalevalamittaan. 1860-luvulla kokoontui Julius Krohn-Suonion ympärille joukko asiasta innostuneita patriootteja, jotka ryhmätyönä ja keskinäisen kritiikin merkeissä saivat aikaan ensimmäisen kokoelman suomennoksen ja julkaisivat sen Krohnin itsensä kustantamana 1867. Työ jatkui, ja molemmat osat saatettiin julkisuuteen 1877 Kansanvalistusseuran toimesta. Paavo Cajander uudisti suurisuuntaisen käännöshankkeen neljännen painoksen 1889, ja myöhemmin se julkaistiin kokonaan hänen nimissään. Juuri tämä Cajanderin vastuulleen ottama suomennos tuli klassikoksi ja koululukemistoksi ja kohosi kymmeniin painoksiin. Vielä tänä päivänä se on Vänrikkien luetuin suomenkielinen versio.

Otto Manninen sai 1909 valmiiksi kilpailevan suomennoksen, joka sekin ylsi moniin painoksiin, löysi tiensä kouluihin ja sai lopullisen muotonsa 1948 (Runebergin Runoteokset II). Mannisen vahvuutena ovat korkeata tyyliä ja loistokkuutta vaativat runot (esim. "Sandels").

Ulkomaisille kielille Vänrikki Stoolin tarinoita on toimitettu sekä kokonaan, valikoimina että yksittäisinä runoina. Kokonaiskuvasta muodostuu värikäs. "Sven Dufva" ja "Döbeln" on käännetty eskimoksi 1938 (Fr. Nielsen), "Kulnev" liettuaksi 1939, "Pilven veikko" latinaksi 1890 (C.A. Melander). Vänrikkien ensimmäiseen sarjaan (1848) tartuttiin tuoreeltaan, sillä se tulkittiin norjaksi 1856, tanskaksi 1856, saksaksi 1852 (kaksi eri käännöstä) ja 1859. Englanniksi Tarinat tulivat kokonaan 1952 (Ch. W. Starck ja C.B. Shaw). Tanskannoksia tunnetaan viisi ja saksannoksia kokonaista 11 vuosien 1852 ja 1910 välillä. Wolrad Eigenbrodtin saksannos (ensipainos 1891) tuli klassikoksi ja ylsi useampiin painoksiin, joista kolme tuli julki Suomessa 1942-1944 saksalaisille sotilaille suunnattuina laitoksina.

Draamat

Antti Törnroos-Tuokko suomensi komedian En voi 1880. Teattereissa käytetty, ilmeisesti sujuvampi Emerik Tammisen suomennos on hautautunut roolivihkoihin. Otto Mannisen käännös julkaistiin 1948 (Runebergin Runoteokset II). Komedia on saksannettu 1863.

Salamiin kuninkaat esitettiin ensi kerran suomeksi 1884 Karl Kiljanderin käännöksenä. Eino Leino ryhtyi laatimaan uutta käännöstä 1896, ja Otto Manninen saattoi sen päätökseen kymmenisen vuotta myöhemmin. Hän uudisti tämän yhteistyön tuloksen kokonaan 1948. Tragedia on saksannettu kahdesti (1869 ja 1875). Erikoisuutena mainittakoon, että kahdessa ruotsinmaalaisessa opinnäytetyössä (1864 ja 1871) tragedia on palautettu sen antiikkisille alkulähteille kääntämällä otteita ensimmäisestä näytöksestä sekä klassiseksi kreikaksi että latinaksi.

Runebergin teosten käännöshistoria vahvistaa sen käsityksen, että hänestä tuli sekä suomalainen että eurooppalainen klassikko. Hänen itsenäisistä teoksistaan ilmestyi jo runoilijan elinaikana parisenkymmentä käännöstä ulkomaisille kielille (ranskaksi, saksaksi, tanskaksi, venäjäksi, kreikaksi ja latinaksi). Ulkomaisista käännöskielistä tärkeimmäksi muodostui saksa. Niinpä Vänrikki Stoolin tarinoiden yhdestätoista, kokonaan eri saksantajien laatimista tulkinnoista neljä syntyi jo runoilijan elinaikana.

Uusimpia ja saatavilla olevia Runeberg-suomennoksia

  • Teokset I - III (runoteokset, näytelmät, virsiä, kaunokirjallista proosaa). Toimittanut Juhani Aho. WSOY, Porvoo 1931.
  • Runoteokset I (Runoelmia 1-3, myös Pikku kohtalo, Hirvenhiihtäjät, Hanna, Jouluilta, Nadeshda). Runoteokset II (Kuningas Fjalar, Vänrikki Stoolin tarinat, En voi, Salamiin kuninkaat). Suomentanut Otto Manninen. WSOY, Porvoo-Helsinki 1948.
  • Runon vuodenajat. Erillisrunoja I - II. Suomentanut ja selityksin varustanut Tarmo Manelius. Gaudeamus, Helsinki 1977.
  • Runoja I. Suomentanut ja selityksin varustanut Tarmo Manelius. Sahlgren, Otalampi 1987.
  • Johan Wrede: Se kansa meidän kansa on. Runeberg, vänrikki ja kansakunta. Gummerus, Jyväskylä - Helsinki 1988. Teos käsittää Paavo Cajanderin suomennoksen sekä monipuolisen kuvitetun kommentaarin.
  • Runoja I - II (myös Vanhan puutarhurin kirjeet). Suomentanut ja selityksin varustanut Tarmo Manelius. Sahlgren, Otalampi 1989.
  • Joitakin huomioita traagisesta kuorosta, akateeminen opinnäyte. (1833). Suomentanut Teivas Oksala. Teoksessa Yksi puu, kaksi taivasta. Suomalaisia kirjallisuusväitöskirjoja 1833-1847. Toimittanut Yrjö Varpio. SKS, Helsinki 1996.
  • Hanna. Kolmilauluinen runoelma. Alkuteksti ja heksametrisuomennos. Suomentanut ja selitykset laatinut Teivas Oksala, kuvittanut Tauri Oksala. Artipictura, Espoo 2001 (2. painos).
  • Hirvenhiihtäjät. Yhdeksän laulua. Suomentanut ja selitykset laatinut Teivas Oksala, kuvittanut Tauri Oksala. Artipictura, Espoo 2001.

Teivas Oksala