Joulun suuria kertomuksia

Ja tapahtui niinä päivinä...

– Koska he tämän nähnet olit, julistit he sen sanoman, kuin heille tästä lapsesta sanottu oli. Ja kaikki jotka sen kuulit, ihmettelit niitä kuin heille Paimenilda sanottu oli. Mutta Maria kätki kaikki nämät sanat, tutkistellen sydämesänsä. Ja paimenet palaisit, ylistäin ja kunnioittain Jumalata, kaikista kuin he kuullet ja nähnet olit, niinkuin heille sanottu oli.
(Uusi Testamentti vuodelta 1829)

Raamatun jouluevankeliumi on joulukertomuksistamme vanhin ja kristikunnalle yhteinen. Tekstin toiseksi uusimman käännöksen muistanevat tuhannet suomalaiset sanatarkasti. Miljoonille lienee tarinan sisältö tuttu suurin piirtein. Jouluevankeliumi on luettu ja luetaan yhä ääneen kirkoissa, kouluissa ja monissa kodeissakin, joko sellaisenaan tai muuhun ohjelmanumeroon yhdistettynä. Muut evankelistat eivät ole kertoneet Jeesuksen vaiheista läheskään yhtä laajasti ja intensiivisesti kuin Luukas, jonka evankeliumi on selvimmin suunnattu myös naisille ja vähäosaisille. Kuvaus Vapahtajan syntymästä (Luuk 2:1-20) on kaunis ja sujuva myös asiayhteydestään erotettuna; harva muistaisi, mistä Luukkaan 1. luvussa tai 2. luvun loppuosassa kerrotaan. Lähi-idän tapahtumat, verotus, synnytys ja yliluonnolliset kokemukset ovat jatkuvasti kiehtovia kertomusaiheita, enkelien suosiosta puhumattakaan.

Kiinnostavaa on, että jouluevankeliumissa korostetaan juuri sitä, miten kertomus syntyy. Paimenet - uudempien ammattihierarkioiden peränpitäjät - välittävät sanomaa eteenpäin, sanoja tutkistellaan sydämissä, ilo on tuleva kaikelle kansalle. "Niiden päivien" alkuperäisten tapahtumien totuus elää suullisen perinteen monenkirjavana todellisuutena muutamia vuosikymmeniä, saadakseen sitten muistiinmerkitsijöiltä kirjallisen muodon.

Enkeli taivaan lausui näin

– Teinit kiittivät ja lähtivät kulkemaan edelleen, mutta Luther puhkesi sanomaan: "Ihanan jouluilon he toivat mukanaan! Juuri se laulu on minun lempilauluni. Mutta saksalaisen täytyisi jouluiltana laulaa vain saksalaisia lauluja."

"Niin, mutta meillä ei vielä ole mitään joululaulua saksan kielellämme", lausui Melankton.
Iloinen ja salaperäinen loiste tuli uskonpuhdistajan silmään.
"Anna sitten minun huolehtia siitä, rakas ystäväni."
Hetken istui hän hiljaa ja miettiväisenä. Sitten otti hän luuttunsa ja lauloi kauniilla, sydämeen tunkevalla äänellään:
Enkeli taivaan lausui näin:
Miks hämmästyitte säikähtäin?
Mä suuren ilon ilmoitan
Maan kansoille nyt tulevan...

(Talvikukkia, Evankelinen Joululehti 1926, suomennos)

Enkeli taivaan on virsi, joka kertoo jouluevankeliumin jälkipuoliskon tapahtumista. Suhteellisen yksimielisiä ollaan siitä, että Martti Luther on sepittänyt virsisanoituksen Vom Himmel Hoch vuonna 1535. Lisäksi arvellaan hänen tehneen virteen uuden sävelen vuonna 1539; tuohon asti sitä luultavasti laulettiin vanhan kansanlaulun sävelellä. Aivan niin helposti kuin yllä lainatussa tarinassa ei luomistyö varmaankaan ole sujunut. Kertomus onkin tyyppiesimerkki Lutherista palvottuna yleisnerona ja kertomusten suosikkihahmona; hänet nimettiin myös mm. joulukuusen keksijäksi, kun kuuset yleistyivät Saksassa 1600-luvulla. Enkeli taivaan on harras ja kaunis perusvirsi. Yhden oktaavin sisällä pysyvä C-duurimelodia on helppo soittaa ja laulaa, joskaan suomenkielisten sanojen painotukset ja tavujen pituudet, esimerkiksi heti alussa, eivät ole kaikkien taiteen sääntöjen mukaisia. Virttä laulettiin Hemminki Maskulaisen suomennoksena jo vuodesta 1605 lähtien. Elias Lönnrot uudisti käännöksen 1867, mutta meidän ulkoa osaamamme sanat ovat Julius Krohnilta vuodelta 1880. Täpötäydessä joulukirkossa tämä virsi on vaikuttavimmillaan: torkkujatkin heräävät kohahdukseen, kun viimeisen säkeistön kajahtaessa kirkkoväki nousee seisomaan.

Huomenna, jos Jumala suo...

– Sen lisäksi käskee Hänen Kuninkaallinen Majesteettinsa kaikkia yhteisesti, että he tänä Juhla-aikana pitävät yleistä Joulurauhaa, ja itsensä yksimielisiksi ja iloisiksi toinen toistaan kohtaan asettavat, kuin myöskin kavahtavat itsensä kaikesta metelöimisestä ja tappelusta sekä huutamisesta ja kirkumisesta kaduilla ynnä muusta, mikä Jumalan loukkaamiseksi koituu.
(Wartion Joulu 1924, vapaa suomennos Kristiina-kuningattaren käskykirjeestä vuodelta 1649)

Jo keskiajalla koetettiin rauhanjulistuksin pitää yllä järjestystä Pohjolan levottomissa kaupungeissa. Joulurauha on julistettu Turusta myös suomeksi lähes katkoitta 1700-luvulta lähtien. Kerrotaan, että Turun palossa 1827 tuhoutunut teksti olisi jouduttu kirjoittamaan osittain muistinvaraisesti uudelleen. Nykyinen teksti on edeltäjiään lyhyempi ja yleisluonteisempi; enää ei erikseen varoitella juopumuksesta ja tappeluista. Tapahtuma kerää joka vuosi runsaasti ihmisiä Turun vanhalle suurtorille ja vielä monin verroin enemmän television tai radion ääreen. Joulurauhan julistus aattona keskipäivällä on yhä monessa kodissa deadline-tyyppinen hetki, jonka jälkeen toiminnan pitäisi muuttua valmistelusta viettämisen luonteiseksi.

Muistojen joulu

– Oli niinkuin enkelein joululaulu: maassa rauha ja ihmisille hyvä tahto, olisi kaikkialla kaikunut. Kuitenkin raivosi myrsky monen sydämessä ja levottomuus kuvastui kuihtuneilla kasvoilla. Rauhaa ja taivaan rakkautta kaipasi kylmä sydän. Nopeasiipinen ajatus liiti muinaisiin aikoihin, menneisiin lapsen päiviin, jolloin juhla tuntui juhlalta ja kertomukset lapsesta seimessä lämmittivät pientä sydäntä. Pienen kaupungin katuja asteli Artturi. Äskettäin oli hän tullut Yliopistosta viettämään joulua vanhan äitinsä luona...
(Tähdetär, joululehti 1884)

"Muistojen jouluksi" tässä nimetyllä hahmotelmalla ei ole yhtä perusmuotoa tekstinä tai kertomuksena, toisin kuin jouluevankeliumilla, virrellä 21 tai joulurauhan julistuksella.. Edellä esitellyt ja monet muut kiinteät joulutekstit kuuluvat kuitenkin sen rakennusaineisiin. Kyseessä on eräänlainen tajuntamme tyyppi- ja motiiviluettelo, jonka alaotsikkoja voisivat olla: joulu ennen, maalla, lapsena, kotona, poikkeusoloissa. Pääotsikon selitteitä voisivat olla vaikkapa "kunnon joulu" tai "joulujen joulu".

Taakse jääneen elämänvaiheen, aikakauden tai ympäristön elämyksekkäimmät joulumuistot muokkautuvat mielessämme kertomuksiksi, jotka ovat tapahtumien tasolla henkilökohtaisia, mutta joiden rakenne ja merkitykset ovat yhteisen tietoisuutemme ohjaamia. Perheen, suvun tai kansakunnan joulukokemukset heijastuvat tulevien joulujen toiveisiin ja pelkoihin ja niitä hyödynnetään tehokkaasti mainonnassa ja tuhansissa joulunovelleissa. "Muistojen joulu" voi olla kymmenen tai sadan vuoden takainen; iloinen tai surullinen; yltäkylläinen tai niukka - mutta se on aina vahvasti jouluinen. Usein se on yritetty näkyvästi kiistää, unohtaa tai latistaa monenlaisiksi parodioiksi, mutta nämä yritykset ovat lopulta vain korostaneet sen merkitystä. Vuodenvaihteen juhla-ajalla on edelleen kiistaton erikoisasema vuoden- ja elämänkulussa. Joulusta on tullut kulttuurissamme elämää suurempi, ja joulukertomuksista joulua suurempia.

– Ne lapsuuden joulut, ne ne olivatkin jotakin. Niitä odotettiin ja niitä manattiin nopeammin tulevaksi monenlaisin tempuin. Hiihdettiin tuntikausia pientä lenkkiä pihamaan ja vanhan riihen välillä laskien sinnikkäästi, että kunhan vielä tänään hiihdän kymmenen ja huomenna kaksikymmentä kertaa, niin johan on joulu jo paljon lähempänä. Kasattiin lunta tien varsilta korkeiksi valleiksi ja arvioitiin, että silloin kun vallit nousevat pään tasalle, silloin on varmasti jo aatonaatto huomenissa. Iltaisin tuijotettiin ikkunasta pimeään ja monesti jo melkein uskottiin punaisen piippalakin pilkahdukseen...
(Pyhäjokialueen Joulu 1964, Pauli Stavén).

Lähde: Juha Nirkko, Joulun suuria kertomuksia, Tieteessä tapahtuu 8/1994.