Joulukalenteri

Adventti- eli joulukalentereita oli Saksassa käytössä jo 1900-luvun alkuvuosina. Partiojärjestöt toivat niitä 1930-luvun alussa Ruotsiin ja saman vuosikymmenen lopulla Suomeen. Alkuaikojen kuva-aiheena oli talo, jonka ikkunoita avattiin päätyen Betlehemin seimeen. Paperikaupasta ostetut ja itse askarrellut kalenterit elävät tänä päivänä rinnakkaiseloa lukuisina muunnelmina ja saavat toisiltaan vaikutteita. Kuvia tai pikkulahjoja taakseen kätkevien luukkujen availu - tai television joulukalenterin seuraaminen - helpottaa lasten ja lapsenmielisten joulun odotusta ja tiivistää samalla jännitystä jouluaattoa kohti. Nimitys adventtikalenteri on tavallaan harhaanjohtava, sillä luukkuja on vuosiluvusta riippumattomassa kalenterissa aina 24, joista numero 1 avataan 1.12. Ensimmäinen adventtisunnuntai, kirkkovuotemme alku, osuu juuri tuohon päivään viiden tai kuuden vuoden välein.