Joululahjat

Lahjat ja juhlat ovat monin tavoin sidoksissa toisiinsa, ja lahjassa yhdistyvät anteliaisuus ja suhdetoiminta. Vuoden vaihteessa isäntien oli varmistettava työvoiman saanti ja pysyvyys, ja siksi syötävää ja juotavaa piti olla joulupöydässä sekä omalle väelle että naapureille. Kestitys palveli siis samaa tarkoitusta kuin nykyisinkin.

Varhaisimmat tiedot perhepiirissä annetuista joululahjoista Suomessa ovat kartanoista ja pappiloista 1800-luvun alkupuolelta. Lahjat olivat herrasväelläkin usein itse valmistettuja esineitä, vaatekappaleita tai jotakin hyvää syötävää. Talonpoikaisen kansan keskuudessa oli yleinen normi, että jouluksi oli saatava uutta päällepantavaa. Vaatteet oliva osa palkkausta, mutta niiden antaminen jouluna tai kekrinä sai lahjan arvon.

Ruotsissa oli pari sataa vuotta sitten tapana käydä jouluaaton hämärissä viskelemässä pieniä lahjakääröjä ovenraosta: lahjan tuoja koputti oveen ja juoksi saman tien pois, ettei häntä tunnettaisi. Tästä on peräisin ruotsin joululahjaa tarkoittava sana julklapp (klappa ´kolkuttaa´). Toisinaan pojat piilottivat tytöille tarkoitetut lahjansa olkipukin tai -pojan sisään. Käärössä voi olla myös pilailumielessä lähetetty viesti. Juhlaklapin tai -klaffin nakkaaminen tunnettiin Suomessakin Pohjanmaalla sekä ruotsinkielisellä rannikolla ja saaristossa.

Lahjatavaroiden joulunäyttelyt kaupungeissa tulivat muotiin runsaat sata vuotta sitten, ja muutamassa vuosikymmenessä käynnistyi joululahjateollisuus, jonka tuotteet levisivät kautta maan. Vastapainoksi markkinajoululle omatekoiset joululahjat ovat jälleen viime aikoina nousseet arvoonsa.

Anteliaisuuden perinnettä hyödyntävät joulun aikaan järjestöt toimeenpanemalla keräyksiä ja myyjäisiä, ja tuotto käytetään johonkin hyvään tarkoitukseen. Katukuvaan kuuluvat meillä perinteisesti Pelastusarmeijan joulupadat ja korit, joilla kootaan rahaa, ruokaa ja vaatteita kodittomille ja kovaosaisille. Liikelaitoksetkin voivat joulutervehdysten asemasta lahjoittaa varoja hyväntekeväisyyteen.