Helatorstai ja helluntai

Helatorstai (ruots. helg = pyhä) eli 39. päivä pääsiäisestä on Kristuksen taivaaseenastumisen ja taivaallisen kuninkuuden päivä, vanhan uskomuksen mukaan niin pyhä ettei ruohokaan kasva. Rukoussunnuntain ja helatorstain väliset alkuviikon päivät olivat vanhassa maatalouskulttuurissamme ns. käyntipäiviä tai kanttaipäiviä (ruots. gångdag), jolloin katolisen esimerkin mukaan käytiin ristiä kantaen kulkueina pelloilla hyvää vuodentuloa rukoilemassa. Tapa eli paikka paikoin vielä 1800-luvulla. Vuosina 1973-1991 helatorstai oli siirrettynä edelliseen lauantaihin, rukoussunnuntain aatoksi.

Helluntaisunnuntaita edeltävänä lauantaina, tai jo helatorstain aatosta lähtien, on Etelä- ja Lounais-Suomessa poltettu helavalkeita, vietetty helkajuhlia ja aloitettu kesäleikit.

Suomen kuuluisin kansanomainen kevätjuhla on Sääksmäen Ritvalan helka: pyhäiltapäivinä helatorstaista juhannuksen tienoille Ritvalan neidot vaelsivat kulkueena kylän teitä laulaen kalevalamittaisia lauluja. Ritvalan helkajuhlan alkuperästä kiistellään yhä. Tavasta on asiakirjatietoja 1700-luvulta; varhaisimpia perinteentutkijoiden muistiinpanoja ovat Elias Lönnrotin ja C. A. Gottlundin vuonna 1832 julkaisemat kuvaukset. Tapa katkesi 1800-luvun lopulla, mutta se elvytettiin uudelleen 1900-luvun alussa kotiseutujuhlana.

Seitsemän viikkoa eli 50 päivää Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen Pietari piti tuhansille kuulijoille helluntaisaarnan ja kristillinen alkuseurakunta syntyi. Juutalaista helluntaijuhlaa, johon väki oli kokoontuneena, vietettiin Punaiseltamereltä Siinaille 50 päivää kestäneen vaelluksen muistoksi. Vanha Siinailla tehty liitto korvautui nyt uudella, jonka merkiksi Pyhä Henki vuodatettiin liekkeinä apostoleihin. - Läntinen kirkko viettää vielä helluntain jälkeisenä sunnuntaina Pyhän Kolminaisuuden päivää; tästä alkaa kirkkovuoden loppu- eli juhlaton puolisko, joka kestää adventtiin.