IT Antonio Parente

Kääntää kielelle: italia

Tieni kääntäjäksi:

Minusta tuli kääntäjä pakosta: kun opiskelin filosofiaa, italialaisten tutkijoiden kirjoittamat filosofiset tekstit tuntuivat uskomattoman vaikeilta ja koukeroisilta. Pakenin siis englanninkielisten tekstien pariin. Ne käsittelivät samoja asioita, mutta paljon yksinkertaisemmin ja suoraviivaisemmin. Koska nuo tekstit eivät olleet silloin vielä italiannettuja, jouduin kääntämään niitä itseäni varten.

Suomen kielen valinta oli sen sijaan sattuma. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen lähdin interrail-matkalle ympäri Eurooppaa ja Suomi ja Ruotsi tuntuivat kaikista maista kiinnostavimmilta. Kun olin aloittamassa yliopisto-opintoja, eräs minua vanhempi opiskelija neuvoi minua valitsemaan suomen – suomen oppiaineessa oli kuulemma vähän opiskelijoita ja heistä pidettiin hyvää huolta.

Vakava kiinnostus kääntämiseen heräsi kuitenkin vasta silloin kuin oleskelin ja myöhemmin asuinkin Prahassa, 1980- ja 1990-luvulla. Siellä minulla oli onni tutustua tutkijoihin ja ajattelijoihin kuten Juri Lotmaniin, Richard Rortyyn ja Prahan lingvistisen piirin jäseniin. Heiltä opin hyvin paljon ja aioin perehtyä heidän ajatteluun vielä syvällisemmin. Mutta löysinkin käännöstieteilijä Jiří Levýn, jonka oppi motivoi minua lähestymään kääntämiseen liittyvää kieltä koskevaa ajattelua paljon pragmaattisemmin. Samalla minulla oli mahdollisuus seurata, prof. František Čermákin ansiosta, prahalaisen lingvistisen korpuksen syntyä. Eri korpukset ovat nykyään sekä kääntäjien että kirjallisuudentutkijoiden välttämättömiä työvälineitä.

Kääntämisen ilot ja haasteet?

Mitä tulee runouteen, joka on minulle ehkä tutuin tai läheisin laji, suurimmat suomesta italiaan kääntämiseen liittyvät vaikeudet johtuvat kahden kirjallisuuden, italialaisen ja suomalaisen, eri luonteista.

Kaikella suomalaisella kulttuurilla on aina ollut demokraattinen, ei-elitistinen luonne. ”Suuriin” eurooppalaisiin kulttuurisiin traditioihin verrattuna suomalainen kulttuuri on alusta lähtien pitänyt parempana yksinkertaisempia, mutta laajempaa yleisöä tavoittavia muotoja. Sen sijaan italialainen kulttuuri on ollut elitistinen kautta historian, tarkoitettu vain muutamille – muun muassa vastauskonpuhdistuksen takia, joka tietyllä tavalla edisti lukutaidottomuutta.

Nykyäänkin voidaan sanoa (poikkeuksia lukuun ottamatta), että runoudella, ja yleisemmin kirjallisuudella, ei ole samaa didaktista luonnetta eivätkä runous ja kirjallisuus pyri vaikuttamaan mahdollisimman laajaan yleisöön. Siitä johtuen on uskomattoman vaikeaa kääntää suomenkielisiä yksinkertaisia lauseita kuten ”kävelen huoneessa kirja kädessä”, koska sellaiset lauseet tuntuvat täysin ”vierailta” italialaisen kirjallisen perinteen näkökulmasta. Kun Suomessa runous tuntuu olevan yksi kirjallisuuden lajeista, Italiassa se on paitsi laji myös kieli, kielellinen ilmaisu(tapa), jota käytetään, kun (ja vain silloin kun) jotain väitettä ei voi ilmaista millään muulla tavalla. Siinä mielessä se on viimeinen voimavara, se tehoavin, joka ulottuu sinne, minne muut ilmaisumuodot eivät yllä.

Ja tässä astuu peliin kääntäjä ja hänen tehtävänsä: ”kotouttaa” kääntämänsä tekstit etsimällä ilmaisua, joka on lähimpänä Italian kansallista poetiikkaa vai yrittää muuttaa tätä kaanonia tarjoamalla mitä erilaisimpia tekstejä ja yrittämällä samalla laajentaa italialaisen lukijan odotushorisonttia?

Kiinnostavimmat ja ”hauskimmat” kääntämäni tekstit ovat lajien rajoja ylittävät teokset, jotka vaativat kääntäjältä eri taitoja eri tasoilla. Voin mainita esimerkiksi Kari Hotakaisen runot ja hänen Finnhits-kokoelmansa, Mikko Rimmisen Nenäpäivän (sekä saman tekijän varhaisrunot), Mariaana Jäntin Amorfiaana-romaanin tietyt osiot tai vaikkapa Laura Ruohosen Olga-näytelmän ”Hillokantaatin”.

Toivekäännöksiäni: 

Suomen kirjallisuus on Italiassa paljon enemmän läsnä (käännöksinä) nyt kuin kymmenkunta vuotta sitten. Tämä on varmaan FILIn ansiota sekä sen, että suomalaiset kustantamot (ja kirjailijat) ovat käyttäneet kirjallisia agentteja suomalaisten kirjojen markkinointia varten. Jos vertaa eri kielille käännettyjä suomalaisia teoksia, huomaa, että esiin tulee aika paljon samoja nimiä. Uskon siis, että olisi paljon tilaa sellaisille tekijöille joita ei ehkä tunneta laajemmin Suomessakaan, mutta jotka voisivat menestyä jossain tietyssä maassa (tyylin, aiheiden, lajin ansiosta). Tekisin mielelläni eri lajeille omistetun antologian (runoutta, lyhytproosaa, näytelmiä) joka koostuisi ei-kanonisoitujen tekijöiden teksteistä; tekstejä voitaisiin ryhmittää aiheittain.

Käännösten vastaanotto Italiassa:

Kun vuonna 2002 ilmestyi suomalaisen nykyrunouden antologiani Quando il sole è fissato con i chiodi (”Kun aurinko on nauloilla kiinni”), italialainen kirjallisuuskriitikko Giorgio Linguaglossa kehui antologian runoilijoiden ”yksinkertaisuutta ja tuoreutta”. Samalla hän kuitenkin arveli, ettei tämä runouden laji, vaikka siihen suhtautuisikin positiivisesti, voisi koskaan kotiutua italialaiseen kansallispoetiikkaan, joka ”työntäisi sen pois kuin vieraan esineen”. Runoilija ja kriitikko Francesca Tuscano kirjoitti puolestaan Il limite della neve (”Lumen raja”) -antologiastani, joka ilmestyi 2012: ”Uusimpien suomalaisten runoilijoiden tuotannon tunteminen voi epäilemättä olla hyödyksi meidän [italialaisten] runokielemme uudistamiselle. Samalla kun italialaiset intellektuellit tutustuvat maailmaan, joka ympäröi heitä [nuoria suomalaisia runoilijoita] ja joka osoittaa, että on mahdollista tehdä runous houkuttelevaksi suuremmallekin yleisölle sitä banalisoimatta, tarjoutuu italialaisille myös tärkeä mahdollisuus pohtia kirjallisuuden ja yleisön välistä kuilua, joka Italiassa tuntuu ylitsepääsemättömältä.”

Olen iloinen, että suomalaisen kirjallisuuden italiantajien ansiosta muuttuu tapa, jolla katsotaan ja luetaan suomalaista runoutta Italiassa.

Työn alla tällä hetkellä:

Suurin projektini, jonka parissa olen työskennellyt jo muutaman vuoden ajan, on Runoilijoiden Kalevala. Siinä käännetään ja kommentoidaan jokainen Kalevalan runo jonkun italialaisen runoilijan kanssa. Tämä projekti pyrkii toimimaan dialogina ei pelkästään kahden eri poetiikan välillä, vaan myös yhden kansallisen poetiikan sisällä.

Antonio Parente palkittiin yhdessä Viola Parente-Čapkován kanssa Suomen valtion ulkomaisella kääntäjäpalkinnolla 2004.

Parenten Kritiikki-lehteen (4–5/2012) kirjoittamassa artikkelissa ”Ei-elitistinen runous, hyvin erilaista kuin italialainen” käsitellään tarkemmin italialaisen ja suomalaisen runouden eroja.

Antonio Parenten käännöksiä voi hakea käännöstietokannastamme. Valikoima käännöksiä: