Tuet kääntäjille
Hakuohjeet:
Matka-apuraha kääntäjille
Suomen kirjallisuutta muille kielille kääntävät kääntäjät voivat hakea FILIstä matka-apurahaa työmatkaa varten. Apuraha voidaan myöntää samalle kääntäjälle korkeintaan joka toinen vuosi.
Hakemuksessa perustellaan työmatkan tarpeellisuus. Lisäksi mukaan on liitettävä kääntäjän ansioluettelo.
FILIn neuvottelukunta tekee päätökset myönnettävistä apurahoista. Tukipäätökset ilmoitetaan hakijoille kirjeitse kahden kuukauden kuluessa hakuajan päättymisestä. Myönnetty käännöstuki on voimassa 24 kuukautta. Tuen saajan on itse huolehdittava matkavakuutuksestaan.
Apuraha maksetaan kolme kuukautta ennen matkaa. Ennen tuen maksamista saajan on palautettava FILIn lähettämä, valtionapulain edellyttämä sopimus allekirjoitettuna sekä ilmoitettava henkilötunnuksensa tai syntymäaikansa. Matkan jälkeen FILIin toimitetaan vapaamuotoinen matkakertomus.
Matka-apurahaa voi hakea vuosittain sähköisillä hakulomakkeilla 1.4. ja 1.11. mennessä. Hakemusten ja kaikkien liitteiden tulee olla FILIssä viimeiseen hakupäivään mennessä. Määräajan jälkeen lähetettyjä tai puutteellisia hakemuksia ei voida ottaa lainkaan käsittelyyn. |
|


