Suomi Svenska Deutsch English Français 日本語 По-русски

Painatustuen hakuohjeet

 

Suomalaiset sarjakuvakirjat muille kielille

Tukea voi hakea suomen, suomenruotsin tai saamen kielestä suoraan muille kielille käännettävien, Suomessa julkaistujen sarjakuvakirjojen painattamiseen. Tukea myönnetään vain varsinaisiin painatuskuluihin. Painatustuki ei kata esim. kuvankäsittelykuluja ja graafikon taittopalkkioita, ei myöskään royalteja eikä kirjojen postituskuluja.

 

Tukea ei myönnetä takautuvasti eikä jo julkaistujen käännöskirjojen uusintapainoksille.

 

FILIn neuvottelukunta tekee päätökset myönnettävistä apurahoista. Tukipäätökset ilmoitetaan hakijoille kirjeitse kahden kuukauden kuluessa hakuajan päättymisestä. Myönnetty tuki on voimassa 24 kuukautta.

 

Mikäli haetaan sekä käännös- että painatustukea, täytetään kaksi erillistä hakulomaketta.

 

Tuen hakijat

 

Tukea voivat hakea kaikki ulkomaiset kustantajat.

 

Hakuajat

 

Painatustukea voi hakea vuosittain sähköisillä hakulomakkeilla 1.4. ja 1.11. mennessä. Hakemusten ja kaikkien liitteiden tulee olla FILIssä viimeiseen hakupäivään mennessä. Määräajan jälkeen lähetettyjä tai puutteellisia hakemuksia ei voida ottaa lainkaan käsittelyyn.

 

Tarvittavat liitteet

  • Virallinen, voimassa oleva kirjapainon painotarjous, josta ilmenee painatuskulujen määrä sekä kappalehinta euroina ilman royalteja

  • kopio allekirjoitetusta ulkomaisen kustantajan ja suomalaisen oikeudenomistajan välisestä kustannussopimuksesta.

  • Ensi kertaa hakevilta pyydetään myös kustantajan esittely.

Huom! Kaikkien liitteiden tulee olla FILIssä viimeiseen hakupäivään mennessä.

 

Tukiperusteet

 

Painatustuki maksetaan, kun kustantaja on toimittanut FILIin yhden kappaleen valmista julkaisua. Ennen tuen maksamista saajan on myös palautettava FILIn lähettämä, valtionapulain edellyttämä sopimus allekirjoitettuna.

 

Julkaistavassa kirjassa on oltava maininta FILIn myöntämästä tuesta (ohessa esimerkkejä ja FILIn logo käyttöön).

Lisätietoja


Johanna Pitkänen

johanna.pitkanen
(at)finlit.fi

 

Syksyn 2012 tuet

 

Syksyn 2012 hakukierros alkaa 1.5. ja päättyy 1.11.2012.

 

Sähköiset hakulomakkeet

 

Muista nämä:

 

Myös liitteiden tulee olla FILIssä viimeiseen hakupäivään mennessä.

 

Julkaistavassa kirjassa on oltava maininta tuen saamisesta ja mielellään myös FILIn logo.

 

Esimerkkejä kiitoksista