SE Janina Orlov

Kääntää kielelle: ruotsi

Janina Orlov Frankfurtin kirjamessuilla 2014. Kuva: Katja Maria Nyman / FILI

Tieni kääntäjäksi:

Se oli sattuman kauppaa. Muutin Ruotsiin ja halusin tuoda suomalaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta ruotsalaiselle lukijakunnalle. Menestys oli vaihteleva, mutta sitten eteeni sattui Sofi Oksasen Stalinin lehmät ja siitä kaikki lähti vauhdilla.

Toive- tai lempikäännöksiäni:

Minulla on monta lempikäännöstä, enkä halua tässä vaiheessa mainita yhtä tai muutamaa. Palaan asiaan kun lopetan kääntämisen kokonaan!

Kääntämisen ilot ja haasteet:

Haastavin ja samalla kivoin tekijä suomesta ruotsiin kääntämisessä on ilman muuta ”löytöretkeily” ruotsin kielessä. Vastineiden löytäminen tai keksiminen vaatii sekä mielikuvitusta että kärsivällisyyttä – ja leikkimieltä. Suomen kieli on mahtava, mutta niin on ruotsikin, omalla tavallaan. Kesti jonkun aikaa ennen kuin tajusin sen.

Suomalainen kirjallisuus Ruotsissa:

Suomalaisen kirjallisuuden asema Ruotsissa on parantunut huomattavasti viimeisten viiden vuoden aikana ja paranee yhä. Kiinnostus kasvaa  johtuen korkeasta laadusta ja hyvistä käännöksistä ja varmaan myös paremmasta markkinoimisesta.

 

Janina Orlov kääntää paraikaa Katja Ketun Yöperhosta. Hänen kääntämänään julkaistiin juuri Rosa Liksomin lehtijuttu Siperiasta Dagens Nyheterissä 18.2.2017. Janina Orlov palkittiin Suomen valtion ulkomaisella kääntäjäpalkinnolla 2015 ja Pro Finlandia -mitalilla 2016.

Janina Orlovin käännöksiä (lisää voi hakea käännöstietokannastamme):