ET Kadri Jaanits

Kääntää kielelle: viro

Tieni kääntäjäksi:

Tiesin jo koululaisena, että haluan lähteä opiskelemaan kieltä ja kirjallisuutta. Tämä ajatus mielessäni aloitin Tarton yliopistossa vuonna 1995.

Pääaineekseni valitsin suomen kielen, koska se tuntui läheisemmältä, omemmalta kuin unkarin kieli. Kuten tuolloinen suomen kielen lehtori Eino Koponen totesi osuvasti, kielioppi ei vaatinut niin paljon vaivannäköä. Aivan totta se ei kuitenkaan ollut. Olen kyllä kotoisin Pohjois-Virosta, mutta koska meidän perheessämme ei ollut pitkään aikaan televisiota, minä en ole kasvanut Suomen TV:n parissa. Niinpä minun oli yliopistossa ryhdyttävä opiskelemaan suomen kieltä aivan alkeista lähtien.

Viimeistään kolmannella vuosikurssilla minulle tuli selväksi, että tulevaisuuteni on liittyvä Suomen kirjallisuuden kääntämiseen. Kolmannen vuosikurssin opiskelijalla ei luonnollisestikaan ollut taitoa eikä rohkeutta käydä kiinni kirjallisiin merkkiteoksiin, mutta jostain täytyi aloittaa. Vironsin käyttöohjeita, opiskelin välillä Helsingissä, ja sattuman kautta – vuonna 2004 Suomen Viron-instituutin välityksellä – sain tarjouksen kääntää Esa Saarisen ja Kirsti Longan henkisen kasvun opas Muodonmuutos. Se oli ensimmäinen kirjani.

Yliopistosta valmistuttuani olin kyllin uskalias lähettääkseni itse yhteistyötarjouksia virolaisille kustantamoille. Hieman yllättäen kävi ilmi, että suomesta kääntäjiä ei olekaan niin runsaasti kuin olin otaksunut. Oli tapahtunut sukupolvenvaihdos, ja suomen kielen, kuten muuten venäjänkin, kyllin hyvin hallitsevia henkilöitä oli vähänlaisesti.

Toive- tai lempikäännöksiäni:

Valitsisin kenties kolme. Kielellisesti suurin haaste oli epäilemättä Katja Ketun Kätilö, jonka murteellisen sanaston ymmärtämistä ja kääntämistä helpottamaan Kirjallisuuden vientikeskus FILI järjesti kääntäjille seminaarin, johon kirjailija itsekin osallistui.

Nautinnollisin tehtävä tähän mennessä on ollut Rosa Liksomin Hytti nro 6. Se on mestarillisesti hahmotettu teos, jossa jokainen sana ja lause on viimeistelty ja omalla paikallaan. Tämän kirjan perusteella voi sanoa, että Liksomilla on absoluuttinen kielikorva. Ja kääntäjä tunnistaa sen.

Kolmantena haluaisin nimetä Ville Hytösen Ötökkämaan tarinat. Kääntäjälle ei mikään ole hupaisampaa ja leikittelevämpää kuin hupaisan ja leikittelevän lastenkirjan kääntäminen.

Suomalainen kaunokirjallisuus on hyvin edustettuna Virossa. Aina voi toki sanoa, että enemmänkin sitä mahtuisi ja jään ehkä hieman kaipaamaan suomalaisia naiskirjailijoita: he ovat mielettömän hyviä eikä heitä kaikkia ole vielä ehditty kääntää viroksi. Vaikkapa Venla Hiidensaloa kääntäisin mielelläni. Myös nuortenkirjallisuutta voisi tietysti hankkia paljon enemmän Suomesta. Salla Simukka on tässä suurenmoinen esimerkki, mutta yhtä lailla virontamisen arvoisia olisivat Seita Vuorelan teokset.

Kääntämisen ilot ja haasteet:

Tässä tulee hyvin esiin yhden miljoonan ja viiden miljoonan puhujan ero. Suomessa on huomattavasti enemmän eri rekistereitä, slangia ja murteita, joille virosta ei useinkaan löydy vastineita. Sanoisin jopa että kielemme ovat hyvinkin erilaisia rakenteeltaan ja käyttömahdollisuuksiltaan. Olen vähitellen oppinut unohtamaan kielten näennäisen samankaltaisuuden, joka voi usein johtaa monenlaisiin väärinymmäryksiin. Suomessa käytetään myös viroa enemmän pluskvamperfektiä ja lauseenvastikkeita, joiden kääntämistä on aina pohdittava.

Hauskaa on, että Suomen ja Viron kulttuurit ovat loppujen lopuksi aika lähellä toisiaan, joten huumori tai vaikkapa suomalainen suhtautuminen luontoon välittyy virolaiselle lukijalle hyvin. Pääsääntö on: mitä haastavampaa, sitä hauskempaa!

Suomalainen kirjallisuus Virossa:

On luonnollista, että suomalaista kirjallisuutta julkaistaan meillä suhteellisen paljon. Suomi on meitä niin lähellä, ja vaikka meidän kulttuurimme ja kirjallisuutemme poikkeavat paikoittain toisistaan, ne ovat silti tietyssä mielessä solmiutuneet yhteen, kehittyneet ja muotoutuneet rinnakkain. Varmaan juuri siksi virolaiset kustantamot julkaisevat suomalaista kirjallisuutta jopa enemmän kuin sitä tosiasiassa ostetaan. Niin se vain on.

Tässä kohdin tietysti syvä kumarrus FILIlle – ilman sen tukea jäisi suuri osa kirjoista kerta kaikkiaan ilmestymättä. Kustantamoiden asiantuntemus on Suomen suhteen suurempi kuin esimerkiksi Latvian ja Liettuan, sillä vielä on ihmisiä, jotka osaavat kieltä ja tuntevat syvällisesti kulttuuria. Valitettavasti Virossa ei taida olla kovinkaan paljon niitä, jotka olisivat perillä Latvian kirjallisuudesta, saati sitten liettualaisesta. Sama koskee myös lukijakuntaa: maantieteestä huolimatta Latvia on meistä ikävä kyllä mittaamattoman paljon kauempana kuin Suomi.

Tällä hetkellä minulla on työn alla kolme kirjaa: Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme, Tuomas Kyrön Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja ja juuri aloittamani Salla Simukan Sisarla. Pelon romaani on aikamoinen urakka ja siksi minulle erityisen rakas – olen nauttinut sen käätämisestä yhtä paljon kuin lukemisestakin. Nyt käännös on jo hiontavaiheessa kuten myös Mielensäpahoittaja (on korkea aika välittää hänen järkipuhettaan virolaisillekin!).

Kadri Jaanits on saanut vuonna 2015 E.W. Ponkalan Säätiön palkinnon tunnustukseksi suomalaisen kirjallisuuden hyväksi tekemästään työstä Virossa. 2016  hän oli IBBYn kunnialistalla virolaisena kääntäjänä Salla Simukan Punainen kuin veri vironnoksesta.

Hae Kadri Jaanitsin käännökset käännöstietokannastamme.