NO Morten Abildsnes

Kääntää kielelle: norja

Tieni kääntäjäksi:

Ensimmäinen kunnon kosketukseni suomenkieliseen kulttuuriin oli Kalevalan kohtaus, jossa Väinämöinen laulaa Joukahaisen suohon. Olin aika nuori, ja tarina tempasi minut mukaansa. Siihen aikaan luin kaiken maailman satuja, kirjojen joukossa oli myös suomalaisia satuja Turid Farbregdin norjantamina kokoelmassa Finske eventyr. Myöhemmin luin Leena Krohnin Ihmisten vaatteissa -romaanin norjannoksena muun muassa sen takia, että kirja ilmestyi samassa sarjassa kuin Ursula K. Le Guinin Maameren tarinat ja C.S. Lewisin Narnian tarinat.

Kurkkulaulupiirien kautta tutustuin suomalaiseen kansanmusiikkiskeneen. Minua kiinnostaa eniten arkaainen ilmaisu, jota löytyy esim. runonlaulusta ja jouhikonsoitosta. Nykyrunonlaulajat käyttävät Kalevalan, Kantelettaren ja Suomen kansan vanhojen runojen tekstejä aktiivisesti, oman esiintymisen ja sovitusten materiaalina. Aluksi tällaisia tekstejä oli aika vaikeaa ymmärtää.

Aloitin suomen kielen opiskelun oma-aloitteisesti noin puoli vuotta ennen kuin minut ”laulettiin” Suomeen. Saavuin Helsinkiin syyskuussa 2004, ja menin melkein heti Helsingin yliopiston järjestämälle suomen kieli ulkomaalaisille -kurssille. Olin oppinut sen verran kielioppia, että pystyin seuraamaan keskitason kurssia. Suoritin 2006 suomen kielen yleisen kielitutkinnon keskitasolla.

Koulutukseltani olen kielitieteilijä, graduni tein teoreettisesta semantiikasta. Ennen kuin muutin Norjasta toimin Trondheimin yliopiston kirjaston informaatikkona. Jonkin aikaa jatkoin sitä etätyönä. Myöhemmin tein kielityötä mm. Berlitzille.

Varsinainen kielenkääntäjän ura alkoi vasta vuonna 2007. Silloin FILIllä oli oma ständi Helsingin kirjamessuilla. Maria Antas, FILIn projektikoordinaattori, ilahtui kun kysyin, tarvitaanko lisää norjantajia. Vastaus oli erittäin myönteinen. Kävi ilmi, että tuottelias norjantaja Nøste Kendzior oli kuollut edellisenä vuonna, ja aktiivisia norjantajia oli nyt aika vähän. Sovittiin, että tekisin koekäännöksen FILIlle. Käännettävänä oli ote Jari Tervon romaanista Rautapää. Tervon kieli on usein rakenteeltaan haastavaa, mutta koekäännöksen lausunto oli kannustava.

Keväällä 2008 osallistuin Norjassa järjestettyyn käännöskilpailuun. Tehtävä oli norjantaa valitut lyhytproosatekstit Petri Tammisen teoksesta Piiloutujan maa. Tammisen runollisen, tunnelmallisen kielen siirtäminen toiseen kieleen ei ollut kovin helppoa varsinkaan aloittelevalle kääntäjälle, koska oli tärkeää saada mukaan suomen kielen sävyt. Olin aika tyytyväinen siihen, että tulin kilpailussa kolmanneksi. Voittaja oli selvästi minua kokeneempi; toisella sijalla oli yhteistyötä tekevä kaksikko, yksi norjalainen ja yksi suomalainen.

Melkein samanaikaisesti sain pyynnön kääntää Sofi Oksasen Stalinin lehmät. Kun suostuin, minun täytyi tuoreena kääntäjänä tehdä ensin 50 sivun koekäännös. Se hyväksyttiin, ja pääsin kääntämään koko kirjan. Tämän ensimmäisen romaanikäännökseni kielentarkistajana toimi norjantaja-veteraani Turid Farbregd, jonka ansiosta opin paljon kääntämisestä. Kun myöhemmin norjansin Sofi Oksasen Baby Janen, Turid tarkisti senkin käännöksen.

Yleensä käännöksen kielentarkistus edellyttää vertailua alkuperäiseen tekstiin. Valitettavasti usein norjannokseni niin sanotusti tarkistaa ihminen, joka ei osaa suomea. Siten minun pitää tehdä vertailu itse, vaikka kääntäjä voi olla joskus sokea omalle käännöstekstilleen.

 

Kääntämisen ilot ja haasteet:

Yleinen haaste norjantajalle on suomen kielen lauserakenne. Usein pitkät virkkeet on rakennettava uudelleen alusta asti, jotta saadaan toimiva norjankielinen lause. Prosessi voi tuntua palapelin kokoamiselta tai sudokun ratkomiselta. Tämä pätee esimerkiksi Mikko Rimmisen Nenäpäivään. Sen kääntäminen oli sekä vaativaa että hauskaa. Romaanin sanastoon kuuluu omituisuuksia, osittain Rimmisen itse keksimiä. Silloin myös kääntäjän täytyy olla luova. Nautin suuresti seuraavanlaisten sanojen norjantamisesta: sateenvarjotettu, kyselmys, svohahtava, mumpsahtava, tolkunnus, jähmistellä, smytkähdellä, joulunaluksellisuus, jne.

Henkilöiden nimiä ei tavallisesti käännetä, mutta joskus niin on pakko tehdä. Aino Havukaisen ja Sami Toivosen lastenkirjassa Tatu ja Patu työn touhussa, joka on melkein kuin tietokirja, henkilöiden sukunimet liittyvät heidän ammattiinsa. Käänsin sukunimet sillä periaatteella, että niiden pitäisi olla aitoja nimiä. Esimerkiksi sairaanhoitaja Kuntola on norjaksi nimeltään Kvikne, joka on sekä paikannimi Norjassa että norjalainen verbi joka tarkoittaa ’elpyä, piristyä’.

 

Mitä haluaisit vielä joskus kääntää?

Runoutta ylipäätään. Ja lisää Mikko Rimmistä. Pussikaljaromaani on täynnä yhtä hienoa proosarunoutta kuin Nenäpäivä, mutta sen käännösoikeuksia ei vielä ole myyty Norjaan.

Minua kiinnostaa myös suomalainen spekulatiivinen fiktio. Yksi loistava esimerkki on Johanna Sinisalo, jonka Auringon ydin on tosi hauska ja terävän satiirinen dystopia. Tämäntyyppistä mustaa huumoria, jota on myös suomalaisissa dekkareissa, ei ole paljon norjalaisessa nykykirjallisuudessa.

Ja vielä haluaisin kääntää tämän vuoden suosikkiromaanini: Sirpa Kähkösen Tankkien kesä.

 

Suomalainen kirjallisuus Norjassa: 

Norjassa on kiinnostusta suomalaiseen kirjallisuuteen, mutta Tanskaan verrattuna se on vaatimatonta. Vuodessa ilmestyy noin kymmenen käännöskirjaa suomesta. Suurin nimi on edelleen Arto Paasilinna, toiseksi suurin Sofi Oksanen. Muuten huomio riippuu paljon kustantamojen markkinoinnista. Eniten näkyvyyttä saavat nykyään Paxin julkaisemat kirjailijat, kuten Katja Kettu ja Tommi Kinnunen.

 

Työn alla juuri nyt: 

Ari Turusen Ettekö tiedä kuka minä olen. Kirjan norjannos on lähes valmis.

 

Valikoima Morten Abildsnesin käännöksiä, joita voi hakea käännöstietokannastamme: