ET Piret Saluri

Kääntää kielelle: viro

Piret Saluri René Nybergin kirjan julkistustilaisuudessa Suomen suurlähetystössä Tallinnassa helmikuussa 2017. Kuva: Hannele Valkeeniemi / Suomen Tallinnan suurlähetystö

Tieni kääntäjäksi:

Olin Tarton yliopiston juhlasalissa, kun presidentti Kekkonen piti siellä vironkielisen puheen 1964. Silloin päässäni alkoi liikkua jotain. Meillä oli katsottu kotona Suomen televisiota vuodesta 1960. Suomi oli jossain mielessä jo tuttu ja läheinen. Mutta toinen maailma, vapaa maailma. Tai sanokaamme: oikea maailma.

Vuonna 1978 virolaisten kirjailijoiden delegaatio kävi Suomessa. Meidät vietiin myös kustantamoihin, mm. Otavaan, joka on siitä asti ollut minulle läheisin suomalaisista kustantamoista. Katsoin kirjapinoa, jonka olin saanut. Päällimmäisenä oli Hannu Mäkelän Hevonen joka hukkasi silmälasinsa. Harmittelin, että osasin suomea niin huonosti, muuten voisin kääntää sen. Otavan tiedotuspäällikkö, sittemmin ikiaikainen ystäväni Tuula Isoniemi sanoi: ”Miksi et opettele?” Ja minä opettelin yhden talven aikana suomen kielen kieliopin. Opettelin suomen sanoja, luin kirjoja, mutta myös naistenlehtiä, kaikenlaista, halusin omaksua kielen. Sitten olin valmis katsomaan, miten sen hevosen kanssa käy. Hobune, kes kaotas prillid ära ilmestyi vuonna 1983.

Kääntämisen ilot ja haasteet:

Kääntäminen mistä kielestä tahansa on aina haastavaa koska kääntäminen on mahdotonta. Tai melkein. Kysymys on siitä, kuinka lähelle tekijän, kirjailijan maailmaa kääntäjä pääsee, tai sinne sisälle. Kääntäjällä on siihen työvälineitä. Äidinkieli, vieras kieli, yleissivistys, sanakirjat. Ja lisäksi vielä jonkinlainen taika, lahjakkuus jota myös tarvitaan. Tai joka on itse asiassa välttämätöntä. Sitä on vaikea selittää, se vain on.

Suomalaisen kirjallisuuden kohdalla ainakin meille virolaisille on tärkeää myös yleinen tausta – kulttuurien läheisyys, historian käännekohdat. Henkilökohtaisella tasolla meillä on suomalaisia ystäviä, me tunnemme monet kustantajat. Suomalaisen kirjallisuuden kääntäjä katsoo Suomen televisiota myös tänään, aloittaa päivän Helsingin Sanomilla, tietää mitä todella tapahtuu. Kääntäjä tarvitsee tämän kaiken: suomalaisuuden, muuten hänen olisi vaikea löytää sitä oikeaa reittiä maailmassa, jonka käännettävä kirja hänen eteensä tuo.

Suomalainen kirjallisuus kiehtoo ja kiinnostaa virolaista kääntäjää, koska se on läheinen ja jotenkin oma mutta samalla myös poikkeaa virolaisesta kirjallisuudesta. Jos puhutaan nykykirjallisuudesta niin suomalainen kirjallisuus on minusta monipuolisempaa ja kielellisesti avoimempaa. Ehkä se johtuu siitä, että maailma on ollut heille avoimempi. Ehkä suomalaiset panevat kirjoihinsa vähemmän inhimillistä sielun tuskaa kuin meilä Virossa, meillä kaikki on sydänverellä kirjoitettu.

Toivekäännöksiäni:

Olen voinut itse valita ja ehdottaa virolaisille kustantajille kirjoja, joita haluaisin kääntää tai joista olen sitä mieltä että ne pitäisi kääntää. Minusta kääntäjä on myös airut joka tuo sanomia toisen maan kulttuurista varsinkin mitä tulee kirjoitettuun sanaan. Samalla – tämä on vastuu, pitää todella tietää, mitä ehdottaa, pitää olla perillä. Olen yrittänyt olla ja usein ehdottanut myös kirjoja joita en käännä itse. Olen kääntänyt Olavi Paavolaista, Pentti Saarikoskea, Antti Hyryä jotka eivät ainakaan ole myyntimenestyksiä. Mutta jotka samalla kuuluvat aivan itsestäänselvästi myös vironkielisen kirjoitetun sanan piiriin. Olen ajatellut, että Paavo Haavikon proosaa, muistelmia olisi hyvä saada viroksi. Haavikkoa on meillä käännetty todella vähän. Joskus aikoja sitten siihen vaikuttivat poliittiset syyt.

Käännösten vastaanotto Virossa:

En voi kieltää, että olen saanut paljon myönteistä, tunnustavaa, hyvää palautetta. Kääntämäni Mika Waltarin historialliset romanit ovat virolaisissa kirjastoissa jatkuvasti lainassa. Viron kansa lukee niitä innoissaan – kuten kaikkialla maailmassa. Paavolaisen tekstejä siteerataan. Saarikoski on suosittu, Olli Jalonen arvostettu. Ja minulle on myönnetty palkintoja.

Työn alla nyt:

Kohta ilmestyy Sirpa Kähkösen Graniittimies, Olavi Paavolaisen Volga virtaa nyt Moskovaan on puolessavälissä ja Waltarin Mikael Karvajalka hyllyssä odottamassa. Olen yrittänyt järjestää omat käännöstyöni siten, että ohjelma olisi mahdollisimman monipuolinen – sekä klassikoita että nykyaikaa ja tietokirjallisuutta. Muuten kääntäjän kynä voi puutua. Kääntäminen on minulle vakava juttu, kuten huomaatte, elämäntapa, en todellakaan haluaisi tehdä mitään muuta.

Piret Saluri on palkittu Suomen valtion ulkomaisella kääntäjäpalkinnolla 1987, Suomen Leijonan komentajamerkillä 2001, Viron Valkoisen tähden kunniamerkin IV luokalla 2003, E.W. Ponkalan Säätiön palkinnolla 2003, Viron Kulttuurisäätiön kääntäjäpalkinnolla 2010, Olavi Paavolainen -mitalilla 2012, Aino Kallas -palkinnolla 2015.

Pieni valikoima Piret Salurin käännöksiä, joita on liki 50 ja niitä voi hakea käännöstietokannastamme: