Pyhäinpäivän historia
Roomalaiskatolinen kirkko pyrki alkuaikoinaan muistamaan pyhimyksiään omilla muistopäivillä, mutta vähitellen pyhimysten määrä kasvoi niin suureksi, ettei kaikille riittänyt enää omaa juhlapäivää. Tästä syystä päätettiin perustaa yksi yhteinen muistopäivä, jonka ajankohdaksi vakiintui alun erimielisyyksien jälkeen 800-luvun lopulla marraskuun ensimmäinen päivä. Päivä tunnettiin jo Euroopan kelttiläisillä alueilla eräänä vuoden tärkeimmistä juhlista. Nyt se sai nimekseen Festum omnium sanctorum, ja seurakseen 1000-luvulta eteenpäin myös kaikille uskoville vainajille omistetun muistopäivän, joka tunnettiin nimellä Commemoratio omnium fidelium defunctorum. Uskovien vainajien muistopäivä sijoittui marraskuun toiselle päivälle heti pyhimysten muistopäivän jälkeen.
Keskiajalla kaikkien pyhien päivä sai merkittävän paikan kristillisessä juhlakalenterissa. Esimerkiksi Englannissa kirkot valaistiin soihduilla ja kynttilöillä ja niissä rukoiltiin kiirastulessa värjöttelevien sielujen puolesta. Myös messun jälkeen soitettujen kirkonkellojen kumun uskottiin lohduttavan vainajia. Uskonpuhdistuksen jälkeen kaikkien pyhien muistopäivään liittyvät tavat muuttuivat protestanttisilla alueilla rajusti, ja katolistenkin maiden perinteet saivat omaa paikallisväriään, jota on nähtävissä esimerkiksi meksikolaisessa kuolleiden päivässä.