|
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjasto on kaikille avoin tieteellinen erikoiskirjasto. Sen aloja ovat kotimaisen kirjallisuuden tutkimus
ja kulttuurien tutkimus. Kirjasto palvelee keskeisalojensa tiedeyhteisöä
ja yliopisto-opetusta sekä muita tiedontarvitsijoita.
Kirjaston kokoelmaluettelo on Helka-tietokannassa. Aineisto on sisällönkuvailtu käyttäen kirjaston erikoissanastoja
Kitua – Kirjallisuudentutkimuksen asiasanastoa ja
Kulaa – Kulttuurien tutkimuksen asiasanastoa. Osa ennen
vuotta 1992 hankitun aineiston luettelotiedoista on vain kortistossa.
Lainauksessa käytetään Helka-kirjastokorttia.
Ajankohtaista
- Aukioloajat kesällä 2010
1.30.6. mape klo 1016
1.31.7. suljettu
1.31.8. mape klo 1016
- Käyttökatko Helkassa juhannusviikolla 19.25.6.2010
Kirjastojärjestelmän päivityksen takia Helka-tietokanta suljetaan lauantai-iltana 19.6.2010 noin viiden päivän ajaksi.
Huoltokatkon aikana Helkassa ei voi:
- hakea aineistoa
- uusia lainoja
- tehdä varauksia
- maksaa kirjastomaksuja
- päivittää asiakastietoja tai liittyä lainaajaksi.
Lainat eivät eräänny eikä sakkoja kerry katkon aikana.
Pahoittelemme häiriötä.
- Muutoksia Kitussa ja Kulassa
Kirjallisuudentutkimuksen asiasanastoa Kitua ja Kulttuurien tutkimuksen asiasanastoa Kulaa päivitetään alkuvuodesta 2010. Päivitystyön aikana asiasanastoja voi käyttää, mutta termeissä ja niiden välisissä suhteissa saattaa esiintyä jonkin verran vaihtelua.
|
|
aukioloajat
asiakastilat ja -laitteet
kokoelmat
verkkoaineistot
lainaus ja kaukopalvelu
neuvonta ja tietopalvelu
asiasanastot
palvelulomakkeet
palveluhinnasto
Pikalinkit:
Helka
uutuusluettelo
lehtiportaali
SKS:n digikirjasto
SKS:n verkkotietopalvelu
Kitu
Kula
väitöstilaisuuksia
Käännöstietokanta
|