Lainat on palautettava tai uusittava viimeistään eräpäivänä. Tulossa olevasta
eräpäivästä saa muistutuksen sähköpostiin, jos on ilmoittanut
sähköpostiosoitteensa Helkan asiakastietoihin. Asiakas on vastuussa siitä, että
lainat palautetaan ajoissa, vaikka muistutusta eräpäivästä ei teknisistä tai
muista syistä tulisi.
Lainaa ei voi uusia, jos siihen on tehty varaus.
Erääntyneistä
lainoista lähetetään palautuskehotus.
Myöhässä palautetusta tai
eräpäivän jälkeen uusitusta lainasta
peritään myöhästymismaksu, joka on 0,15
euroa niteeltä vuorokaudessa. Se kertyy 14 vuorokauden
ajalta, myös niiltä päiviltä joina
kirjasto on suljettu. Palauttamatta jääneestä
aineistosta lähetetään lasku.
Maksamatta jääneen laskun perintä siirtyy perintätoimistolle. Kirjan korvaushinnan lisäksi asiakas joutuu maksamaan kertyneet myöhästymismaksut ja perintätoimiston kulut.
Asiakas joutuu lainakieltoon, jos laina on myöhässä
14 vuorokautta tai jos asiakkaalle on kertynyt maksamattomia
maksuja Helka-kirjastoihin vähintään 10
euroa. Lainakielto on voimassa kaikissa Helka-kirjastoissa
ja se estää myös lainojen uusimisen ja varausten
tekemisen. Kielto puretaan, kun lainakiellon aiheuttaneet
lainat on palautettu tai palauttamatta jäänyt
aineisto korvattu ja maksurästit maksettu.
|
|
|
|