|
Arvoituskortisto käsittää noin 120 000 arvoitusta. Se on valmistunut
vuonna 1969 ja sisältää käsikirjoituskokoelmien arvoitusaineiston vuoteen
1967 asti.
Kortistossa on lähdeluettelo julkaisuista, joista on arvoituksia kopioitu
kortistoon (1 laatikko). Arvoituksia sisältävistä arkiston keräelmistä
on myös luettelo (1 laatikko), joka ei kuitenkaan kata uusimpia kortistoon
sijoitettuja aineistoja.
Varsinaiset arvoitukset (81 laatikkoa) on järjestetty arvoituksen
alun mukaan aakkosjärjestykseen. Saman arvoituksen erialkuiset toisinnot
ovat kuitenkin samassa kohdassa. Aakkostuksen tarkemmat periaatteet ja
poikkeukset selviävät kortiston ensimmäisessä laatikossa
olevasta selosteesta.
Aakkostus
on merkitty keltaisella välikortilla. Kunkin kirjainyhdistelmän
alussa ovat ensin arvoitukset, joiden toisintomäärä on
alle viiden. Siniseen välikorttiin on merkitty kunkin arvoituksen
"normaalimuoto". Aakkoselliselta paikaltaan pois siirrettyjen
korttien kohdalla on valkoinen viitekortti osoittamassa, mistä arvoitus
on löydettävissä. Punaisia viitekortteja on käytetty
osoittamaan lähellä toisiaan olevia arvoituksia ja arvoituskuvia.
Kortistoon on lisätty tiedot kunkin arvoituksen esiintymisestä
Maamme-kirjassa ja kansakoulujen lukukirjoissa.
Kompakysymykset
(8 laatikkoa, joista 4 laatikkoa järjestettyä aineistoa) on
järjestetty kysymystyypeittäin (esim. vaihtoehtoarvoitukset,
sukulaisuusarvoitukset, parodiset laskutehtävät).
Asiantuntemusarvoitukset
(2 laatikkoa) on järjestetty esiintymisyhteytensä mukaan: laskuarvoitukset,
munkkiarvoitukset eli raamatulliset arvoitukset, hengenlunastusarvoitukset,
viestiarvoitukset, saduissa esiintyvät arvoitukset.
Vastaushakemistot
Aihepiirien mukainen vastauskortisto (2 laatikkoa) sisältää seuraavat
aihepiirit:
- Aika, juhlat
- Eläinkunta
- Ihminen
- Ihmisen elämä
- Kasvikunta
- Kirkko ja seurakunta
- Kotieläimet
- Kotipihan piiri
- Kulkuneuvot
- Luonto
- Maatalous
- Miesten työt
- Muita arvoituksia
- Muut elinkeinot
- Naisten työt
- Nautintoaineet
- Ruoka ja sen valmistus
- Tupa ja sen sisustus
- Vaatetus, koristeet
- Yhteiskunta, sivistys
Vastauksen kohdalta (esim. "kirppu") löytyvät viitteet arvoitusten
alkuihin eli varsinaiseen arvoituskortistoon. Punaiset viitekortit viittaavat
samojen arvoitusten erilaisiin vastauksiin; esim. "Iso suuri, mustanpruuni"
-arvoitukseen voi olla vastauksena sekä "kirppu" että
"kirkko".
Vastaushakemisto (1 laatikko) viittaa aihepiirien mukaiseen vastauskortistoon, esim. "kirppu"
- ks. "eläinkunta: kirppu". Hakemisto on aakkostettu vastausten
mukaan.
Aakkosellinen vastaushakemisto (3 laatikkoa) viittaa suoraan arvoituksiin eli varsinaiseen
arvoituskortistoon.
Tietyn vastauksen mukainen arvoitus voidaan löytää joko suoraan aakkosellisen
vastaushakemiston kautta tai vastaushakemiston ja aihepiirien mukaisen
vastauskortiston kautta. Sekä aakkosellinen vastauskortisto että
aihepiirien mukainen kortisto ovat viitteiltään osittain epätäydellisiä,
joten kaikkia tiettyyn vastaukseen liittyviä arvoituksia etsivän
on syytä katsoa viitteet kummastakin kortistosta.
Kirjallisuutta:
Ganander, Christfrid. Aenigmata Fennica eli Suomalaiset Arwotuxet Wastausten
kansa. Helsinki: SKS, 1970. Näköisp. Alkuteos julk. Wasasa: G. W. Londicer,
1783.
Suomen kansan arvoituksia: valikoima. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran
käsikirjoituskokoelmista poimineet Antti Aarne & Kaarle Krohn. Helsinki:
SKS, 1922.
Suomen kansan arvoituskirja. Toim. Martti Haavio ja Jouko Hautala. Porvoo:
WSOY, 1946.
Arvoitukset - Finnish Riddles. Toim. Leea Virtanen, Annikki Kaivola-Bregenhøj
ja Aarre Nyman. Helsinki: SKS, 1977.
Mikä se on?: perinteellisiä arvoituksia. Toim. Annikki Kaivola-Bregenhøj.
Helsinki: SKS, 1977. (2. painos julkaistu nimekkeellä Vanhoja arvoituksia,
1983; 3. painos Mikä se on?: vanhoja arvoituksia, 1990).
Jauhot suuhun: arvoitusvitsejä ja kompakysymyksiä. Toim. Ulla Lipponen.
Helsinki: SKS, 1995.
Sika sumussa: kuva-arvoituksia. Toim. Ulla Lipponen. Helsinki: SKS,
1997.
Kaistapää: kuvakirjoituksia ja piirrospähkinöitä. Toim. Ulla Lipponen.
Helsinki: SKS, 1999.
|