SKS
kansanrunousarkisto
 
takaisin etusivulle
 

 

yhteystiedot

Käsikirjoitukset: kansanlaulut ja sävelmät

 

Kansanlaulukortisto sisältää uusimittaista kansanlauluainesta: kertomalauluja, lyriikkaa, tanssilauluja sekä arkkiveisuja ja muita kirjallisperäisiä lauluja. Kortiston yhteyteen on sijoitettu myös pyrkimäluvut, karjankutsut ja muistosäkeet. Laajuus on noin 130 000 korttia, ja siihen on kopioitu käsikirjoituksista lauluja 1950-luvulle saakka. KRK-sidossarjaa lukuun ottamatta kansanlaulukortistoon ei sisälly kilpakeruuaineistoja. Siten esim. vuoden 1953 kilpakeruu (LK-sarja, noin 20 000 numeroa ) puuttuu. Kopioimattomasta aineksesta on 1960-luvun lopulla laadittu viitekortisto.

Kansanlaulut on kopioitu kahtena kappaleena. Ykköskappale on järjestetty aiheenmukaiseksi kortistoksi, josta osa, noin 15 000 korttia on siirretty erilliseksi neulakortistoksi. Kakkoskappale on järjestetty alkusanojen mukaan aakkoselliseksi kortistoksi. Kukin kortti sisältää laulutekstin ja lähdeviitetiedot. Jos alkuperäiseen käsikirjoitukseen sisältyy myös sävelmä, tästä on merkintä kopiokortissa. Sävelmä on löydettävissä erillisestä sävelmäkortistosta. Erilliset kortistot on tehty myös soittajista ja laulajista sekä Suomen Kansan Sävelmiä -julkaisun (SKSÄV) sävelmistä.

Luettelot: Asplund, Anneli. Uudemmilla runomitoilla sepitetyt kansanlaulut. [Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkisto.] Moniste.

Kirjallisuutta:

Asplund, Anneli. Balladeja ja arkkiveisuja. Suomalaisia kertomalauluja. Helsinki: SKS, 1994.

Suomen Kansan Sävelmiä.

1. jakso: hengellisiä sävelmiä. Toim. Ilmari Krohn. Jyväskylä: SKS, 1898.
2. jakso: laulusävelmiä. Toim. Ilmari Krohn. 4 osaa. Helsinki: SKS, 1904-1933.
3. jakso: kansantansseja. Toim. Ilmari Krohn. Jyväskylä: SKS, 1893.
(Uusi painos nimellä Vanhoja pelimannisävelmiä. Helsinki: SKS, 1975.) 4. jakso: runosävelmiä. I, Inkerin runosävelmät. Toim. Armas Launis. Helsinki: SKS 1910.
4. jakso: runosävelmiä. II. Karjalan runosävelmät. Toim. Armas Launis. Helsinki: SKS, 1930.
5. jakso: kantele- ja jouhikkosävelmiä. Toim. A.O. Väisänen. Helsinki: SKS, 1928.

Kansanlauluja nuorisolle: yksi-, kaksi- ja kolmiäänisinä. Toim. Jorma Väänänen. Helsinki: SKS, 1954.

Suomalaisia kansanlauluja. Toim. Matti Hako. Helsinki: SKS 1968.

Eteläpohjalaisia kansanlauluja, koonnut Toivo Kuula 1907. Toim. Anneli Asplund. Helsinki: SKS, 1983.

Ilokerä: laulutansseja ja piirileikkejä. Toim. Pirkko-Liisa Rausmaa. Helsinki: SKS, 1985.

Paimenen säveliä: Teppo Revon paimensoittusävelmiä. Toim. Jukka Louhivuori ja Rauno Nieminen. Helsinki: SKS, 1967.

Unilintu. Sata suomalaista kehtolaulua. Toim. Anneli Asplund ja Annukka Forstadius. Helsinki: SKS, 1989.

Kansanlauluja Inkerinmaalta. Toim. Anneli Asplund. Helsinki: SKS, 1992.

Kansanmusiikki. Toim. Anneli Asplund ja Matti Hako. Helsinki: SKS, 1981.