Käsikirjoituskokoelmien historiaa

Kansanrunousarkiston vanhin käsikirjoitus, Toholammilta löydetty Piispa Henrikin surmavirsi, on peräisin 1600-luvulta, mutta pääosa arkiston vanhimmista käsikirjoituksista on 1800-luvulta. Merkittävän osan muodostavat Elias Lönnrotin (1802–1884) runonkeruumatkoillaan tekemät muistiinpanot, joita hän käytti Kalevalaa ja Kanteletarta tehdessään. Kokoelmat sisälsivät aluksi pääosin kalevalamittaista runoutta, mutta aineistojen sisältö on aikojen kuluessa laajentunut. Yksittäisten kerääjien suuria saavutuksia ovat esimerkiksi Samuli Paulaharjun (1875–1944) yhdessä vaimonsa Jennyn kanssa Karjalasta, Pohjanmaalta, Lapista ja Ruijasta tallentama perinnekokoelma tai Johan K. Harjun (1910–1976) laitapuolen kulkijoiden elämää ja perinnettä sisältävä kokoelma 1960–1970-luvuilta.

Vanhimmat folkloretekstit ovat pääosin yksittäisten kerääjien muistiinpanoja. 1920-luvulla niiden rinnalle tulivat koko kansalle suunnatut perinteen yleis- ja kilpakeruut. Vuonna 1935 järjestettiin Kalevalan riemuvuoden kilpakeruu (KRK), jonka avulla muodostettiin arkiston oma yhä toiminnassa oleva vastaajaverkosto. 1960-luvulla alkoivat suuret temaattiset keruut, joiden aiheina ovat olleet yhteiskunnalliset ilmiöt kuten vuoden 1918 sota ja 1990-luvun työttömyys tai eri ammatti- ja ikäryhmien perinne, suku- ja paikkatraditiot sekä elämäkerrat.

Arkistoaineistoa on kartutettu myös kyselyin. Kansatieteellisen Muurahaiset-seuran kysely tehtiin vuosina 1886–1900. Arkiston omat folkloreen ja perinneilmiöihin kohdistuneet kyselyt aloitettiin Kansantieto-lehden välityksellä vuonna 1936. Nykyisin kyselyt liittyvät tekeillä oleviin tutkimuksiin.

Johan K. Harju 1974.
Valok. Pekka Laaksonen. SKS