|
Sananparsissa nimeltä mainittuihin henkilöihin liittyvät selitystarinat
Kansanrunousarkiston kysely 1.10.2000 - 30.6.2001
ETSINTÄKUULUTUS : JOKISET TALTEEN
Kansanrunousarkisto kerää talteen taustatarinoita nimeltä
mainittuihin henkilöihin liittyvistä
sanonnoista. Aloitteen keruuseen saimme emeritus professori Leea Virtaselta. Uskomme, että
moni rohkenee ilmoittautua Ellun kanojen Ellun tuntijaksi, naapurin pojantyttäreksi tai
muuksi
ilmiantajaksi. Matti Kuusen teoksessa Suomen kansan vertauksia (SKS 1979) on
esimerkkejä
sekä selitetyistä että selittämättömistä
henkilönimistä. "Taluttaa kuin Moilanen nuorukaista" on
selitetty kemiläisen teurastaja Moilasen mukaan vakiintuneeksi sanonnaksi. Mutta
mikä tarina
löytyisi vaikkapa Orimattilasta kerätyn "Hukkareissu ku Nuuttilan kanapoikasil"
vertauksen
taustalta? Tai kuka kertoisi tästä lisää: "Puhuu vertauksilla kun
Ryllykkä vainaja
kuolintauissaan"? Entä kuka oli Jokinen, jonka eväät levisivät?
Varmaa totuutta emme hae, pikemminkin uskottavia ja perimätietona
kulkeutuneita
selityksiä. Moni Manninen on varmasti saanut kuulla muiden mielestä
osuvaa vertausta "tiukalla
kuin Mannisen pää ovenraossa". Hän on ehkä uskonut olleensa
ensimmäinen oven väliin jäänyt
Manninen, vaikka arkistot väittäisivät sanonnan saaneen alkunsa
vähintään 1800-luvulla.
VASTAUSOHJEET
Kirjoita omalla tyylilläsi koneella tai siististi käsin
- ajankohtaa, paikkaa ja muita taustatietoja unohtamatta
- tavallisille A4-arkeille vain toiselle puolelle paperia; kirjoituksen laajuus vapaa
- jättäen vasempaan reunaan nelisen senttiä tyhjää liuskojen
sitomista varten
Kirjoita alkuun omalle liuskalleen
- nimi, syntymäaika ja -paikka, vanhempien ammatti, oma ammatti, koulutus sekä
osoite ja
puhelinnumero
- allekirjoitettu suostumuksesi siihen, että aineisto talletetaan nimelläsi
Kansanrunousarkistoon tutkimuskäyttöön sekä mahdolliset
käyttörajoitukset
Voit lähettää vastauksesi myös
sähköpostiviestinä
- osoitteeseen: keruu@finlit.fi
- kirjoita viestin aihekenttään tunnukseksi: Jokiset talteen
- kirjoita alkuun omat tietosi edellä olevan ohjeen mukaan
- pitkät tekstit voit lähettää liitetiedostona, mutta vältä
useiden erillisten liitetiedostojen
lähettämistä
Lähetä vastauksesi 30.6.2001 mennessä osoitteeseen
SKS / Kansanrunousarkisto
PL 259, 00171 HELSINKI
Kirjoita kuoreen nimesi, osoitteesi sekä tunnus "Jokiset talteen".
Kirjoituksia ei palauteta, joten ota itse itsellesi kopio.
Vastaajille jaetaan syksyllä 2001 kirjapalkintoja.
Kirjoituksia tästä aiheesta arkisto ottaa luonnollisesti myöhemminkin
vastaan.
Lisätietoja antaa tarvittaessa Outi Lauhakangas, p. (09)13123243.
|