|
takaisin
KOTIKUTOISTA - kysely 60-luvun kodista
1960-luvun loppupuoli oli aikaa, jolloin heti sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat muuttivat ensimmäiseen omaan kotiin. Koti saattoi olla esimerkiksi opiskelijaboksi, vuokra-asunto tai vanhempien hankkima asunto. Ensimmäinen oma koti oli joka tapauksessa merkittävä askel kohti aikuisuutta.
Kerro ensimmäisestä omasta kodistasi 1960-luvulla
Muutitko ensimmäiseen omaan kotiisi yksin, kaksin vai perheen kanssa?
Kävitkö töissä, opiskelitko? Miksi muutit omaan kotiin?
Oliko ensimmäinen oma kotisi maalla, kaupungissa, missä? Voitko kertoa tarkan osoitteen?
Ensimmäinen oven avaus, kuvaile millaiselta se tuntui, mitä kaikkea siihen liittyi?
Ensimmäinen oma koti, millainen se oli? Kuvaile yksityiskohtaisesti, miltä oma kotisi näytti ja tuntui?
Kodin värit ja muodot. Minkä värisiä ja miksi juuri sen värisiä olivat esimerkiksi seinät, lattiat, ikkunalaudat ja kalusteet? Millaisia pintamateriaaleja käytettiin ja miksi?
Miksi juuri tämä koti tuntui ensimmäiseltä kodilta?
Kodin henkeä
Kodin sijoittuminen ympäristöön, kuten katuun ja pihapiiriin?
Millaiset näkymät olivat ikkunastasi? Näkyivätkö vuodenaikojen vaihtelut?
Kaupan, pankin, postin ja muiden palvelujen sijainti? Entä liikenneyhteydet, millä liikuit?
Oman kodin äänet, naapurin äänet, rappukäytävän äänet, ulkoa tulevat äänet?
Kodin henkinen ilmapiiri? Mikä tekee kodista kodin?
Muistele kotisi päiväjärjestystä: millaisia vakiintuneita tapoja noudatit? Voitko kuvailla tyypillisen päivän järjestyksen!
Nuoren perheen ensimmäinen koti, perheen roolit ja työnjako, päätöksenteko: kuka määräsi "kaapin paikan"?
Erosiko arjen päiväjärjestys sunnuntaista?
Kävikö vieraita? Miten vierailuja juhlistettiin?
Naapurit? Miten pitkään asuit tässä kodissa?
Miksi muutit pois?
Hyvät ja huonot muistot ensimmäisestä kodista.
Kodin materiaa
Mitä lattialla ja seinillä oli?
Millaisia materiaaleja oli käytössä?
Kuka huolsi kotia? Kuka remontoi, maalasi, kunnosti?
Jäikö ensimmäisestä omasta kodista mieleen jotakin erityisiä yksityiskohtia, kuten Arabian astiat, Marimekon tuotteet tai muovi materiaalina? Mistä hankit kotisi esineet ja sisustuksen?
Valaistus, millainen se oli? Huonekalut? Matot? Verhot ja muut tekstiilit? Taulut, julisteet? Muut esineet? Kuvaile, millaisia olivat.
Muistele, millaisia ensimmäisen kodin koriste-esineet olivat? Millaisia viherkasveja oli?
Keittiö: ruokailuun ja ruuanlaittoon liittyvät esineet?
Kodinkoneet? Mihin ja miten niitä käytettiin?
Miten televisiota tai radiota käytettiin, kuvaile!
Oliko käytössäsi levysoitin tai magnetofoni? Millaista musiikkia kuuntelit?
Millaisia lehtiä luit?
Oliko nuorisokulttuurin kasvusta merkkejä ensimmäisessä omassa kodissasi?
Millaisia uutistapahtumia seurasit? Tapahtuiko silloin jotain mullistavaa?
Oliko 1960-luvun vaurastumisesta ja kulutusyhteiskunnan muodostumisesta merkkejä ensimmäisessä omassa kodissasi? Mikä oli ylellisyyttä?
1960-luku oli suuren muuttoliikkeen aikaa. Oliko tämä myös ensimmäisen oman kodin taustalla?
Itse ostettua tavaraa, lainaksi saatua, perittyä?
Mitä 1960-luvun tyylistä tai ideoista haluaisit kierrätettävän tai olet kierrättänyt tähän päivään?
Laadi ensimmäisen oman kotisi pohjapiirros, miten huonekalut oli järjestetty, millaisia värejä oli?
Mitä muuta haluat kertoa?
Vastauksistasi etukäteen kiittäen!
Tiina Huokuna
Kirjoita
- tavallisille A4-arkeille vain toiselle puolelle paperia, jätä vasempaan reunaan noin 4 cm sidontavaraa ja vähintään 1 cm tilaa oikeaan reunaan, älä käytä teippejä, tarroja tai niittejä
- alkuun omalle liuskalle taustatietosi: nimi, osoite, puhelinnumero, koulutus, ammatti (myös entiset), syntymäaika ja -paikka sekä allekirjoitettu suostumuksesi siihen, että kirjoituksesi (ja mahdolliset valokuvat) arkistoidaan nimelläsi tutkimuskäyttöön Kansanrunousarkistoon
Jos liität vastaukseesi valokuvia
- kirjoita jokaisesta kuvasta mahdollisimman tarkat tiedot erilliselle paperille (ei kuviin); tärkeimmät tiedot ovat kuvausaika ja -paikka, kuvan aihe, kuvatut henkilöt sekä kuvaaja
- merkitse vastauksesi alkuun selvästi, pitääkö kuvat tai negatiivit palauttaa vai ei
- älä kiinnitä kuvia mihinkään; älä myöskään revi niitä irti vaan lähetä valmiit albumit tai albumilehdet sellaisenaan, kysy kuva-arkistosta lisäohjeita (puh. 09-131 23235)
- lähetä myös negatiivit (kokonaisina negatiiviliuskoina) mikäli ne ovat käytössäsi
- valokuvien valokopioita tai ns. laser-kopioita ei arkistoida kuva-arkistoon; voit kuitenkin
liittää niitä kirjoitukseesi tai antaa niitä tiedoksi kuvista, joita voisit lähettää kopioitavaksi
Lähetä
vastauksesi 15.9.2003 mennessä osoitteeseen:
SKS / Kansanrunousarkisto, PL 259, 00171 Helsinki
Kuoreen tunnus "Kotikutoista". Vastaajille jaetaan kirjapalkintoja.
Lisätietoja:
Tiina Huokuna, Helsingin yliopiston yhteiskuntahistorian laitos
sähköposti tiina.huokuna@helsinki.fi
Ulla-Maija Peltonen, SKS / Kansanrunousarkisto
puh. 09-131 23233, sähköposti ulla-maija.peltonen@finlit.fi
|