|
Kotini-kirjoituskilpailu 2004 "Kaikki kaunis ympärillä, omatekoiset ruuat, kukat ja pyykkien tuoksu, kuin lapsuuden kodissa. Paikka tulla ja itkeä, jos siltä tuntuu, paikka kutsua ystäviä, paikka sulkea ovi. Se on minulle koti." (Marjukka Levanto, Naantali.)
Kotini, valtakunnallinen ja kaikille avoin kirjoituskilpailu päättyi 15.10.2004. Kaikkiaan saatiin 523 vastausta, yhteensä 3879 sivua. Lisäksi saatiin valokuvia, piirroksia ja asiakirjoja. Kotini-kirjoituskilpailun tavoitteena oli kerätä omakohtaisia pohdintoja ja kertomuksia siitä, mitä on koti ja mitä se meille merkitsee. Tässä onnistuttiin erinomaisesti. Kirjoitukset välittävät rikkaalla tavalla arvoja, kokemuksia ja muistoja. Niissä kuvaillaan ihmisiä ja paikkoja, kirjoitetaan kodin perustamisesta, vaihtamisesta, puuttumisesta tai menettämisestä. Palkintolautakunta päätyi jakamaan yhdeksän 200 euron suuruista rahapalkintoa ja lisäksi kymmenen kirjapalkintoa. Rahapalkinnot Kirjapalkinnot Kotini-kirjoituskilpailun järjestivät Suomen Akatemian Kodin paikantaminen -tutkimusprojekti ja
SKS:n kansanrunousarkisto. Palkintolautakuntaan kuuluivat toimittaja Esa Kero, elokuvaohjaaja Kiti Luostarinen, tutkija Juha Nirkko (SKS), erikoistutkija Ulla-Maija Peltonen (SKS), professori Asko Suikkanen (Lapin yliopisto) ja dosentti Anni Vilkko (Helsingin yliopisto). Hankkeen tutkimusapulaisena toimi Elina Rantanen. Kaikki alkuperäiset kilpailuvastaukset arkistoidaan pysyvästi Kansanrunousarkistoon. Lisätietoja: Juha Nirkko, puh. 0201 131 238, sähköposti kansanrunousarkisto@finlit.fi, www.finlit.fi (ajankohtaista) |