takaisin

Vapaa julkaistavaksi 22.4.2005 klo 13

Ei auta sano nauta -kirjoituskilpailun tulokset
Palkintatilaisuus Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa Kruununhaassa
22.4.2005 klo 13

Maaseudun Sivistysliitto ja Suomalaisen Kirjallisuuden seura järjestivät vuonna 2004 kirjoituskilpailun lehmästä. Aihe herätti suuren mielenkiinnon. Osoittautui, että lehmä on suomalaisille paitsi tuotantoeläin myös luonteikas ja elämän käänteissä rinnalla kulkenut kumppani, joka on koskettanut tuntoja ja innoittanut muisteluihin.

Ei auta sano nauta -kilpailu sai ennätysmäisen osallistujamäärän - kaikkiaan 2 962 kirjoitusta. Noin kaksi kolmasosaa teksteistä on tosipohjaisia, omasta elämänkokemuksesta kumpuavia muistelukertomuksia. Yksi kolmasosa on novelleja, runoja tai muutoin kaunokirjallisiksi luokiteltuja tekstejä.

Kilpailun sato on aihepiireiltään rikas. Tarinoissa kerrotaan lehmänhoidon arkisista vaiheista, työtapojen ja olosuhteiden muutoksista, omasta henkilökohtaisesta suhteesta persoonallisiin lehmäyksilöihin sekä koskettavista ja kipeistäkin elämänvaiheista lehmän rinnalla. Kertomusten ajallinen jänne ulottuu vuosisadan vaihteen paimenpoluilta sota-aikaan, jälleenrakennuksen vuosiin, yhteiskunnan rakennemuutokseen ja EU-aikakauteen.

Kilpailun sadosta on koottu kirja Meidän lehmät. Museonjohtaja Juha Kuisman toimittama ja valokuvaaja Topi Ikäläisen kuvittama teos sisältää 26 tarinaa kilpailun kärkipäästä. Mukaan on valittu kertomuksia, jotka luovat edustavan kuvan koko kilpailun teksteistä. Kirjoitukset koskettavat niin maaseudun kuin kaupungin eläjiä, ja kirjaa voi suositella jokaiselle, joka tuntee ylpeyttä suomalaisista juuristaan.

Tulokset

Muistelukertomusten sarja:

1. sija (2.000 euroa)
Erkki Keihäs, ostoesimies, Kangasala: Navetan haju
2. jaettu sija (à 500 euroa)
Jussi Bright, tilintarkastaja, Luxemburg: Vainotarkastaja
Erkki Haapalainen, varastonhoitaja, Vantaa: Mansikin matkassa
Elvi Hyyryläinen, valt. maist., Kotka: Paimenen päivät
Martti Kallio, talousneuvos, Jukaja (Laihia): Maitoa pojat!
Tuula Leikkonen, maanviljelijä, Ahvenainen: Lehmiä koko ikäni
Hanne Ojanen, Ruovesi: Vaarin lehmät
Marketta Sandberg, maanviljelijä, Forssa: Länsisuomenkarja
Tuomo Tolonen, metallimies, Kajaani: Rusko
Maaseudun Tulevaisuuden nimikkopalkinto (1.000 euroa)
Anne Mäki, maanviljelijä, Loimaa kk: Valko - viimeinen sarvipää
Maahenki Oy:n nimikkopalkinto (500 euroa)
Esa Salmi, lääkintävahtimestari, Lempäälä: Ruohtinkielinen lehemä

Kaunokirjallinen sarja:

1. sija (2.000 euroa)
Aino Riihiaho, sairaanhoitaja, Kalanti: Madonnan stoori
2. sija (1.000 euroa)
Viljo Rantonen, postimiesten esimies, eläkeläinen, Helsinki: Ähky
3. jaettu sija (à 500 euroa)
Juha Lahtinen, koulutussuunnittelija, Pirkkala: Ursula
Esa Salmi, lääkintävahtimestari, Lempäälä: Nelli

Kunniamaininnat

Palkintosijojen lisäksi tuomaristo myönsi kunniamaininnat seuraaville kirjoittajille: Maija-Liisa Ahvenniemi, Lappajärvi, Paula Alajärvi, Sodankylä, Raija Collander, Siikainen, Olli Haikala, Tammijärvi, Hannu Heikkinen, Jokiniemi, Niilo Johannes Heinonen, Tampere, Jaakko Heinonen, Järvenpää, Leena Helin, Jäminkipohja, Heidi Hintikka, Kuusa, Sirkka Holopainen, Kitee, Anna-Liisa Ihanus-Rainio, Imatra, Maijaliisa Jokinen, Tampere, Mikko Juntunen, Suomussalmi, Marjut Karasmaa-Donovan, Helsinki, Aili Helena Kasurinen, Helsinki, Airi Kerkelä-Silander, Ilola, Lassi Kettunen, Espoo, Emma Kontiokorpi, Pieksämäki, Hilkka Kuitula, Jääli, Jaana Kumpulainen, Lapinlahti, Vilma Kymlander, Vaajakoski, Pirkko-Liisa Kärki-Huotarinen, Lempäälä, Lilja Lahtinen, Uusikaupunki, Leena Laurinen, Kerava, Aino Leed, Lehtola, Leena Lemola, Espoo, Marko Leppänen, Helsinki, Tapani Leppänen, Kuopio, Elina Loisa, Helsinki, Usko Luostarinen, Ivalo, Pekka Markkanen, Helsinki, Eliisa Markkola, Norinkylä, Jukka Moilanen, Iisalmi, Kaija Mustakallio, Helsinki, Liisa Niilola, Helsinki, Riikka Palonen, Yttilä, Pekka Peltonen, Böblingen Saksa, Anneli Piirainen-Hämäläinen, Oulu, Marjut Pulkkinen, New Delhi Intia, Anna-Maija Renko, Huhmarkoski, Tellervo Riikonen, Helsinki, Piia Vainionpää, Teuva, Katariina Vuori, Oulu, Aila Vuorinen, Laitila.

Lisätiedot

Maaseudun Sivistysliitto, www.msl.fi/kulttuuri, puh. (09) 751 2020, raija.kallioinen@msl.fi
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkisto, www.finlit.fi, puh. 0201 131 238, juha.nirkko@finlit.fi
Maahenki Oy, puh. (09) 751 2020, mika.pajunen@msl.fi