|
takaisin
Lehtiö kädessä, kannettava kainalossa
Toimittajan työn muutos
Tutkimuskysely 1.4.31.12.2010 (vastausaikaa jatkettu)
VTT Tiina Huokuna, Helsingin yliopisto / Yhteiskuntahistorian osasto
Toimittajan ammatti on muuttunut viime aikoina paljon. On tullut lisää erityyppisiä tiedon välittämisen muotoja, uusia ammattiryhmiä ja tekniikkaa. Toimittajaprofessio on monesta osasta koostuva ammatin kokonaisuus.
Tutkin, miten toimittajat hahmottavat muutokseen johtaneen kehityksen, muutoksen vaihtoehdot ja mahdollisesti uusien vaatimusten tuomat koulutusvaatimukset. Kiinnostukseni tausta on oma toimittajaura.
Olen iloinen, jos tartut yhteen tai useampaan listassa esitettyyn kysymykseen ja kirjoitat. Tekstisi on arvokas, sillä ammattikunta työstää itse parhaiten sen keskeisiä kysymyksiä. Toimittajat ovat kirjoittaneet ammatistaan vähän.
Kirjoituksia käytetään tutkimuksissa nimettöminä. Tiina Huokunan tutkimuksen valmistumisen jälkeen aineistot luovutetaan kirjoittajien suostumuksella Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon.
Vastaajien kesken arvotaan SKS:n kirjapalkintoja.
Voit käsitellä esimerkiksi seuraavia aiheita:
Taustaa
- Miten lähdit toimittajan ammattiin
- Koulutuksesi ja sen suhde nykyiseen työhön
- Oma näkökulma toimittajan työhön
- Ammatin yleinen arvostus
- Toimitusten työympäristö, materia ja henki
- Ammattiyhdistystoiminta
- Ammatissa toimimisen koodisto
Työpäivä
- Merkittävä työpäivä
- Merkittävät uutistapahtumat
- Traagiset uutistapahtumat
- Kiireen kokemus
Muutos
- Muutokset työympäristössä
- Muutokset tekniikassa
- Muutokset vaatimuksissa
- Muutos ja koulutus
- Ammattinimikkeiden kirjo
Toimittajat yhteisönä
- Ammattikunnan heterogeenisyys ja hierarkkisuus?
- Työ ja sukupuoli
- Journalistisukupolvien erilaiset ajattelutavat
- Työilmapiiri
- Huumori
Muita mahdollisia aiheita
- Journalistit ammattikuntana
- Kuolleet lehdet
- Toimittajan työ ja alkoholi
- Lainsäädännön muutos ja toimittajan vastuu
- Miten työ tulee mukaan vapaa-aikaan tai eläkepäiviin?
- Keskeisiä vaiheita, vuosilukuja ja päivämääriä
VASTAUSOHJEET
Kirjoita itsesi näköinen muisteluteksti, suomeksi tai ruotsiksi, käsin tai koneella. Sähköpostien liitetiedostojen on oltava muotoa .rtf, .doc tai .txt. Kirjoita vastauksesi valkoiselle A4-arkille vain paperin toiselle puolelle. Jätä vasempaan reunaan n. 4 cm ja oikeaan reunaan n. 1 cm marginaali arkistointitoimenpiteitä varten. Älä käytä tarroja, teippejä tai niittejä.
Kirjoita erilliselle sivulle (tai sähköpostin viestikenttään) henkilötiedot: nimi, koulutus ja ammatti (myös entiset), syntymäaika ja -paikka, osoite ja muut yhteystiedot, allekirjoitettu suostumuksesi siihen, että aineisto arkistoidaan nimelläsi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon tutkimuskäyttöä varten sekä esitä mahdolliset käyttörajoitukset. Kerro myös, oletko käytettävissä mahdolliseen haastatteluun kirjoituksesi pohjalta.
Halutessasi voit liittää kirjoituksen mukaan myös alkuperäisaineistoja kuten valokuvia, lehtileikkeitä tai kirjallista aineistoa
Merkitse erilliselle paperille kenen aineistosta on kysymys. Voit myös kertoa mahdollisista kuvista ja kirjallisista aineistoista, joita voit lähettää erikseen kopioitavaksi. Merkitse selvästi, pitääkö alkuperäisaineistot palauttaa vai ei. Kirjoita erilliselle paperille mahdollisimman tarkkaan aineistoon liittyvät tiedot kuten lehtileikkeen ilmestymisajankohta ja -paikka, valokuvista kuvausaika ja -paikka, aihe, henkilöt sekä kuvaaja. Lähetä myös negatiivit (kokonaisina negatiiviliuskoina) mikäli ne ovat käytössäsi. Älä kiinnitä valokuvia mihinkään, taitettu valkoinen paperi tai puhdas kirjekuori on hyvä suoja. Valokuvia ei myöskään pidä irrottaa vaan lähetä valmiit albumit tai albumilehdet sellaisenaan. Arkiston kanssa voi sopia suurikokoisen aineiston toimituksesta. Jos kuva-aineisto on digitaalisessa muodossa, lähetä kuvatiedostot, älä niiden tulosteita. Jos aiot skannata tai skannauttaa valokuvat arkistoa varten, kysy lisäohjeita. Kaikesta valokuviin liittyvästä voi kysyä Kansanrunousarkiston kuva-arkistosta (p. 0201 131 286).
Jos äänität omaa puhettasi tai haastattelet toista henkilöä
Käytä kasettinauhuria ja erillistä mikrofonia tai tiedostoja (WAV, MP3, WMA) tekevää äänitallenninta. Toimita tiedostot CD:llä tai muistitikulla. Puhu haastattelun alkuun haastatteluaika ja -paikka, haastattelijan ja haastateltavan henkilötiedot sekä kysy haastateltavalta suostumus aineiston tallentamiseen tutkimuskäyttöä varten. Kirjoita lisäksi erilliselle paperille edellä olevat perustiedot ja lyhyt kuvaus haastattelun sisällöstä. Toimita äänitteen mukana myös allekirjoitettu kirjallinen suostumus, jolla annat luvan aineiston tallentamiseen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon.
Lähetä kirjoituksesi 31.12.2010 mennessä (keruuaikaa jatkettu) osoitteeseen
SKS, Kansanrunousarkisto, PL 259, 00171 Helsinki
tai sähköpostitse osoitteeseen keruu@finlit.fi.
Laita kuoreen tai viestin aihekenttään tunnus Toimittajan työn muutos.
Lisätietoja:
Kansanrunousarkisto, p. 0201 131 240, sähköposti: keruu@finlit.fi
Tiina Huokuna, p. 040-563 0652, sähköposti: tiina.huokuna@helsinki.fi.
|