|
takaisin
Toimittajan ammatti ja sukupuoli 1960- ja 1970-lukujen Suomessa
Tutkimuskysely: FM Heidi Kurvinen, Oulun yliopisto
Naistoimittajien lukumäärä on kasvanut Suomessa tasaisesti toisesta maailmansodasta lähtien ja ammattikunta on muuttunut miesvaltaisesta niin kutsutuksi tasapainoiseksi ammatiksi. Näennäisestä tasa-arvoisuudesta huolimatta ammattikunta on sisäisesti sukupuolittunut.
Väitöskirjatutkimuksessani etsin syitä sukupuoleen liittyviin valtarakenteisiin suomalaisessa mediassa. Keskityn tutkimuksessa vuosien 1965 ja 1975 väliseen aikaan, jolloin käsitteet nainen ja mies saivat suomalaisessa yhteiskunnassa käydyn tasa-arvokamppailun myötä uudenlaisia merkityksiä.
Etsin kirjoituksia toimittajina 1960- ja 1970-luvuilla eri tiedotusvälineissä (sanoma- ja aikakauslehdet, televisio ja radio sekä yhteisö- ja asiakaslehdet) työskennelleiltä naisilta ja miehiltä. Toivon kirjoituskutsun tuottavan sekä henkilökohtaisista työhistorioista nousevia yksittäisiä esimerkkejä että laajemmin nais- ja miestoimittajien välisiä suhteita sekä naistoimittajien asemaa käsitteleviä kirjoituksia.
Kirjoitukset saavat olla muodoltaan vapaita, mutta ne voivat käsitellä muun muassa seuraavia teemoja:
- nais- ja miestoimittajien väliset suhteet
- sukupuolen merkitys toimittajan työssä
- mahdolliset syrjintäkokemukset
- nais- ja miestoimittajien palkat
- ammatissa etenemisen mahdollisuudet
- toimitusten työympäristö
- oma /ammattikunnan suhde 1960- ja 1970-lukujen sukupuolijärjestelmän murrokseen
Kirjoituksia käytetään väitöskirjatutkimuksessa nimettöminä. Tutkimuksen valmistumisen jälkeen aineistot luovutetaan kirjoittajien suostumuksella Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon Helsinkiin.
Kirjoitukset pyydetään lähettämään allekirjoittaneelle joko sähköisesti tai postitse 31.5.2008 mennessä. Lisätietoja voi kysyä allekirjoittaneelta, joka vastaa mielellään sekä kirjoituskutsua että itse tutkimusta koskeviin kysymyksiin. Vastaajille jaetaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapalkintoja.
Yhteystiedot:
FM Heidi Kurvinen, Historian laitos, PL 1000, 90014 Oulun yliopisto, puh: 040-513 1738 / (08) 553 3329,
s-posti: heidi.kurvinen@oulu.fi
KIRJOITUSOHJEET
Kirjoita itsesi näköinen muisteluteksti
- suomeksi tai ruotsiksi
- tavalliselle A4-arkille vain paperin toiselle puolelle. Jätä vasempaan reunaan n. 4 cm marginaali.
- käsin, kirjoituskoneella tai tietokoneella.
Kirjoita erilliselle liuskalle
- henkilötiedot: nimi, koulutus ja ammatti (myös entiset), syntymäaika ja -paikka, osoite ja muut yhteystiedot
- allekirjoitettu suostumuksesi siihen, että aineisto arkistoidaan nimelläsi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon tutkimuskäyttöä varten sekä esitä mahdolliset käyttörajoitukset
tai
- ilmoitus siitä, että aineistoa ei saa tallentaa nimelläsi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon
- oletko käytettävissä mahdolliseen haastatteluun kirjoituksesi pohjalta.
Halutessasi voit liittää kirjoituksen mukaan myös alkuperäisaineistoja kuten valokuvia, lehtileikkeitä tai kirjallista aineistoa
- merkitse selvästi, pitääkö alkuperäisaineistot palauttaa vai ei. Palautettavista aineistoista otetaan tarvittaessa valokopiot.
- kirjoita erilliselle paperille mahdollisimman tarkkaan aineistoon liittyvät tiedot kuten lehtileikkeen ilmestymisajankohta ja -paikka, valokuvassa esiintyvien henkilöiden nimet ja kuvausajankohta ja niin edelleen
- älä kiinnitä valokuvia mihinkään, voit lähettää myös koko albumin
- merkitse erilliselle paperille kenen aineistosta on kysymys
- voit myös kertoa mahdollisista kuvista ja kirjallisista aineistoista, joita voit lähettää erikseen kopioitavaksi.
Jos äänität omaa puhettasi tai haastattelet toista henkilöä
- puhu nauhan alkuun haastatteluaika ja -paikka, haastattelijan ja haastateltavan henkilötiedot sekä kysy haastateltavalta suostumus aineiston tallentamiseen tutkimuskäyttöä varten
- kirjoita samat tiedot kasetin koteloon ja erilliselle paperille lyhyt kuvaus nauhan sisällöstä
- toimita nauhan mukana myös allekirjoitettu kirjallinen suostumus, jolla annat luvan aineiston tallentamiseen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon
- vältä valmiiksi kirjoittamasi tekstin ääneenlukua, lähetä silloin itse teksti.
Lähetä kirjoituksesi 31.5.2008 mennessä osoitteeseen
Heidi Kurvinen, Historian laitos, PL 1000, 90014 Oulun yliopisto tai sähköpostitse: heidi.kurvinen@oulu.fi
|