Veikkausperinne talteen -keruukilpailun palkinta- ja tiedotustilaisuus Veikkauksen pääkonttorissa Vantaalla 29.11.2000 klo 13.00Tulokset * Aineiston keskeisiä teemoja * Palkitut * PalkintolautakuntaTuloksetValtakunnallisessa ja kaikille avoimessa keruukilpailussa ensimmäisen palkinnon (7000 mk) sai Aimo Kejonen Kuopiosta. Toiseksi (4000 mk) sijoittui Pentti Kauppi Tampereelta, ja kolmannen palkinnon (2000 mk) sai raumalainen Erkki Ettala. Pääpalkintojen lisäksi myönnettiin ansiokkaista kirjoituksista viidelle osallistujalle Kansanrunousarkiston tunnustuspalkinto ja 17:lle kirjapalkinto. Kilpailun järjestivät tänä vuonna 60 vuotta täyttävä Oy Veikkaus Ab ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkisto. Keräyksen tavoitteena oli saada talteen muistoja ja kokemuksia Veikkauksen eri pelien vaiheilta 1940-luvulta tähän päivään, ja tässä tavoitteessa myös onnistuttiin: kirjoitukset muodostavat värikkään ja moniulotteisen kuvan veikkaamisen, lottoamisen ja muiden Veikkauksen pelien pelaamisen arjesta ja juhlasta, unelmista, voitoista ja tappioista. Veikkausperinne talteen -keruun kilpailuaika oli 3.4.-29.9.2000. Kilpailuvastauksia kertyi hieman yli 1000 liuskaa 230 vastaajalta. Vastanneista oli naisia 107 ja miehiä 121, kaksi jättäytyi kokonaan tuntemattomaksi. Kilpailuun osallistuneiden vastaukset tallennetaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon tutkijoiden käyttöön. Aineistosta toimitetaan lukevalle yleisölle kokoomateos. Aineiston keskeisiä teemojaVeikkaus-, lotto- ja arpaharrastuksen laajuuden huomioon ottaen keruun tuottama aineisto ei ole kovin mittava, mutta laadun ja sisällön puolesta se on sitäkin ansiokkaampi. Yhdessä kirjoitukset luovat läpileikkauksen veikkauksen kuuteen vuosikymmeneen pelaajien näkökulmasta. Jotkut kirjoittajista ovat aloittaneet veikkaamisen heti kun se vuonna 1940 tuli mahdolliseksi: kuka armeijan harmaissa, kuka kotioloissa. Rauhaa seuranneena jälleenrakennuksen aikana veikkaukseen on pantu paljon toivoa, kun pulaa oli niin ruoasta kuin rakennustarpeistakin. Loton tuloa Suomeen 1970-luvun alussa kuvataan tarkasti. Nykyaikaa edustavat muistot, joita on syntynyt teksti-tv:n äärellä saaduista penkkiurheilukokemuksista sekä yksityiskohtaiset kuvaukset OnNet -pääteyhteyden käytöstä veikkaamisessa. Halki vuosikymmenten on pelattu paitsi toivon, myös asiantuntemuksen ja onnea tuottavien tapojen varassa. Asiantuntemukseen nojaavat vakioveikkaajat ovat olleet ajan hermolla ja seuranneet Liverpoolin, Tottenhamin ja Arsenaalin pelejä vaikka BBC:tä kuunnellen ja Veikkaajaa lukien. Onneensa luottavat pelaajat ovat etsineet oikeita rivejä milloin vastaantulevasta liikenteestä enteitä etsimällä, milloin suorittamalla esiarvontaa tulitikkuaskia heittämällä tai numeroita hatusta nostamalla. Tuloksiin on yritetty päästä myös yhteistyöllä, ja veikkaamisen ja lottoamisen suuriin iloihin kuuluukin sen vahvasti sosiaalinen luonne. Keruukilpaan on osallistunut myös joukko entisiä tai nykyisiä veikkausasiamiehiä, joiden näkökulma aiheeseen on hyvin kiinnostava. Heillä on ollut tilaisuus seurata veikkaustapahtumaa kupongin täytöstä (ja sitä edeltäneestä, joskus pitkällisestäkin suunnittelusta) aina voittajien ja häviäjien reaktioihin asti. Siinä välissä he ovat itse huolehtineet siitä, että kupongit päätyvät asianmukaisessa kunnossa ja ajoissa piiritoimistoon tai suoraan Veikkaukseen. Työ on vaatinut tarkkuutta ja tunnollisuutta, sillä virheet olisivat saattaneet tulla kalliiksi. Muutamille kirjoittajille - tiskin molemmin puolin - epäselvät tapaukset tai yhteiskunnalliset kriisitilat ovat tuottaneet harmaita hiuksia ja unettomia öitä, mutta piiritoimistojen tuella ja omatoimisuudella niistäkin tilanteista on selvitty kunnialla. Aineistosta käy ilmi, että vaikkakin pelaamisen keskeinen motiivi on alusta alkaen ollut unelma voitoista ja kaikesta, mitä sitten voisi tehdä jos voittaisi, tappion kitkeryyttä on aina lievittänyt myös tieto siitä, että hävityt rahat menevät yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Veikkaavat ja lottoavat suomalaiset ovat tienneet tukevansa niin urheilua, jälleenrakennustyötä, kansanterveyttä kuin kulttuuriakin. Ja ainahan voi yrittää uudestaan! Palkittujen luonnehdinnat ja tekstiotteitaI palkinto: Aimo Kejonen, Kuopio (s. 1946), 7000 mk Päävoiton saavuttanut kirjoitus on veikkausperinteen runsaudensarvi, joka sisältää mm. peliuskomuksia, vitsejä, loruja, muistitietoa ja kulkutarinoita. Kejonen aloittaa ukkinsa korttipelimuistoista ja lopettaa palvelunumeroiden lottoneuvojiin. Hän havainnoi ajan ilmiöitä tarkasti ja raportoi ennakkoluulottomasti. Kuulopuheet, kokemukset ja mielipiteet jäsentyvät kejosmaisen reheväksi tarinasikermäksi: Muistaakseni Pihtiputaalla asui aikoinaan mies, joka sai vakioveikkauksen suurimman koskaan jaetun potin. Tämä miekkonen oli vuosia veikannut tietyllä vakiorivillään sitä koskaan vaihtamatta. Kerran hän sai sitten ainoana 12 oikein. Potti oli muistaakseni yli 20 miljoonaa markkaa. Tosin tämä oli vanhan rahan aikaan. Siihen aikaan ei voittoa saanut puhtaana käteen, vaan siitä meni verot. Kunnan tästä veikkausvoitosta saama veropotti oli niin iso, että sillä kustannettiin sähkövalot kirkonkylän raitille. Joensuussa oli 1950-luvulla maalari Eeronen, joka joka viikko veikkasi muutaman rivin. Hänen veikkausrivinsä olivat kuitenkin perin omituisia. Ne eivät koskaan noudattaneet Englannin liigan pelien todennäköistä listaa vaan olivat ihan mitä sattui. Kun kerran muiden pihan poikien kanssa kysyimme miten hän täytti veikkauskupongin, hän selitti: "Kun minä keskiviikkoiltana kävelen viemään kuponkia kioskille, minä täytän sitä saman tien vastaantulijoitten mukaan. Mies on ykkönen, nainen on kakkonen ja muoska tai koira risti." Oman ammattikuntani, geologien, keskuudessa kiertävän tarinan mukaan lotto ratkaisi erään viranhaun. Malmigeologin paikka oli täytettävänä. Kaksi hakijoista oli tasavertaisia ja muihin nähden ylivoimaisia. He olivat myös työyhteisössä yhtä pidettyjä ja arvostettuja. Lopulta työpaikan sai se, jonka papereissa oli vanha lottokuponki ja siinä selityslappu: "Minulla oli viime vuonna kuusi ja lisänumero oikein lotossa." - Lotossa onnistunut hakija sai viran. Jokainen malminetsinnästä jotain tietävä näet tietää, että siinä tarvitaan taidon lisäksi myös onnea, jota tällä hakijalla ilmeisesti oli. II palkinto: Pentti Kauppi, Tampere (s. 1940), 4000 mk Syvällisestä paneutumisesta aiheeseen kertoo otsikko: Veikkaan - siis olen olemassa. Oy Veikkaus Ab:n ikätoverin raportti veikkaamisen iloista ja suruista, motiiveista, historiasta ja tavoitteista - onneksi myös voitoista. Uskonnon ja psykologian opettaja Kaupin tutkielmassa lomittuvat jännittävästi Ipswichin kannattajan elämänvaiheet ja pelikulttuurin perusteiden analysointi. Ensimmäisen veikkauskierroksen ottelut pelattiin 7.-8.9.1940. Äitini oli silloin kantanut kohdussaan talvisodasta lomailleen miehensä hedelmöittämää poikaa noin seitsemän kuukautta. Oliko syntymäpäiväni 17. marraskuuta palautuspäivä keskiviikko vai seuraava peliviikonloppu, sitä en tiedä. Varmaa on kuitenkin ettei äitini koskaan pelannut mitään rahapeliä. Körttisukuinen maalaisemäntä muutenkin liikkui hyvin vähän kodin ulkopuolella, lähin asiamies oli kyläkaupassa sadan metrin päässä kodistani. Jalkapallosta ja veikkauksesta tuli vähitellen pysyvä harrastus, panokset olivat pieniä ja voittomahdollisuudet sen mukaisia. Ensimmäinen voittokin jäi kuplaksi. Sain yksitoista oikein enkä penniäkään rahaa, olin katsonut vakiolapun takana olevia vihjeitä ja veikannut niiden mukaisesti. Siitäkö lienee jäänyt "kammo" ns. helppoja rivejä kohtaan. Etsin ja käytän "yllätyksiä" liikaa. Voitot suurempia mutta todella harvinaisia. Hääpäiväni on 31.7.1966. Muistan sen paremmin kuin vaimoni. Edellisenä päivänähän Englanti lopulta voitti maailmanmestaruuden. Häätaloa tapahtumaan valmisteltaessa sulhanen lähetettiin morsiamen vanhimman sisaren kotiin. Siellä TV-ruudusta seurasin tuota kiehtovaa finaalia. Toisenlainen lopputulos olisi pilannut viikonlopun jokseenkin täydellisesti. Vihkimisen toimitti Vetelin kirkkoherra Palola joka tuurasi Kaustisen virkaveljeä lomalla. Ei maininnut Hurstin hattutemppua, ei pohtinut Englannin kolmannen maalin mysteeriä, ei viitannut koko otteluun. Eipä tiennyt pappiparka ketä oli vihkimässä. III palkinto: Erkki Ettala, Rauma, 2000 mk "Kolmtoist oikke" kuvaa voittoa odottavan pariskunnan tunnelmia lauantai-illasta maanantai-iltaan. Murretarinaksi kirjoitettu tositapaus on mitä inhimillisintä arkipäivän tragikomediaa. Päähenkilöihin on helppo samastua. "Nukuks snää?" Kenengä o vaikki edes kuvitellk kuip pitk se aik suutta oll lauandaehdosest maanandaehdosse ko ihmnen gimaroitte tomses odotukses. Verkalles se aik siink kulus ja kon gell tul seitmä ni met tälläsi itten radio viärehe. Kansanrunousarkiston tunnustuspalkinnotOuti Kallionpää, Hyvinkää. Pienen tytön näkökulmasta tarjoutuu värikylläinen näköala 1970-luvun suomalaiseen lauantai-iltaan, jonka kohokohta on television lottoarvonta. Tarkasti valitut, runsaat yksityiskohdat luovat kirjoitukseen aikamatkan tunnelmaa. Satu Peltola, Imatra. Kirjoitus valottaa hauskasti lottovoiton tarjoamia mahdollisuuksia - pienessä mittakaavassa. Kun voitto napsahti kohdalle, omatoiminen 5-vuotias ei epäröinyt vaan nosti käteistä, marssi kauppaan ja osti unelmiensa punaiset kumisaappaat! Eeva Pessinen, Raisio. Laajassa kuvauksessa kirjoittaja piirtää omaa ja läheistensä elämänkaarta, johon veikkausharrastus limittyy. Joillakuilla käy tuuri ja voitot auttavat eteenpäin, toiset tyytyvät unelmiin ja pienempiin osumiin. Elämänmakuinen kirjoitus. Veikko Rintala, Heinola. Kirjoittaja muistelee innostusta, jolla ensimmäinen lottoarvontakierros otettiin vastaan hänenkin työmaallaan - joka mies ja nainen osallistuivat varojensa mukaan. Kuvaus erehdykseen perustuneen voitonjuhlan iloisesta suunnittelusta ja haikeasta peruuntumisesta on suorastaan riipaiseva. Niilo Tainio, Somero. Eloisaa muistelua asiamiesuran varrelta. Jännitystä elämään ovat tuoneet esimerkiksi huijausta yrittänyt ja oikeusjutulla uhannut asiakas sekä vuoden 1956 suurlakko, joka ei sekään estänyt tarmokasta asiamiestä toimittamasta kuponkeja ajallaan perille! KirjapalkinnotAnu Depner, Kotka; Petteri Ervasti, Pieksämäki; Harri Heinonen, Jyväskylä; Tiia Jama, Pello; Ilkka Kallio, Helsinki; Riitta Kullberg, Turku; Maarit Moisio, Ilmajoki; Lauri Niiranen, Iisalmi; Kimmo Nyman, Vaasa; Sinikka Puuppo, Helsinki; Mervi Pynnönen, Kuopio; Seppo Rissanen, Rautavaara; Antti Roos, Espoo; Terttu Seule, Helsinki; Erkki Siliämaa, Paltamo; Juhani Syrjänen, Iitti; Lena Vahtera, Tampere. Palkintolautakunta: Lisätietoja:
Päivitetty 19.1.2001 |