|
Sananparsisto on jaettu alalajiensa mukaisiin erillisiin kortistoihin,
joihin on kopioitu arkistoon ennen vuotta 1957 saapunut sananparsimateriaali,
kaikkiaan noin puoli miljoonaa tekstiä. Tarkka selvitys eri kortistoihin
sijoitetuista sananparsien alalajeista sekä niiden järjestelyperiaatteista
on ohjemonisteessa Sananparsikortisto (1988).
Ks. myös seuraavat kortistot: kalevalamittaiset runot (SKVR-sivustolla); kalendaariperinne; kansanusko; kaskut; sadut; uskomustarinat; eläinperinne; luonnonäänten jäljittelyt.
Sananlaskut
Varsinaiset sananlaskut on aakkostettu mekaanisesti ensimmäisen nominin,
tämän puuttuessa verbin tms. mukaan (punainen alleviivaus). Lisähakusanaksi
on valittu jokin toinen, usealle muistiinpanolle yhteinen sana (sininen
alleviivaus). Koska sananlasku vaihtelee suuresti asultaan, sen toisinnot
sijoittuvat tässä aakkosellisessa systeemissä eri hakusanojen kohdalle.
Kutakin tällaista toisintoryhmää edeltää tarvittaessa punainen viitekortti,
jonka avulla löytyvät muualla kortistossa sijaitsevat saman sananlaskun
toisinnot.
Sinisellä alleviivatuista lisähakusanoista on tehty erillinen viitekortisto.
Jokaisesta sinisellä alleviivatusta hakusanasta tehtyyn korttiin on merkitty
kaikki ne ensimmäiset hakusanat (punaisella alleviivatut), joiden yhteydessä
kyseinen toinen hakusana (sinisellä viivattuna) esiintyy. Tietystä hakusanasta
tai aihepiiristä kiinnostunut arkiston käyttäjä löytää näin helposti lisää
aineistoa.
Kortistossa on lähes 300 000 muistiinpanoa. Viitekortteja on yli 30 000.
Varhemmissa järjestelyvaiheissa mukaan on tullut jonkin verran muitakin
kuin varsinaisia sananlaskuja, lähinnä tilannesutkauksia. Muutamia kokonaisuutena
epäaidoilta vaikuttavia kokoelmia on erotettu kortistosta. Kortiston järjestelyperiaatteista
on seloste ensimmäisessä laatikossa, ohjemonisteessa sekä teoksessa Sananlaskut
(s. XII - XIII), jossa on samaa järjestystä noudattaen julkaistu lähes 16
000 kortiston sananlaskumuistiinpanoa.
Lisäksi Kansanrunousarkistoon on sijoitettu akateemikko Matti Kuusen sananparsitutkimuksissaan
käyttämä kirjallisuusviitekortisto, jonka otsikkosananlaskut on järjestetty
Kuusen kehittelemän kansainvälisen tyyppiluokituksen (The M6 international
type system of proverbs) mukaisesti. Kortisto viittaa teoksiin, jotka
löytyvät Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran etnologisen kirjaston erityisosastosta.
The
M6 international type system of proverbs
Vertaukset
Vertaukset (vertaussutkaukset) on sijoitettu omaksi kortistokseen, jossa
on noin 50 000 muistiinpanoa aakkosjärjestyksessä. Vertauksen tunnusmerkki
on "kuin" eri murreasuissaan. Esimerkiksi "Se meni kun voi lämpöösen leivän
päältä" on vertaussutkaus, joka löytyy hakusanan "Mennä" kohdalta. Kuvia,
joihin menemisen laatua verrataan (lämmin voi valumassa leivän päältä)
ei ole erikseen järjestetty viitekortistoksi, mutta apuneuvona voi käyttää
Suomen kansan vertauksia -ainesjulkaisun hakemistoa.
Wellerismit
Wellerismit eli sanomukset on järjestetty alaryhmiin wellerismeissä
mainittujen sanojien mukaan, esimerkiksi "piru" ("Yhtä puuttuu", sanoi
piru kun hyttysii luki). Ammattiväen edustajat on ryhmitelty ammateittain,
joten "kokin" kohdalta löytyy wellerismi "Olis tämmöst aina, sano kokki
kräämiä". Systeemi on kirjan Suomalaiset sanomukset mukainen. Kortisto
sisältää noin 50 000 muistiinpanoa.
Puheenparret eli fraasit
Puheenparret eli fraasit ovat puheen mehevöittäjiä ja höysteitä, joita
kortistossa on noin 8 000 muistiinpanoa. Aakkostuksen määrää ensimmäinen
fraasiin kuuluva nomini tai sen puuttuessa muu painokas sana. Esimerkiksi
"mennä viärän kautta suoraan" löytyy hakusanan "väärä" kohdalta tai "Tulippas
oikeen reivin aikaan" on aakkostettu "kreivin" mukaan. Mukana on paljon
yhdyssanaluomuksia. Varsinainen murreilmaisujen aarreaitta on kuitenkin
Kotimaisten
kielten tutkimuskeskuksen arkistossa. Puheenparsikortiston
järjestelyperiaatteista on seloste ohjemonisteessa ja ensimmäisessä laatikossa.
Sutkaukset
Kortisto sisältää kaikkiaan noin 60 000 muistiinpanoa sutkauksia, tilannerepliikkejä,
nimittelyjä ym., siis kaiken sen sananparsiston, jota ei ole voitu sijoittaa
edellä mainittuihin kortistoihin. Sutkauksille on ominaista sananlaskujen
yleistävyyden sijasta minä- tai me-muotoisuus: "Et sinä usko, ku meijä
kanat kaikki munnii, mutta ku se vanaha kukko pittää vuan sitä sarjalommoo".
Kortisto jakautuu alalajeihin sutkauskiellot ja -kehotukset, sutkausvastaukset,
alunhöysteet, malapropismit ja muut sutkaukset. Näiden
tarkemmat luonnehdinnat ja muistiinpanojen järjestelyn periaatteet ilmenevät
sananparsikortiston ohjemonisteesta.
Paikkakunta- eli naapurihuumorikortisto
Kortisto käsittää noin 4 000 paikkakuntakölliä ja -sutkausta, jotka
on poimittu vuonna 1957 järjestetyssä Naapurihuumorin kilpakeräyksessä
(NH) saadusta yli 20 000 muistiinpanoa käsittävästä aineistosta.
Kortisto on aakkosjärjestyksessä kunnittain, esimerkiksi välikortin "Kannus"
takaa löytyy kauhavalainen muistiinpano "Välit harveni, sanoo Kannuksen
poika, kun sussu eron teki". Mukana on myös talon- ja sukunimisutkauksia,
jotka on järjestetty keräyspaikan mukaan. Naapurihuumoriksi on luokiteltu
myös köllit, joissa luonnehditaan eri heimojen edustajia ja ilmaistaan
asenteita ulkomaalaisia kohtaan. Nämä on järjestetty heimoittain ja maittain.
Luettelot:
Sananlaskut. Toim. Kari Laukkanen ja Pekka Hakamies. Helsinki: SKS,
1978.
Lauhakangas, Outi. The Matti Kuusi international type system of proverbs.
Helsinki: Suomalainen tiedeakatemia, 2001. (FFC 275.)
Järviö-Nieminen, Iris. Suomalaiset sanomukset. Helsinki: SKS, 1959.
Suomen kansan vertauksia. Toim. Matti Kuusi. Helsinki: SKS, 1960. 2.
painos 1979
Lauhakangas, Outi. Sananparsikortisto. [Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden
Seuran kansanrunousarkisto, 1988.] Moniste.
Kirjallisuutta :
Vuotta 1954 vanhemmat ainesjulkaisut on lueteltu Matti Kuusen teoksen
"Sananlaskut ja puheenparret" (1954) bibliografiassa sekä aikakauslehti
Virittäjässä 1962 ja teoksessa Verba docent. Juhlakirja Lauri Hakulisen
60-vuotispäiväksi 6.10.1959. Teoksen Sananlaskut (1978) esipuheessa on
lueteltu 45 tärkeintä vuoteen 1978 mennessä ilmestynyttä suomalaista sananparsijulkaisua.
Karjalaisia sananpolvia. Toim. Liisa Miettinen ja Pentti Leino. Helsinki:
SKS, 1971.
Finnisch-Deutsches Sprichwörterbuch = Suomalais-saksalainen sananlaskukirja.
Toim. Ingrid Schellbach-Kopra. Helsinki: SKS, 1980.
Piiskan lovi kainalossa: sananparsia Hollolasta ja Hollolan Lahdesta.
Toim. Mika Sirén. Helsinki: SKS, 1983.
Proverbia Septentrionalia: 900 Balto-Finnic proverb types with Russian,
Baltic, German and Scandinavian parallels. by Matti Kuusi in cooperation
with Marje Joalaid, Elsa Kokare, Arvi Krikmann, Kari Laukkanen, Pentti
Leino, Vaina Mälk and Ingrid Sarv. Helsinki: Suomalainen tiedeakatemia,
1985. (FFC 236.)
Rapatessa roiskuu: nykysuomen sananparsikirja. Toim. Matti Kuusi. Helsinki:
SKS, 1988.
Jo pätii piästellä: sananparsia Kiteeltä. Toim. Eija Hukka. Helsinki:
SKS, 1989.
|