Rauhallista joulua

Aarne Lievonen

On lähestymässä joulu 1989. On aatonaatto. Tuossa aamupäivällä kaupassa käydessämme joku kyseli missä viettäisimme joulun. Kotona, kotona. Missäpä muualla kuin Pyhäselän kunnan Ohvanan Louhelassa vaimon kanssa kahdestaan, kuten monet edellisetkin joulut. Ei ole lapsiakaan ja neljä joulua on anopin kuolemasta ja sitä ennen juhlimme kolmetoista joulua kolmestaan. Niin kauan on appiukon kuolemasta. Ja joulupukkiakaan ei sinä aikana ole näkynyt kuin kaupan hyllyjen välissä asiakkaita jututtamassa. "Aidot" pukit ovat vain lapsuudessa.

Aatonaatoksikin miltei normaali kauppareissu. Joulun ruokatarvikkeet oli jo valmiiksi ostettu aiemmin suunnitelmien mukaan. Vain loppusilaukset tehtiin ja seurattiin ihmisten hikistä kiireisyyttä tungoksessa.

Kotiin palattua teräase kainalossa läheiselle pellon pientareelle oman istuttaman kuusen kimppuun ja tyvestä poikki. Aatonaaton kohokohta ennen pimeän tuloa. Ilta kului radiota kuunnellen ja televisiota katsellen.

Jouluaattona aamulla ja päivällä monenlaisia pikkuaskareita. Toisella korvalla joululauluja kuunnellen, muistellen menneitä jouluja niin kauas mitä muistikuvia riittää. Molemmilla meillä omat ja yhteiset joulut, vaimolla ja minulla. Siinä puheenaihetta taukojen ajaksi. Niin köyhää joulua ei koskaan ollutkaan etteikö jotain hyvää ja hauskaa löytynyt myös ikävien asioiden seasta.

Joulutunnelma kohosi kuusta koristellessa ja joululaulujen soidessa. Itsekin siinä innostui lauleskelemaan monia tuttuja lauluja.

Hiukan ennen hämärää menimme autolla kymmenen kilometrin matkan Hautausmaalle, jossa sytyttelin kynttilät appivanhempien haudalle, muistellen siinä myös omien vanhempieni elämistä ja heidän viimeistä lepopaikkaansa Riistaveden kirkon läheisyydessä. Myös muut läheiset omaiset ja ystävät kertautuivat mielessä.

Kotiin palattua sähköinen kiuas lämpiämään. Joulusauna! Helppoa tuo lämmitys nykyisin. Tarpeellinen ja tarkoituksenmukainen näin kun ikä ja vaivat lisääntyvät. Silti savusaunan nokinen hohto ei vähene. Hiukan kitskuinen ilma, himmeä tuikku jossain nurkassa, kiukkuinen sihahtelu
kiukaasta ja hiukan mystinen olo. Vaivalloistakin se oli, uhdistautuminen. Viimeisimmäksi ihon karkaisu puhtaassa lumessa kieriskellen. Aah!

Näitä mietiskellen ehdin ennen vaimoa tupaan. Pistorasian kautta vilahtivat kuusen kynttilät kerralla loistamaan, turvallisesti ja aikaa säästäen. Aikaa? Mihin nyt on kiire? Kiirehän täytyy ainakin jouluksi pysäyttää. Kummasti se on kiire tarttunut alitajuntaan ja jäseniin, eläkkeelläkin. Kuusen oksilla on pari pitkää hopeista nauhaa, muutama kappale kullan ja hopean värisiä palloja sekä namuenkelikoriste. Hopeiset nauhat tuovat mieleen erään evakkotaipaleen joulun Alavudella.
Suuressa pirtissä olevaa kuusta kiersi naru, johon oli vieri viereen kiinnitetty maailman valtioiden lippuja. Ryssän lippu puuttui. Siellä myös näin elämäni ensimmäiset sähkökynttilät. Ja nurkassa mittasi aikaa "Könniläinen", suuri kaappikello. Sen rauhallinen tik-tak kumeine ja sointuvine lyönteineen saivat suuressa pirtissä olijat suorastaan hartaiksi.

Nykyisen seinäkellon kimakammat lyönnit herättävät menneistä. Kuusen juurella on aivan muutama lahjapaketti ja pari kirjekuorta. Kytken virran urkusoittimeen ja tapailen säveliä tutuista vanhoista joululauluista. - Puulämmitteisestä uunista tulevat paistin ja lanttulaatikon tuoksut. Vaimo
ehtii saunasta katsomaan ruokien tilannetta, alkaen touhuta jouluateriaa pöytään.

Lopetan soittelun ja siirryn pikkupöydän ääreen katselemaan tulleita joulukortteja, joita laskettiin olevan 27 ja kirjetervehdyksiä 16, kaiken kaikkiaan 43. Suunnilleen sama määrä mitä olimme lähettäneet. - Pöydällä tuoksuu hyasintti ja ikkunalla "liekehtii" joulutähti. Siinä tämän joulun kukat. Joskus muina jouluina on ollut moninkertainen määrä.
Hetimiten päästään syömään. Sytytellään pöydille kynttilöitä ja vähennetään sähköisiä valoja. Varjot alkavat elää.

Ruuan tuoksuista erottuu myös lipeäkala. Kuumat, kuoritut perunat höyryävät ja kotikalja poreilee juomalaseissa. Maustepurkit vaihtavat pitelijää. Mustapippuria, valkopippuria, valkosipulisuolaa. Nautimme ja toteamme: on yltäkylläisyyden joulu. Monet maailmalla ovat kodittomia ja näkevät nälkää. On sotia ja rauhatonta elämää, pelkoa, kärsimystä. Kertaamme kumpikin omia köyhien aikojen jouluja. Vain hiukan olemme joulun alla rahallisesti ketään tai mitään vapaaehtoisesti avustaneet. Mitä nyt liimailleet joulumerkkejä kortteihin ja kirjeisiin postimerkin viereen, mutta muistuttaahan se vastaanottajaakin muistamisesta.

Meitä molempia naurattaa, kun aloitamme lahjakääröjen availun. Niitähän ei ole monta. Sen olimme sopineet ja tänä jouluna lupaukset pitivät. Molemmat saimme muutaman arvan kirjekuorissa. Ässiä. Sattuipa pienet voitotkin. Vaimo katselee suurikokoista almanakkaa vuodelle
1990 ja on ihan tyytyväisen näköinen. Minulle avautuu paketista sähköisesti surraava kone, partaa varten. Olisikohan vihjailua. Mieluinen kuitenkin. Sitten on toinen mieluinen lahja, ristisanatehtävälehti. Sen avulla unohtuu selällään lepäillessä pienet kivutkin.

On tullut aika soittaa puhelimella joulun tervehdys suullisesti sisaruksilleni. Neljä soittoa peräkkäin ympäri Suomea. Monia vuosia sitten olisi soittoja ollut seitsemän. Kyseltiin alkuun nykykuulumiset ja siitä virisivät muistot ja kaipailtiin yhteisiä joulujamme. Joulupukkeja, leikkejä ja lauluja. Sellaisia kuin Kodin kynttilät, Heinillä härkien kaukalon, Kun maass' on hanki jne. Ne laulut ovat nostalgiaa, mutta ei tänäkään jouluna ole parempia tullut esiin.

Puhelin soi meillekin päin. Vaimo vastasi. Hänen serkkunsa miehineen toivottelivat hyvää joulua ja kiittelivät saamastaan hauskasta rahaa käsittelevästä kirjasta. Me vuorostamme oitis kiittelemään kauniista ryijystä, jonka serkku taitavana käsityöihmisenä oli itse tehnyt meitä muistaen. Hauska on antaa ja hauska on saada.

Niinpä niin. Nopeasti se vilahtaa aikuistenkin aattoilta joulupäivän puolelle. Niin tuli väsymys ja siitähän se unikin kehkeytyy.

Jouluaamuna puoli seitsemän aikaan soi puhelin ja herätti meidät. Unenpöpperöisinä arvasimme mistä soitto saattaa tulla. Oikein arvattu. Tuli tervehdys Los Angelesista. Se on muodostunut jo miltei traditioksi. Vaimon kouluaikaisen ystävättären mies toivotteli miltei puhtaalla suomen kielellä hyvää joulua! Vaimonsa kuoltuakin hän jaksaa muistaa meitä jouluaamuisin ja puhelu on pitkä. Me molemmat puhumme hänen kanssaan ja muistelemme hänen ja hänen perheensä käyntejä meillä. Ystävyytemme jatkuu siis yhä edelleen. Joulun kohokohta!

Kuten aina joulupäivinä ennenkin kaikkialla on hiljaista ja rauhallista. Vieraita ei ole odotettavissa. Niinpä syömme, lepäilemme ja lueskelemme lehtiä. Paikallinen sanomalehti Karjalainen ja ilmaisjakelulehdet Pirkka sekä Kauppa ja Koti antavat tarpeeksi ajankulua. Katselemme myös vanhoja joulukortteja kansioista ja liitämme jatkoksi nämä tuoreimmat.

Niin menee päivät pääksytysten on juhla tahi arki. Tapaninpäiväkin antaa itsensä yleiseen kulutukseen. Entisajan hevosajelu rekilauluineen on vaihtunut vuosikymmenien aikana motorisoituun nykyajan kumikavioon: autoon. Se on kuin sikuri kahvin korvikkeena pula-aikoina.

Tämä joulu kaikkineen oli sitä samaa luokkaa mitä muutkin muutamat joulut taaksepäin. Olemme erittäin tyytyväisiä mikäli ensi joulu on edes tällainen. Että joulurauha säilyisi ja paranisi koko maailmassa.

Rauhallista joulua: Aarne Lievosen joulu 1989 Pohjois-Karjalassa,
Joulu joutui, SKS 1994