Joululehdet
1880-luvulta
alkaen joulun lehtimarkkinoille alkoi ilmaantua vuosittain uusia yrittäjiä.
Lehtien mallit saatiin lähinnä Ruotsista, ja vanhimmat lehdet
meilläkin olivat ruotsinkielisiä. Lehtiä julkaisivat kirjankustantajat,
kirjakauppiaat, lehtitalot, yhdistykset, kirjailijoiden ja taiteilijoiden
osuuskunnat. Lehdet olivat joko kaupallisia hankkeita tai joulun hengessä
myytäviä tuotteita, joiden myyntituloilla edistettiin jotain
yhteistä hyvää ja samalla tarjottiin lehtien myyjille tilaisuus
ansaita joulurahoja.
Monet lehdet
suunnattiin erityisesti lapsille ja nuorille, toiset nimenomaan aikuisille
ja tietyille väestöryhmille, mutta useimmat olivat koko perheen
luettaviksi sopivia. Joululehtien toimittajat ja kirjoittajat olivat usein
tunnettuja kirjailijoita ja kuvittajat aikansa parhaita graafikoita ja
maalareita. Lehdet olivat jokakesäinen tulolähde monille alan
ammattilaisille, ja samat tekijät esiintyvätkin useiden lehtien
palstoilla. Lehtikustantajat hankkivat runoja ja kertomuksia myös
kirjoituskilpailujen avulla. - 1920-luvun lopulla alkoi ilmestyä
vuosikirjoina kepeäksi viritettyjä hupilukemistoja kuten Lipeäkala,
Joulukärpänen, Joulupuuro. Niitä toimittivat ammattipakinoitsijat
ja kuvittivat tunnetut pilapiirtäjät.
Sanoma- ja
aikakauslehtien joulunumerot ja joululiitteet sekä muutamat perinteiset
lukemistot ja yhdistysten kotiseutuaiheiset julkaisut ylläpitävät
hiipumaan pyrkivää joululehtiperinnettä vielä kolmannella
vuosituhannella.
|