|
Joulupukki
Kaduilla
ja tavarataloissa joulunaluspäivinä tepastelee valkopartainen,
punapukuinen ja ystävällinen vanhus, jonka vierailua aattoiltana
odotellaan lukuisissa lapsiperheissä. Lahjojen tuojan roolissa suomalainen
"joulupukki" on verraten uusi tulokas joulun näytelmässä.
Nimessä on säilynyt muisto eläimellisemmästä
edeltäjästä: onhan pukki tietenkin urosvuohen nimitys,
ja sarvipäisiä pukit useimmiten olivat vanhoissa juhlakiertueissa.
Ne eivät tuoneet lahjoja, vaan päinvastoin vaativat talosta
kestitystä.
Vuodenvaihteen
juhlissa törmäilleillä otuksilla onkin takanaan jo pitkä
tie, sillä niiden jälkiä voi seurata Euroopan kansojen
perinteessä varsin kauas. Menneiltä vuosisadoilta kävelee
vastaan sellaisia sarvekkaita ihmishahmoja kuin saksalainen Knecht (nihti,
sotamies) Ruprecht. Sillä oli piiskoineen ja makeisineen kasvatuksellinen
tehtävä niin kuin joulupukillakin, jonka tarkaksi asuinpaikaksi
radion Markus-setä (Markus Rautio) vahvisti Korvatunturin vuonna
1927. Siihen mennessä joulupukkimme oli jo menettänyt sarvensa,
vaikka saattoi edelleen kulkea karvapuoli ylöspäin käännetyssä
lammasturkissa. Nykyiset joulupukit ovat useimmiten pukeutuneet kansainvälisten
mallien mukaiseen punaiseen ja valkoisin päärmein varustettuun
asuun.
Neljännellä
vuosisadalla elänyt Myran piispa Pyhä Nikolaus sai kirkon pyhimykseksi
päästyään eräissä katolisen Euroopan maissa
lahjojen tuojan osan. Häntä kunnioitettiin sekä merenkulun
ja kaupan että lasten suojelijana, ja nimikkopäivänään
6.12. piispa saattoi näyttäytyä kuvaelmissa lapsille namusia
jakavana, joskus punaviittaisena roolihahmona. Joululahjat Pyhä Nikolaus
kuitenkin pudotti lasten sukkiin yön hiljaisuudessa savupiipun kautta.
Siirtolaisten mukana Amerikkaan muuttanut Nikolaus muuttui englanninkielisen
maailman hyvin tuntemaksi Santa Clausiksi eli Santaksi, markkinajoulun
suojelijaksi ja porovaljakollaan ilmojen halki kiitäväksi satuolennoksi.
Vanhan Englannin joulu-ukko (Father Christmas), protestanttisen Saksan
joulumies (Weihnachtsmann) ja venäläinen pakkasukko ovat lainanneet
osan hahmostaan Pyhältä Nikolaukselta, ja samaan veljeskuntaan
kuuluu myös suomalaisten joulupukki.
Kysymys siitä
asuuko Santa Claus tai joulupukki pohjoisnavalla, Norjassa, Ruotsissa
vai Rovaniemellä on vuosittain askarruttanut joulupostia lähettäviä
maailman lapsia ja työllistänyt pohjoismaisia liikemiehiä.
|