| TIETOPAKETIT · VUOTUISJUHLAT | etusivulle | |
PääsiäinenPääsiäisen nimi Monissa kielissä pääsiäisjuhlan nimi pohjautuu hebrean sanoihin pesah, pasah (esim. aramean pasha, kreikan paskha, ranskan Paques, ruotsin påsk). Juutalaisten passah-sana viittaa toisaalta vanhaan alkuvuoden uhriateriaan, toisaalta sen ansiosta tapahtuneeseen "sivuuttamiseen" (englannin Passover) ja säästymiseen esikoisten joukkosurmalta Egyptissä. Englannin ja saksan sanat Easter, Ostern pohjautuvat luultavasti muinaisgermaanien kevään jumalattareen (Austro, Ostera), jonka juhlaa vietettiin kevätpäiväntasauksen aikaan. Suomessa papisto halusi välttää paskaa muistuttavaa
sanaa ja kehitti jo ennen Agricolaa suomen kieleen uudissanan pääsiäinen,
jolla viitattiin pitkästä paastosta pääsemiseen.
Lisäksi selitettiin, että oli päästy Egyptin orjuudesta,
Punaisestamerestä, tai pitkästä talvesta. Kristikunta
pääsi myös synneistä Kristuksen kuoleman ja haudasta
pääsyn myötä. Pitkä paastonaika oli päättynyt ja voitiin herkutella vapaasti, kukin varallisuutensa ja paikallisten ruokaperinteiden mukaan. Jos talossa oli kanoja (kananhoito yleistyi vasta 1800-luvulla), niin muninta oli todennäköisesti parantunut päivien pidetessä tai munia oli ehtinyt kertyä paaston ansiosta. Etenkin Karjalassa munia koristeltiin, vieritettiin ja lyötiin yhteen eli liitsattiin. Vesi- ja metsälintujen munista alettiin keväästä lähtien saada hyvää ravinnonlisää. Munien löytäminen pyrittiin varmistamaan menemällä pääsiäisaamuna silmät ummessa navettaan kopeloimaan sonnin tai pässin kiveksiä. Ainakin variksen uskottiin alkavan munimisensa aina pääsiäisenä. Variksenvedellä - jota saatiin purosta pääsiäisaamuna ennen variksen vaakkumista - pestyt kasvot eivät päivettyneet ja pesijä pysyi reippaana koko vuoden. Ensimmäisen sinä aamuna näkemänsä eläimen kaltainen oli näkijä niin ikään koko vuoden. "Elää saamme! Laulakaamme, ratki riemullisesti",
veisataan pääsiäisvirressä (93:8). Ortodoksinen
jumalanpalvelus oli jatkunut läpi yön. Luterilaisetkin kirkot
olivat pääsiäispäivinä koristeltuja. Sekä
lehmän- että kirkonkelloja soitettiin yöllä ja päivällä
kirkkovuoden pääjuhlan kunniaksi. Tärkeitä kevään
merkkejä lapsille ja nuorille olivat hypinlaudat ja keinurakennelmat,
joista huolellisimmin rakennetut saatettiin jättää vielä
pääsiäismaanantain jälkeen ehjiksi. Ennen kuin pyhäpäivien
määrää rajoitettiin 1772, pääsiäisen
juhlinta jatkui vielä tiistaina ja keskiviikkona. Kristinopillisessa
mielessä pääsiäinen jatkuu helluntaihin saakka ja
kirkon liturginen väri on valkoinen. |
||