Runeberg, Johan Ludvig (1804 - 1877)

Runeberg oli hyvin huomattava lyyrillinen ja eepillinen runoilija; hänen luomistyönsä sai erityisen merkityksen siitä ajasta ja ympäristöstä jossa hän toimi. Runoudellaan Runeberg korotti, yhdessä Lönnrotin kanssa, vastamuodostetun Suomen suuriruhtinaskunnan kulttuurikansojen joukkoon suomalaisten omissa ja ulkomaalaisten silmissä. Hän loi 1830- ja 1840-luvulla ihannekuvan Suomen kansasta ja Suomen luonnosta ja antoi Vänrikki Stoolin Tarinoissa Suomelle moraalisen identiteetin. Runebergin ideologinen asema liittyi uushumanismin kreikkalaisihannointiin, poliittisesti se asettui keisari Nikolai I:n ajan konservatiiviseen linjaan. Runeberg sai, ennen kaikkea isänmaatunteen luojana ja Maamme-laulun kirjoittajana, hyvin suuren merkityksen kulttihenkilönä jo eläessään ja varsinkin kuolemansa jälkeen.

Runeberg syntyi Pietarsaaressa helmikuun 5. päivänä 1804. Hänen isoisänsä oli maanmittausjohtaja ja isosetänsä kuuluisa taloudellinen ajattelija, tilastomies ja maanmittauksen sekä maanviljelyksen uudistaja, isoäiti kuului Tengström - Chydenius-pappissukuun ja äiti Malmien kauppiassukuun. Runebergin isän yliopisto-opinnot olivat jääneet kesken, ja hänestä oli tullut merikapteeni. Johan Ludvig Runebergin lapsuudenkoti oli köyhä, mutta taustalla oli kuitenkin merkittävä sukupiiri, jonka kuuluisin jäsen oli Turun piispaksi 1803 ja sittemmin arkkipiispaksi nimitetty Jacob Tengström. Runeberg lähetettiin kahdeksanvuotiaana setänsä luokse Ouluun kouluun, ja sedän kuoltua hän kävi kolme vuotta Vaasan triviaalikoulua, aina luokkansa priimuksena. Vaasan aikana Runeberg harrasti Bellmania ja muita uudempia ruotsalaisia runoilijoita.

Runeberg aloitti yliopisto-opinnot Turussa syksyllä 1822. Yliopistossa oli juuri tapahtunut poliittinen käänne, jossa kaksi professoria ja yksi dosentti oli erotettu tai karkotettu hallituksenvastaisen toiminnan vuoksi ja epäiltyinä mannereurooppalaisen vallankumouksellisuuden kannattajiksi. Runeberg kiinnittyi puolestaan heti arkkipiispa Tengströmin ja teologian professorin A. J. Laguksen hallitusmieliseen "puolueeseen". Nämä olivat hänen tärkeimmät suosijansa; Runeberg vietti kesiä kotiopettajana Laguksen perheessä Liedon pappilassa ja sittemmin Tengströmin luona Paraisten pappilassa.

Vuodet 1824 - 1825 Runeberg oleskeli kotiopettajana kapteeni E. G. af Enehjelmin luona Saarijärvellä klassikkoja opiskellen. Hän pystyi säästämään riittävästi varoja voidakseen jatkaa vielä lisäksi saamansa stipendin avulla opintojaan filosofian kandidaatiksi 1827; hänet seppelöitiin maisteriksi samana kesänä. Saarijärven aikanaan hän tutustui sisämaan luontoon, suomalaiseen talonpoikaiskansaan ja vuoden 1808 - 1809 sodan muistoihin. Hän kirjoitti sittemmin hyvin mielenkiintoisen tutkielman Saarijärven seudusta, kansanelämästä ja tavoista. Tutkielma antaa avaimen hänen isänmaakäsityksensä muodostumiseen omien havaintojen, kreikkalaisen kirjallisuuden opintojen ja Turun aikana muun muassa aikakauslehdistä saatujen saksalaisten ideoiden vaikutuspiirissä. Se ilmestyi jo 1830-luvulla myös venäjäksi ja oli luomassa Runebergin varhain Venäjällä saavuttamaa mainetta.

Runeberg muutti syksyllä 1828 yliopiston mukana Helsinkiin, pyrkiäkseen jatkamaan yliopistollista uraa; pitkä ja komea nuori mies oli tällöin mennyt kihloihin pikkuserkkunsa Fredrika Tengströmin kanssa. Taloudellisesta puutteestaan huolimatta hän ei antautunut pappisuralle vaan elätti itsensä pääkaupungissa opettajana ja lehtimiehenä, toimimalla konsistorinamanuenssin sivuvirassa ja antamalla yksityisopetusta.

Hänestä tuli 1830 kaunopuheisuuden dosentti Euripideen ja Senecan Medeiaa käsittelevällä vertailevalla tutkimuksella; kaunopuheisuus tarkoitti sekä klassillisten kielten että uudempien kielten, nimenomaan maan sivistyskielen ruotsin tyyliä ja kirjallisuutta ja ylioppilaiden kirjoitusharjoitusten ohjaamista. Runeberg spesialisoitui opettajiensa Tengströmin ja varsinkin Laguksen tapaan nimenomaan Kreikan kirjallisuuteen, josta tuli myös hänen oman runoilijantoimintansa tärkein virike.

Ennen dosentiksi tuloaan Runeberg oli keväällä 1830 julkaissut kokoelmansa Dikter, joka oli ensimmäinen varsinainen erillinen Suomessa julkaistu runokokoelma ja sai hyvän vastaanoton myös Ruotsissa. Samana vuonna hän julkaisi niteen saksasta ruotsintamiaan serbialaisia kansanrunoja, Serviska folksånger, millä oli suuri vaikutus kansanrunouden käsitteen vakiintumiseen Suomessa ja Runebergin ystävään Lönnrotiin.

Seuraavina vuosina Runeberg julkaisi virkaväitöskirjan Kreikan klassillisten tragedioiden kuorosta, mutta ei saanut hakemaansa apulaisenvirkaa, sekä suomalaisaiheiset heksametrirunoelmansa Hirvenhiihtäjät 1832 ja Hanna 1836, jotka kuvaavat talonpoikais- ja vastaavasti pappilamiljöötä. Edellinen hahmottaa ihannekuvan Suomen kansasta, jälkimmäinen Suomen kesäisestä luonnosta. Hirvenhiihtäjät kuvaa maalaismiljöötä Hämeessä, siinä on pohdintoja avioliitosta ja rakkaudesta, eksoottisena lisänä itäkarjalainen laukkuryssäryhmä, sisäänrakennettuja kertomuksia ja onnellinen loppu kihlajaisjuhlineen. Kaikilla henkilöillä ja osin muillakin ilmiöillä on homeerinen epitheton ornans (den raske Mathias, den förståndiga Anna, den brunskäggyfvige Ontrus, det fågelrika kapellet, det rymliga bordet ...). Kaikki henkilöt kerjäläistä myöten esitetään myönteisesti; kokonaisuudessaan runoelmassa on dramaattisen kehittelyn piirteet. Itse hirvenmetsästyksestä ei siinä puhuta lainkaan, vaan kuvaus viipyy tuvassa naisten ja laukkuryssien parissa silloin kun miehet ovat metsällä. Hanna muistuttaa ajan saksalaista idyllieeposta; siinä on päähenkilönä pappilan tytär, jonka veli ystävineen sitten saapuu yliopistosta maalle, ja nuoret tekevät korkealle vuorelle retken, jonka aikana vieraan ja Hannan rakkaus herää kesäyössä.

Runeberg kokeili myös näytelmäkirjailijana huvinäytelmällä Friaren från landet 1834. Vuonna 1833 ilmestyi toinen runonide Dikter. Ensimmäiseen runokokoelmaan sisältyy viisiosainen sarja Svartsjukans nätter, toiseen pitempi runoelma Grafven i Perrho; molemmissa on lopuksi osasto Idyll och epigram, edellisessä 27 nimetöntä runoa, toisessa 33 otsikoitua runoa. Idyllit ja epigrammit ovat tulleet sävellyksinä, varsinkin Sibeliuksen yksinlauluina, tunnetuimmiksi Runebergin lyyrillisistä runoista. Kahdella ensimmäisellä runokokoelmallaan Runeberg loi pysyvän maineen lyyrikkona, joka usein antiikkissävyisellä yksinkertaisuudella ja iskevyydellä luonnehtii rakkautta, sen puhkeamista, ehdottomuutta ja mustasukkaisuutta ja vertaa vaikuttavasti luontoa ja sieluntiloja, esimerkiksi kuuluisassa Lähteellä-runossa. Monissa runoissa tulee esiin antiikkissävyinen moraalisanoma, kuten nimettömässä runossa Saarijärven Paavosta.

Runebergin runoilijanolemus muodostui 1830-luvun aikana. Sen olennainen tekijä oli klassillisen antiikin kirjallisuuden ja moraalin syvällinen omaksuminen. Yliopistollinen ja sitten kymnaasin opetustoiminta ylläpiti ja syvensi Runebergin suhdetta kreikkalaiseen ja roomalaiseen runouteen. Hän pysyi vanhan kirjallisuuskeskeisen filologia-näkemyksen kannalla eikä halunnut myöhemminkään palata yliopisto on Kreikan kirjallisuuden professoriksi, mitä hänelle ehdotettiin, koska hän ei ollut riittävästi seurannut eikä halunnut seurata etenkin Saksassa yhä enemmän kielitieteen ja tekstikritiikin suuntaan painottuvaa akateemisen filologian kehitystä.

Antiikin kirjallisuuden harrastukseen liittyi suoranaisesti myös 1820-luvulla suuressa muodissa ollut kiinnostus balkanilaiseen kansanrunouteen, jonka katsottiin olevan yhteydessä homeeriseen traditioon. Serbialaisten runojen harrastuksesta välittyi paljon virikkeitä Runebergin varhaiseen runouteen, ensimmäisten runokokoelmien Idyll och epigram -osastoihin ja toisen runokokoelman Grafven i Perrho -runoelmaan. Runeberg sai myös vaikutteita ajan porvarillis-romanttisesta virtauksesta sekä huvinäytelmiinsä että kolmannen runokokoelman runoihin ja Hannan ilmentämään perhe-epiikkaan. Ajan suosima historiallinen romantiikka tuli eniten esiin Venäjän myytilliseen ruhtinasmaailmaan sijoittuvassa Nadeschdassa. Keskeistä Runebergille oli antiikkinen virtus, miehuus, joka ilmeni niin sotilaan urhoollisuudessa kuin Saarijärven Paavon uskollisuudessa ja Runebergin laajan ja syvän rakkausrunouden ehdottomuudessa.

Runeberg sai 1837 vakinaisen viran Porvoon kymnaasin Rooman kirjallisuuden, vuodesta 1842 Kreikan kirjallisuuden lehtorina; Suomessa oli siihen aikaan vain kaksi ruotsinkielistä ja yksi saksankielinen kymnaasi. Virkaan kuului Porvoon eli koko Itä-Suomen hiippakunnan tuomiokapitulin jäsenyys, ja Runeberg vihittiin papiksi 1838. Uskonnollista maailmankatsomustaan hän kuvasi näihin aikoihin Vanhan puutarhurin kirjeissä, joissa hän asettui pietismin asketismia ja maailmankielteisyyttä vastaan. Porvoon kymnaasinlehtorin virka oli usein johtanut tuottoisien maalaisseurakuntien kirkkoherran virkaan tai piispanvirkaan, ja on mahdollista, että Runeberg haaveili piispanvirasta, jonka taloudelliseen tuottoisuuteen hän oli tutustunut Tengströmin perhepiirissä ja johon virkaan Tengström itse oli aikanaan tullut runouden ja kreikan kielen tietä pitkin. Runeberg oli vaativa ja ankarakin vanhan tyylin opettaja. Poliittisesti arkaluontoisina vuosina 1847 - 1850 hän oli kymnaasin rehtori; vuonna 1857 hän sai vetäytyä 53-vuotiaana eläkkeelle täydellä palkalla.

Runeberg sai jo varhain arvostusta Ruotsissa, ja 1830-luvun lopussa etenkin J. K. Grotin ansiosta Venäjällä. Hän sai 1839 Ruotsin Akatemian korkeimman palkinnon runoudesta, ja samana vuonna keisari antoi hänelle ylimääräisen vuosittaisen apurahan. Venäjältä tullut kiinnostus sai Runebergin kirjoittamaan 1841 julkaistun venäläisaiheisen runoteoksen Nadeschda, samalla kun suomalaisen heksametrisarjan kolmas osa, kartanomiljöösen sijoitettu Julqvällen (Jouluilta) ilmestyi. Runeberg oli yliopiston kaksisataisjuhlallisuuksien 1840 keskeisiä henkilöitä, ja mukana silloin solmituissa suomalais-venäläisissä kirjailijoiden suhteissa, jotka johtivat yhteiseen kirjoituskokoelmaan. Runebergin Venäjällä saama huomio - häntä sanottiin "Suomen Pushkiniksi" - stimuloi häntä paitsi kirjoittamaan Nadeschdan ajattelemaan muutenkin rooliaan sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Jouluillan tematiikka liittyy sekin Venäjään sikäli, että sekä kartanonherran, majurin, että vanhan sotilaan pojat ovat taistelemassa Venäjän joukoissa turkkilaisia vastaan; edellinen haavoittuu, jälkimmäinen kaatuu. Tässäkin runoelmassa on keskeishenkilönä nuori nainen, ja loppukohtauksessa Runeberg ensimmäisen kerran hahmottaa Suomen emotionaalisesti ja moraalisesti vetoavaksi isänmaaksi, jota köyhyyteen tyytyvä vanha sotilas edustaa.

Kolmannessa Dikter -runokokoelmassaan 1843 ja seuraavan vuoden ossiaanisessa runoeepoksessa Kung Fjalar heijastuu runoilijan miehuudeniän vakavuus ja raskasmielisyyskin, ja samalla Euroopan kirjallisuuden vaikutus aihepiireihin ja käsittelyyn. Hänen tuotantonsa saavutti yhä laajempaa arvostusta, jonka osoituksina olivat 40-vuotiaana saatu professorin arvonimi ja Ruotsin Pohjantähden ritarikunnan jäsenyys.

Vallankumousvuoteen 1848 johtanut poliittinen levottomuus sai Runebergin kevään 1846 kriittisessä tilanteessa kirjoittamaan ja ojentamaan Helsingin ylioppilaille jo alun perin kansallislauluksi tarkoitetun Vårt Landin (Maamme) ja sitten kokoamaan ja kirjoittamaan joukon moraalia ja vastuullisuutta korostavia runoja, jotka ilmestyivät jouluksi 1848 nimellä Fänrik Ståls Sägner I (Vänrikki Stoolin Tarinat I). Kokoelman yleissävy on konservatiivisen isänmaallinen; sillä oli ratkaiseva vaikutus suomalaisen isänmaatunteen muodostumiseen ja sen uushumanistiseen luonteeseen. Maamme-laulussa ja Heinäkuun Viidennessä Päivässä (jälkimmäinen julkaistiin vasta II osassa) isänmaatunne sitoutuu jo Hannassa esiteltyyn maiseman esteettis-moraaliseen velvoittavuuteen, molemmissa korostetaan Suomen kansan köyhyyttä ja tyytymistä kohtaloonsa, mutta samalla uskollisuutta ja urhoollisuutta. Maamme-laulu päättyy yleiseen valoisan tulevaisuuden julistukseen; tulevaisuuden hän näkee vastoin ajan eurooppalaista päävirtausta "kypsymisen", ei vallankumouksen tai taistelun tuloksena. Suomen kannalta vaarallisessa vallankumoustilanteessa Runeberg ohjasi siis varsinkin levotonta ylioppilasnuorisoa lojaalisuutta ja itsehillintää korostavaan suuntaan. Maamme-laulusta tehtiin Fredrik Cygnaeuksen taitavan ohjauksen avulla Suomen kansallislaulu 13.5.1848 vietetyssä ylioppilasosakuntien kevätjuhlassa. Fredrik Pacius sävelsi tällöin runon, ja Runeberg liitti Paciuksen sävellyksen Vänrikki Stoolin Tarinoiden I osan nuottiliitteeksi.

Suuren osan 1850-lukua Runeberg omisti virsikirjatyölle ja virsirunoilulle. Hän korjasi ja uudisti monia vanhempia virsiä ja kirjoitti itse 62 virttä, joista osa on säilynyt sekä ruotsin- että suomenkielisessä virsikirjassa. Vuosikymmenen lopussa Euroopassa ja Suomessa virinnyt uudenlainen poliittinen vaihe käänsi hänen harrastuksensa jälleen kansalaiselämään, myös omien poikien vaikutuksen kautta, mistä oli seurauksena Vänrikki Stoolin Tarinoiden toinen, edellistä sotaisempi osa 1860. Siihen sisältyvät sotaista isänmaallisuutta ilmentävät Porilaisten marssi ja Sotilaspoika.

Vänrikki Stoolin Tarinoiden ensimmäinen ja toinen osa eroavat melko lailla toisistaan varsinkin siinä suhteessa, että edellinen on selvästi venäläismielisempi ja jälkimmäinen taas ruotsalaismielisempi ja konkreettisemmin historiallinen. Yhteistä niille on antiikkisperäisten ihanteiden, miehuuden, uskollisuuden, urhoollisuuden, itsehillinnän ja aseveljeyden, keskeinen korostaminen. Jälkimaailma on usein liiaksi nähnyt näissä runoissa vuoden 1808 - 1809 sodan kuvittamista: kuitenkaan esimerkiksi kaikkein tärkeimpiin kuuluvassa Döbeln Juuttalla -runossa ei lainkaan kuvata Juuttaan taistelua vaan Döbelnin omaa moraalista kamppailua, eikä Heinäkuun Viidennessä Päivässä Dunckerin toimintaa ja taistelua vaan luonnonkauneuden herättämää velvollisuudentuntoa isänmaan edestä.

Runeberg oli 1854 julkaissut kirjana aikaisempia novellejaan ja romaaniaiheitaan ja kirjoitti 1862 porvarillisen näytelmän Kan ej sekä sitten kreikkalaistyylisen oikeudenmukaisuuden aatetta käsittelevän tragedian Kungarne på Salamis. Nämä osoittavat yhtäältä produktiivisuuden paluuta 1850-luvun raskaalta velvollisuudelta tuntuneen virsirunouden vaiheen jälkeen, toisaalta halua uudistua ja kehittää kirjailijanolemustaan ja mainettaan uuden vuosikymmenen poliittis-sosiaalisessa tilanteessa. Runebergin tuotantoon vaikutti myös Ruotsin mielipide ja myynti hänen ainoan ulkomaanmatkansa, 1851 tehdyn Ruotsin-matkan, jälkeen ja Koottujen Teosten alettua ilmestyä Tukholmassa. Vuoden 1840 tienoilla hän oli ollut kiinnostunut maineen saavuttamisesta Venäjällä ja sitä kautta muualla ulkomailla, mutta tämä suuntaus jäi Ruotsin varsinkin 1850-luvulta alkaen osoittaman huomion varjoon. Runebergistä tulikin Ruotsissa kansallisrunoilijan veroinen kuuluisuus, jonka Maamme-laulua laulettiin pitkään ikään kuin Ruotsin kansallislauluna ja jonka Hirvenhiihtäjät ja Vänrikki Stoolin Tarinat sisältyivät oppikoulujen pakolliseen kurssiin 1950-luvulle saakka.

Vuosina 1854 - 1857 virsikirjatyö rasitti kovasti Runebergia, mutta kun hän erosi virastaan viimeksi mainittuna vuonna, Runebergit alkoivat viettää vieraanvaraista elämää eläkkeen ja virsikirjapalkkioiden turvin; Runeberg ilmaisi tyytyväisyytensä siihen että hän sai keskittyä "ketunjahtiin ja vänrikkien takomiseen". Salamiin kuninkaiden painatuksen aikana 1863 Runeberg sai metsästysretkellä halvauskohtauksen, josta hän ei parantunut, vaan eli vuoteenomana kuolemaansa 1877 saakka. Fredrika Runebergin kirjeet pojalleen Walterille Roomaan antavat järkyttävän kuvan hänen pysyvästä masennuksestaan näinä vuosina. Vuosikausia koko Suomi odotti runoilijan kuolemaa; sinä aikana tuli kuitenkin kunnianosoituksia kuten (Tukholman) Kungliga Vitterhetsakademienin ja (Pietarin) Keisarillisen Tiedeakatemian jäsenyys sekä keisarillinen nuuskarasia briljantein ja Ruotsin Pohjantähden suurristi, jotka osoittavat hänen maineensa kasvua.

Vuodesta 1861 alkaen ilmestyi useita Koottujen Teosten laitoksia ja Runebergin teosten käännöksiä monille kielille. Suomeksi Runebergin runoutta käänsi jo 1844 August Ahlqvist (Oksanen) ja erityisen komitean 1867 valmiiksi saamasta Vänrikki Stoolin Tarinoiden (niin sanotusta Cajanderin) suomennoksesta tuli hyvin tunnettu ja paljon siteerattu. Enimmän osan Runebergin tuotannosta on suomentanut Otto Manninen, mutta nämä suomennokset ovat jo osin vanhentuneita. Runebergin runoja sävellettiin jo varhain, Ehrströmin sävellykset runoihin Lähteellä ja Joutsen ovat saavuttaneet Suomessa kansanlaulunomaisen tunnettuuden. Maamme-laulun lisäksi Fredrik Pacius Sotilaspojan, Karl Collan sävelsi monia Runebergin runoja, myös Vänrikki Stoolin Tarinoista, kuten Hurtti Ukon ja Torpan tytön, ja samoin Ingelius. Kansainvälisesti kuuluisiksi ovat tulleet Sibeliuksen sävellykset moniin Runebergin rakkausrunohin, esimerkiksi Flickan kom ifrån sin älsklings möte.

Runebergista tuli jo eläessään "Suomen ensimmäinen suurmies", ja hänen muistonsa kunnioittaminen saavutti palvonnanomaisia mittoja. Runebergin päivää 5.2. vietettiin kynttilänvalaistuksin kansallispäivänä, ja Suomen säätyjen aloitteesta syntyneen keräyksen turvin valmistui suuri Runebergin patsas Helsinkiin. Tämä Helsingin ensimmäinen suuri julkinen muistomerkki on runoilijan pojan Walterin veistämä; se paljastettiin suurin juhlallisuuksin 1885. Runebergin koti ostettiin valtionvaroilla perillisiltä 1880, palautettiin Runebergien parhaan kauden kuntoon ja avattiin museokotina yleisölle 1882. Vuonna 1885 perustettu Svenska Litteratursällskapet i Finland otti tehtäväkseen vaalia Runebergin muistoa; sen vuosijuhla vietetään helmikuun viidentenä. Erityisesti Runebergin kulttia viljeltiin 1899 alkaneen poliittisen kuohuntavaiheen aikana, jolloin kansan monarkkisia tunteita tietoisesti suunnattiin uudelleen kansallisten suurmiesten kunnioitukseen. Vänrikki Stoolin Tarinoita jaettiin kansalle ilmaiseksi tai halpoina painoksina sekä silloin että Talvisodan vaiheessa. Vänrikkien monet kohdat muodostivat molemmilla kielillä Suomen ensimmäisen oman sitaattiaineiston, koska lähes kaikki suomalaiset saivat kansa- ja oppikoulussa tutustua tähän runokokoelmaan.

Kaikki Runebergin teokset käännettiin suomeksi, alkaen jo 1840-luvulta, Runeberg tuli jo 1830-luvulta alkaen tunnetuksi Venäjällä, ja monet hänen teoksistaan käännettiin saksaksi, tanskaksi, ranskaksi, englanniksi; näille kielille käännettiin ainakin Hanna, Nadeschda, Kung Fjalar ja Fänrik Ståls Sägner; Hanna ja Nadeschda käännettiin italiaksi ja niin edelleen. Runebergin satavuotisjuhla herätti myös laajaa huomiota ulkomailla. Ruotsissa Runeberg on aina luettu ruotsinkielisen kirjallisuuden ensimmäisten joukkoon.

Johan Ludvig Runeberg S 5.2.1804 Pietarsaari, K 6.5.1877 Porvoo. V kauppalaivan kapteeni Lorenz Ulrik Runeberg ja Anna Maria Malm. P 1831 - 1877 kirjailija Fredrika Charlotta Tengström, S 1807, K 1879, PV Senaatin kamreeri Karl Fredrik Tengström ja Anna Margareta Bergbom. Lapset: Anna Carolina S 1832, K 1833; Ludvig Mikael S 1835, K 1902, lyseonlehtori; Lorenzo S 1836, K 1919 lääketieteen ja kirurgian tohtori; Walter S 1838, K 1920, kuvanveistäjä; Johan Wilhelm S 1843, K 1918, sisätautiopin professori, moninkertainen valtiopäivämies; Jakob Robert S 1846, K 1919 insinööri, liikemies Pietarissa; Edvard Moritz Adolf S 1848, K 1851; Fredrik Karl S 1850, K 1884, lääketieteen lisensiaatti.

URA. Turun yliopistoon 1822, filosofian kandidaatti 1827, dosentti 1830; Porvoon kymnaasin lehtori 1837 - 1857, rehtori 1847 - 1850.

Kunnianosoitukset: Ruotsin Pohjantähden Ritarikunnan suurristi, Tanskan Dannebrogin ritarikunnan ritarimerkki, Pyhän Annan ritarikunnan 3. luokan ritarimerkki; professorin arvo 1844.

TUOTANTO. Katso Suomen kirjailijat 1809 - 1916. 1994; ensimmäiset Kootut teokset Samlade skrifter 1 - 7 ilmestyivät jo 1851 - 1868 Ruotsissa ja Samlade arbeten 1 - 7 Suomessa 1861 - 1871; "normaalilaitos" Samlade arbeten 1 - 6 julkaistiin 1899 - 1900; suuri perusteellisesti kommentoitu Samlade skrifter 1 - 18 alkoi ilmestyä 1933 ja tuli lähes valmiiksi 1980-luvulla.

Elokuvat: Vänrikki Stoolin tarinat. 1910, 1926, 1939; Sven Tuuva. 1958.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. J. L. Runebergin kokoelma, Svenska Litteratursällskapet i Finland, Historiska och litteraturhistoriska arkivet, Helsinki.

Ensimmäinen merkittävä Runebergin runouden tutkija oli F. Cygnaeus; Runebergin vuokralaisen, lehtori J. E. Strömborgin Biografiska anteckningar om J. L. Runeberg 1 - 4 ilmestyi 1880 - 1898, ja uutena K. Allardt-Ekelundin täydentämänä laitoksena 1927; Runebergin satavuotisjuhliin ilmestyi W. Söderhjelmin laaja elämäkerta J. L. Runeberg 1 - 2. 1904 - 1906; R. Hedvallin Runeberg och hans diktning ilmestyi 1931 ja laajennettuna 1941; Y. Hirn kirjoitti 1935 teoksen Runebergskulten ja 1942 teoksen Runeberg-gestalten ja yhdessä M. Hirnin kanssa kuvaelämäkerran Runeberg och hans värld. 1937; M. Hirn julkaisi ikonografiasta vielä 1954 teoksen Runeberg i bild; L. Viljanen kirjoitti 1944 - 1948 hyvän kaksiosaisen elämäkerran Runeberg ja hänen runoutensa 1804 - 1837, 1837 - 1877; E. Brydolf osoittaa Runebergin varhaisen suuren merkityksen Ruotsissa teoksessaan Sverige och Runeberg I -II. 1943, 1966; Ruotsissa Runebergiin on kohdistunut huomattavaa tutkimusharrastusta, aikaisemmista tutkijoista mainittakoon S. Ek ja G. Tideström, uudemmista M. von Platen ja T. Wretö; Runebergin sanastoa on tutkinut L. Huldén; O. Nousiainen ja J. Wrede ovat kirjoittaneet Vänrikki Stoolin Tarinoista, jälkimmäinen etenkin teoksen kronologiasta; Runebergin poliittista asemaa on käsitellyt M. Klinge, Runebergs två fosterland. 1983; T. Oksala on selvittänyt antiikin kirjallisuuden vaikutusta Runebergiin.

Elokuvat: Runon kuningas ja muuttolintu. 1940.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Veistokset: W. Runeberg, Muistopatsas. 1885, Helsinki; sama pienempänä ja ilman jalustan Suomi-neito-veistoista. 1885, Porvoo. Katso tarkemmin M. Hirn, Runeberg i bild. 1954; Runebergin maja. Pietarsaari; Runebergin koti. Museona vuodesta 1882, Porvoo.

J. L. RUNEBERGIN MUKAAN NIMETTY. Runebergin lähde. Ruovesi. Runeberginkatu. Helsinki, Hyvinkää, Kokkola, Kotka, Lohja, Parainen, Porvoo, Tampere, Vaasa, Äänekoski; Runeberginaukio. Mikkeli.

Matti Klinge

Artikkeli julkaistu Kansallisbiografia-verkkojulkaisussa.
Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997-.
Saatavissa: http://www.kansallisbiografia.fi.
ISBN 951-746-598-4.
Studia Biographica 4.