Vänrikki Stoolin henkilöhahmojen elämäkerrat Kansallisbiografiassa

Hertzen, Ernst Gustaf von (1765 - 1834)
eversti

Ernst Gustaf von Hertzen kunnostautui jo Kustaan sodassa Venäjää vastaan. Maineensa hän saavutti kuitenkin Suomen sodassa, kun hän aloitti Siikajoella voittoisan hyökkäyksen venäläisiä vastaan.

Johan Ludvig Runebergin sankarirunoelmien eräs ylväimpiä kuvauksia on, miten armeijan peräytyminen Siikajoella vaihtui taisteluksi:

joella viel´ yks joukko viivähtää, ei liiku askelta, ei peräydy tää, lippuinsa luona vain se seisoo siellä. Sen johtaja jo väsyi pakoon, häpeään, kun vaihtoi sotatannert´ yhtä päätä, paluunsa päätti hän, nyt vaiti, mietteissään hän joukkons´ eessä seisoo, käydä ryntäämään hän tahtoo, muuten siihen paikkaan jäädä. Hän jähmettyiskö Pohjan hankihin? Ei, sodan liekkiin kuolla paremp´ oisi. Kaarnaksi jäiskö meren hyrskyihin? Ei, taistella kuin mies ja miesnä kuollakin hän sois, ja joukkonsakin samaa soisi. Väk on se Hertzenin...

Ernst Gustaf von Hertzenin isä oli vääpeli Kyminkartanon pataljoonassa, ja sen riveihin poikakin neljätoistavuotiaana astui 1779. Kustaan sodassa 1788 - 1790 nuori von Hertzen kunnostautui sekä Kaipiaisten että Keltin taisteluissa, ja hänet ylennettiin luutnantiksi 1790.

Nuori upseeri, jolla ei ollut ylhäistä syntyperää eikä paksua lompakkoa, ei kovinkaan helposti päässyt kiipeämään ylöspäin tuona aikana Ruotsin armeijassa, koska upseerin vakanssit olivat tiukassa. Von Hertzen kohosi silti kohtuullisen nopeasti. Hänet nimitettiin kapteeniksi Uudenmaan jääkäripataljoonaan 1796, ja 1802 hän sai majurin arvon samassa pataljoonassa. Joukkonsa mukana hän taisteli Pommerin sodassa 1807 ja haavoittui.

Kun Suomen sota puhkesi 1808, von Hertzen toimi Uudenmaan jääkäripataljoonan komentajana. Pataljoona perääntyi pääarmeijan mukana, kunnes vihdoin Siikajoella jälkijoukkona jäikin paikalleen, sai aikaan hyökkäyksen venäläisiä vastaan ja lopulta sodan ensimmäisen voiton Ruotsin aseille. Tässä taistelussa pataljoona otti toistasataa vankia.

Myöhemmin von Hertzen toimi pataljoonan komentajana Ruonan, Salmin ja Oravaisten taisteluissa, ja hänet ylennettiin 1809 everstiluutnantiksi. Sodan onnettomissa loppuvaiheissa von Hertzen oli mukana katkeraan loppuun saakka. Hänen joukkonsa kuului niihin, jotka Kainuun eli Kalixin antautumissopimuksen mukaisesti laskivat aseensa.

Von Hertzen palasi Suomeen. Ruotsin armeijasta hän otti eron 1810. Hänelle myönnettiin tässä yhteydessä Miekkaritarikunnan suurristi, ja hänet ylennettiin everstiksi. Hän olisi mielellään jäänyt palvelukseen Ruotsin armeijaan, mutta hänelle ei luvattu upseerin vakanssia.

Kun Venäjän keisarin toimesta perustettiin 1812 uusia suomalaisia joukkoja, haluttiin niihin palvelukseen sodassa kunnostautuneita vanhoja upseereita. Myös von Hertzenille tarjottiin paikkaa, mutta hän kieltäytyi, kuten monet muutkin. Syynä lienee ollut vastenmielisyys astua äskeisen vihollisen palvelukseen. Keisarin jalomielisyyden ansiosta kaikki entiset Ruotsin armeijan upseerit saivat pitää virkatalonsa kuolemaansa saakka, vaikka eivät suorittaneetkaan palvelusta. Niinpä von Hertzenkin asui elämänsä loppuvuodet Kungsbölen kapteeninpuustellissa Ruotsinpyhtäällä.

Ernst Gustaf von Hertzen muistetaan Suomen historiassa lähinnä tuon yhden käänteentekevän ratkaisunsa takia. Siinä kiteytyi Suomen armeijan taistelutahto, tahto, joka Siikajoen jäällä osoittautui voimakkaammaksi kuin ylipäällikön käsky. Tästä syystä hän pääsi Vänrikki Stoolin tarinoiden molempiin osiin, ensin Sotamarsalkka-runoon 1848 ja sitten yllä siteerattuun Adlercreutz-runoon 1857. Uusmaalaiset ylioppilaat pystyttivät hänen haudalleen 1886 kauniin muistomerkin.

Ernst Gustaf von Hertzen S 8.1.1765 Lapinjärvi, K 19.12.1834 Ruotsinpyhtää. V vääpeli Hans Ernst von Hertzen ja Anna Sofia Nessén. P Maria Katarina Bröijer S 1778, K 1857, PV kornetti Henrik Johan Bröijer ja Maria Katarina Collén. Lapset: Maria Charlotta Ulrika Gustava S 1801, K 1837; Mauritz Gustaf S 1802, K 1840; Hampus Henrik S 1804, K 1891; Per Ernst Viktor S 1806, K 1865; Fredrik Florus Ferdinand S 1810, K 1839; Emilia Antoinette S 1812, K 1869; Otto Karl Gustaf S 1817, K 1838; Adolfina Alexandra Virginia S 1819.

URA. Vapaaehtoinen Kyminkartanon pataljoonassa 1779; luutnantti 1790; kapteeni Uudenmaan jääkäripataljoonassa 1796; majuri 1802; everstiluutnantti 1809; eversti 1810.

Kunnianosoitukset: Ruotsin Miekka-r. suurr. 1810.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. J. R. Danielson, Suomen sota ja Suomen sotilaat vuosina 1808 - 1809. 1896; G. Rein, Karl Johan Adlercreutz I - II. 1925 - 1927.

Veli-Matti Syrjö

Artikkeli julkaistu Kansallisbiografia-verkkojulkaisussa.
Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997-.
Saatavissa: http://www.kansallisbiografia.fi.
ISBN 951-746-598-4.
Studia Biographica 4.