J. L. Runebergin käännösten käsikirjoitukset Kirjallisuusarkistossa

Jakov Petrovitsh Kulnev (1764 - 1812)
kenraalimajuri, husaarirykmentin komentaja

Jakov Petrovitsh Kulnev oli venäläinen komentaja Suomen sodassa 1808 - 1809. Runoilija J. L. Runeberg tapasi pienenä poikana hänet ja kirjoitti myöhemmin hänestä ylistävän runon.

(->) Johan Ludvig Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat on runokirja, joka on vaikuttanut suomalaiseen psyykeen ja suomalaisen kansallishengen muotoutumiseen enemmän kuin mikään toinen teos - kenties Kalevalaa lukuunottamatta. Joukko runoja on kuvannut sotaa sankarilliseksi kamppailuksi, vaikka tuo sota todellisuudessa oli monin tavoin surkea ja ruotsalais-suomalaisille joukoille sangen vähän mairitteleva.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että Runeberg antaa vihollisesta sangen myönteisen kuvan, sillä hän ylistää omia sankareita tekemättä vastustajista hirviöitä tai edes vastenmielisiä. Runokokoelman ensimmäisessä osassa on runo venäläisestä Jakov Petrovitsh Kulnevista, josta Runeberg kirjoittaa yhtä ylistävästi kuin suomalaisista sankareista. Vaikka on syytä uskoa, että Runeberg sijoitti Kulnev-runonsa kokoelmaan sensuurin takia, siis varmistaakseen kokoelmalle julkaisuluvan, runo vastannee samalla hänen käsitystään venäläisestä sotaurhosta.

Kuka siis oli tämä sankari, jota vihollinen ylisti? Ratsuväki oli Venäjän armeijassa tärkeä aselaji, tärkeämpi kuin mihin länsieurooppalaisissa maissa oli totuttu. Venäläisillä oli käytettävissään säännöllisten joukkojensa lisäksi kasakkajoukkoja, joiden sisäinen järjestys ja taistelutapa olivat erilaisia kuin säännöllisten joukkojen. Jakov Petrovitsh Kulnev oli husaarirykmentin komentaja ja Suomen sodan puhjetessa arvoltaan eversti. Hän oli syntynyt 1764 Pihkovassa ja ehtinyt taistella Turkkia vastaan 1787 - 1792, Puolassa 1794 ja Itä-Preussissa 1807.

Kasakoiden taistelutapaan kuului liikkuva sodankäynti. Heidän partionsa liikkuivat laajalla alueella myös vihollisen selustassa ja toivat tietoja vihollisen liikkeistä pääarmeijalle. Eversti Kulnev oli tähän sodankäyntiin perin sopiva. Hän oli henkilökohtaisesti mitään pelkäämätön mies ja viihtyi parhaiten silloin, kun toimintaa oli runsaasti. Niinpä Venäjän armeijan seuratessa talvella 1808 perääntyvää Ruotsin armeijaa pohjoiseen Kulnev kasakoineen oli säännöllisesti kärjessä. Hän osallistui Siikajoen, Lintulahden, Kuortaneen, Ruonan, Salmen ja Oravaisten taisteluihin.

Runeberg oli pienenä lapsena Pietarsaaressa nähnyt sekä Kulnevin että ruotsalaisen everstin (->) Georg Carl von Döbelnin, molempien armeijoiden aktiivisimmat ja erikoisimmat persoonallisuudet. Lapsista pitänyt Kulnev lienee nostanut Runebergin polvelleenkin. Vaikkei nelivuotias tietysti koko asiasta mitään ymmärtänyt eikä välttämättä paljoa herroista muistanut, nuo miehet jäivät ilmeisesti runoilijan mieleen ja kaukaiset mielikuvat puhkesivat runoiksi, joita Runebergin oma aika arvosti Vänrikki Stoolin tarinoiden parhaimmiksi. Ilmeisesti ne myös hyvin kuvaavat esikuviaan.

Kulnevin ja von Döbelnin tiedetään ainakin kerran, ennen Lapuan taistelua, neuvotelleet keskenään upseerivankien vaihtamisesta. Neuvottelujen yhteydessä puhuttiin myös muista asioista, ja herrojen välille syntyi sellainen sympatia, että kerrotaan Kulnevin kieltäneen omia miehiään ampumasta von Döbelniä ja von Döbelnin puolestaan antaneen omilleen vastaavan käskyn Kulnevista. Totaalisesta sodasta ei siis tämän sodan yhteydessä voida puhua.

Sotaisten urotöidensä palkaksi Kulnev ylennettiin kenraalimajuriksi joulukuussa 1808, ja seuraavana talvena hän johti joukkonsa jäätyneen Ahvenanmeren poikki Grisslehamniin Ruotsin puolelle. Ilmeisesti tämä sotatoimi, joka osoitti myös pääkaupunki Tukholman voivan joutua sotatoimien piiriin, oli omiaan innostamaan Ruotsia rauhanneuvotteluihin.

Suomen sodan päätyttyä kenraalimajuri Kulnev palasi Venäjälle ja osallistui Turkin sotaan. Kun Napoleon suuntasi sotaretkensä Venäjälle, Kulnev oli mukana puolustustaisteluissa tunnetulla urheudellaan. Hän kaatui eversti Jean-Baptiste-Antoine-Marcelin Marbot'n joukkojen hyökätessä yllättäen venäläisten leiriin heinäkuussa 1812 Drissa-joella. Hänen kaatumispaikalleen on pystytetty muistomerkki.

Harva vihollinen on Suomen historiassa saanut niin positiivisen jälkimaineen kuin Jakov Petrovitsh Kulnev. Se on epäilemättä Runebergin ansiota, sillä muuten hänestä ei kirjoitettaisi suomalaisissa historiakirjoissa montakaan riviä. Runebergin luoma kuva lienee silti sangen oikea. Kulnev oli perheetön mutta lapsirakas soturi ja hurmuri, joka joi aamulla viiniä naisensa kengästä.

Yöt, päivät kun sai taistella,
sit' ilonansa piti hän,
ja kaatumista kukkana
vain sankarelämän.
Jos mikä aseeks sattuikaan,
ol' yhtä, kunhan kaasi vaan,
jos miekka taikka pikari,
jos joi tai tappeli.

LIITETIEDOT

Jakov Petrovitsh Kulnev S 1764 Pihkova, Venäjä, K 31.7.1812 Drissa-joki, Venäjä. V alimajuri Petr Vasiljevitsh Kulnev ja Luiza Ivanovna Grebinits.

URA. Astunut palvelukseen jalkaväkijoukkoihin; luutnantti; siirretty Tshernigovin jalkaväkirykmenttiin 1785; siirretty St. Petersburgin rakuunarykmenttiin 1785; osallistunut Turkin sotaan 1787 - 1792; siirretty Perejaslavin ratsujääkärirykmenttiin; osallistunut Puolan sotaan 1794; majuri 1794; palvellut Sumyn husaarirykmentissä; everstiluutnantti; siirretty Grodnon husaarirykmenttiin 1806; osallistunut taisteluihin Itä-Preussissa 1807; eversti 1807; osallistunut Suomen sotaan 1808 - 1809; kenraalimajuri 1808; Ahvenanmaalla olevien venäläisten joukkojen komentajan apulainen 1809; siirretty Moldavian armeijaan 1810; Grodnon husaarirykmentin komentaja 1811 - .

Kunnianosoitukset: P. Annan R 1 1809; P. Yrjön R 3; Pyhän Yrjön miekka jkk. 1810.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. J. R. Danielson, Suomen sota ja Suomen sotilaat vuosina 1808 - 1809. 1896; E. K. Osmonsalo, Suomen valloitus 1808. 1947; Sveriges krig åren 1808 och 1809 1 - 5. Stockholm 1890 - 1910.

Kaunokirjallisuus: J. L. Runeberg, Vänrikki Stoolin tarinat. 1867.

Veli-Matti Syrjö