Vänrikki Stoolin henkilöhahmojen elämäkerrat Kansallisbiografiassa

Sofia Lovisa Ramsay (1754 -1816)
äiti, kartanoitten omistaja

Sodat ovat tuoneet aina naisille huolta ja murhetta, eivät yhteiskunnallista menestystä. Näin kävi myös Sofia Lovisa Ramsaylle, joka menetti kaksi poikaansa Suomen sodassa. Majuri Anders Wilhelm Ramsay kaatui Lemussa 20.6.1808 ja luutnantti Carl Gustaf Ramsay haavoittui kuolettavasti Lapualla 14.7.1808. Äidin suru oli niin syvää, että Johan Ludvig Runeberg sai aiheen Vänrikki Stoolin tarinoiden Matkamiehen näky -runoonsa. Kirjailija lienee tiennyt myös Sofia Lovisa Ramsayn ja keisari Aleksanteri I:n erikoisesta ja suomalaisia kohahduttaneesta tapaamisesta.

Sofia Lovisa Ramsayn lapsuus ja nuoruus olivat onnellisia. Hän syntyi epätavallisista ruumiinvoimistaan ja värikkäästä sotilasurastaan tunnetun vapaaherra, kenraali (->) Anders Henrik Ramsayn ja tämän ensimmäisen puolison ruukinpatruunan tyttären Maria Christina Hisingin tyttärenä Porvoon pitäjän Jakarilan kartanossa vuonna 1754. Anders Henrik Ramsay oli tarmokas rakentaja ja maanomaisuuden kartuttaja. Hän teetti kartanoonsa uuden, korkealla kivijalalla seisovan päärakennuksen ja paljon talousrakennuksia. Jakarilassa oli oma saha, mylly ja tiilitehdaskin. Kansallismuseossa nykyisin säilytettävät maalatut tapetit ovat hänen ajaltaan 1760-luvulta.

Avioliitto toi Anders Henrik Ramsaylle lisää omaisuutta, sillä Maria Christina Hising peri 1/21 osan Espoon kartanosta. Anders Henrik Ramsay lunasti vaimonsa osaperilliset pois ja hankki itselleen vähitellen yhä lisää kartanoita. Kun hän osti sittemmin Porvoon kaupungin kunnalliskodiksi muutetun Johannisbergin vuonna 1769, hän oli kahdeksan kartanon isäntänä aikansa rikkaimpia maanomistajia.

Anders Henrik Ramsayn omaisuuden karttuessa hänen perheensä pieneni. Hänen ainoa poikansa kuoli lapsena vuonna 1762, ja vaimonsa hän hautasi seuraavana vuonna. Anders Henrik Ramsayn kiihkeimpinä omaisuuden kartuttamisen ja kartanoiden rakennuttamisen vuosina 1763 - 1772 hänen ainoa omaisensa ja perillisensä oli hänen tyttärensä Sofia Lovisa. Vuonna 1772 solmittu toinen avioliitto Helena Catarina Malmin kanssa oli lapseton.

Sofia Lovisa Ramsay jatkoi isänsä perinteitä, mutta naisena hän ei päässyt upseeriksi eikä virkamieheksi. Hänellä ei ollut myöskään muodollisia oikeuksia hoitaa itse mahtavaa omaisuuttaan. Vanhan lainsäädännön mukaan naimaton nainen oli isänsä naittajavallan alainen ja aviomies oli vaimonsa edusmies. Juridiikka ei silti estänyt Sofia Lovisa Ramsayta olemasta kartanoittensa todellinen valtiatar senkin jälkeen, kun hän oli 1775 solminut avioliiton serkkunsa Otto Wilhelm Ramsayn kanssa. Aviomies nousi armeijassa everstiksi ja eteni siviilihallinnossa maaherraksi, joten perheen ja laajan omaisuuden hoito jäi pääosin vaimon harteille.

Sofia Lovisa ja Otto Wilhelm Ramsayn avioliitto oli hedelmällinen, lapsia syntyi nopeasti ja talous kasvoi jatkuvasti. Jakarilassa oli tilaa, mutta vähitellen kartano kävi ahtaaksi. Ensimmäiset häät vietettiin 1794, jolloin vanhin tytär Margareta Catarina naitettiin kreivi Adolf Ludvig von Schwerinille. Sofia Lovisa Ramsay odotti juhlien aikaan kymmenettä lastaan, joten hän alkoi aviomiehensä kanssa suunnitella muittenkin kartanoittensa kuin Jakarilan ottamista perheen käyttöön. Parhaaksi toiseksi kodiksi todettiin Espoo, jossa aloitettiin erittäin laajat rakennustyöt. Vanha rappeutunut päärakennus purettiin ja tilalle suunniteltiin mahtava uusi kivikartano kaksine siipineen. Ensimmäinen sivurakennus valmistui 1797 ja toinen 1801. Tällöin Ramsayn tyttäristä toisena naitettu Juliana Maria jäi Jakarilaan aviomiehensä Odert Reinhold von Essenin kanssa, ja muu perhe muutti Espooseen.

Uusi vuosisata toi Sofia Lovisa Ramsayn elämään surua ja murhetta. Hän oli menettänyt 11 lapsestaan pieninä vain kolme, mutta nyt hän joutui kaipaamaan ensin 1801 vänrikiksi ehtinyttä Jacob Johan -poikaansa, joka menehtyi haaksirikossa. Aviomies Otto Wilhelm Ramsayn kuolema 1806 katkaisi Espoon kartanon rakennustyöt ja lopetti maanostot; vielä edellisenä vuonna Ramsayt olivat hankkineet yhden säterin. Espoon suuri päärakennus jäi pystyttämättä.

Aviomiehensä kuollessa Sofia Lovisa Ramsay oli 52-vuotias kartanonrouva ja äiti, jolla oli vielä kaksi naittamatonta tytärtä ja kolme poikaa; kuopus Adolf Henrik oli vasta 9-vuotias. Perinnönjakoa ei toimitettu, vaan Sofia Lovisa Ramsay hallitsi kaikkea kuolinpesän omaisuutta aina vuonna 1816 sattuneeseen kuolemaansa asti. Kartanothan olivat pääosin hänen omaisuuttaan, eivät aviomiehen perimiä.

Suurimmat kohtalon iskut olivat kuitenkin vielä edessä, sillä Sofia Lovisa Ramsaysta tuli vuonna 1808 kahden sankarivainajan äiti. Hänen poikansa Anders Wilhelm ja Carl Gustaf kuuluivat Suomen sodan tunnetuimpiin sankareihin, ja erityisesti vanhempi Anders Wilhelm oli ehtinyt menestyä armeijassa jo ennen sotaakin. Sofia Lovisa Ramsayn suru oli lohduton. Hän oli synnyttänyt kuusi poikaa, mutta näistä oli hengissä enää 11-vuotias kuopus.

Sofia Lovisa Ramsay haetutti poikiensa ruumiit taistelukentiltä Porvoon Näsinmäelle perhehautaan ja lyötätti 1811 heidän muistokseen hopeisen mitalin. C. Enhörningin suunnittelemassa mitalissa on poikien rintakuvien, nimien ja kahden uurnan ohella paikannimet Lemu ja Lapua sekä sanat "Föllo stridande för Fäderneslandet år 1808" ja omistuskirjoitus "Af en sörjande moder".

Kaksi poikaansa sodan takia menettäneenä ja viimeisen poikansa upseerin uraa pelkäävänä Espoon kartanon rouva Sofia Lovisa Ramsay lähti Jakarilaan kesällä 1812, kun keisari (->) Aleksanteri I matkusti Turkuun neuvottelemaan ruotsalaisten kanssa. Onnettoman äidin korviin oli kantautunut huhuja, joiden mukaan nuoret suomalaiset aatelismiehet haluttiin Venäjän palvelukseen. Jo menomatkallaan Espooseen turhaan poikennut keisari lähetti kirjeen, jossa hän kertoi tulevansa palatessaan 14 kenraalin kanssa ja toivoi saavansa yösijan.

Sofia Lovisa Ramsay otti keisarin vastaan elokuun 31. päivänä 1812. Aleksanteri I sai kupin teetä ja tarjosi ystävällisesti täyttä korvausta "kaikesta menetyksestä, minkä tämä talo ja sen asukkaat ovat kärsineet kuluneiden sotavuosien aikana". Keisarin suopeus ei riittänyt, sillä kysymys ei ollut rahasta vaan ihmishengistä ja sotilaskunniasta. "Menetystä, jonka olen kärsinyt, ainoaa, joka on jättänyt parantumattoman haavan sydämeeni, ei Teidän Majesteettinne kaikella osanottavalla armollaan voi korvata - kahta toiveikasta poikaani, jotka kaatuivat taistelussa isänmaansa kunnian puolesta." Rohkeasti Sofia Lovisa Ramsay selitti toimineensa aina Venäjää vastaan ja rakkaan Ruotsinsa puolesta, jonne hän halusi lapsineen muuttaa. Hän pyysi vain yhtä armonosoitusta, vapautusta uskollisuuden valasta keisarille. Aleksanteri I taipui ja lähti yömyöhään kenraaleineen Helsinkiin ja edelleen lähes pysähtymättä Pietariin asti.

Ylpeän aatelisnaisen rohkeus herätti Suomessa suurta huomiota ja keskustelua. Hänen arveltiin loukanneen keisaria niin syvästi, että hän oli vaarassa menettää kaikki seitsemän kartanoaan. Puheilla ei ollut kuitenkaan mitään merkitystä.

Sofia Lovisa Ramsayn elämää oli jäljellä enää muutama vuosi, sillä hän kuoli 1816, lupauksensa mukaisesti Ruotsissa. Myös jokainen hänen jälkeensä elänyt lapsi päätyi entiseen emämaahan. Hänen toiseksi vanhin tyttärensä Juliana Maria, Jakarilan rouva, kuoli kesäkuussa 1812, pari kuukautta ennen kuin Aleksanteri I tuli kohtalokkaasti Espoon kartanoon. Sofia Lovisa Ramsayn muuttopäätökseen saattoi vaikuttaa entisen vävyn Odert Reinhold von Essenin uusi avioliitto keisarin henkilökohtaisesti tunteman hovineito (->) Ulla Möllersvärdin kanssa ja nopea avioero.

(->) J. L. Runeberg loi Espoon kartanosta ja sen onnettomasta rouvasta lyyrisen kauniin kuvan. Matkamiehen näky -runon tosiasiat eivät pidä paikkaansa, sillä sankarivainajat Anders Wilhelm ja Carl Gustaf Ramsay eivät olleet syntyneet Espoossa vaan Jakarilassa. Kirjailija ei ottanut huomioon myöskään sitä, että kartanon varsinainen päärakennus oli jäänyt pystyttämättä:

Kenenkä linna se, jonk' äskettäin
tien varrell' hämärässä näin?
Niin komeaa ei tienoill' ollut toista.

Kirjailija tehosti runoaan myös venyttämällä Sofia Lovisa Ramsayn elinvuosia. Runosta saa sen käsityksen, että sankarivainajien äiti eli hiljaisessa kartanossaan vuodesta toiseen, ehkä loppuikänsä ja oli "suruvaatteissaan ylevä, vaikka kumarruksissaan; hopeina valui pitkät suortuvansa". Samalla runosta puuttuu Sofia Lovisa Ramsayn tuntema katkeruus, ja jäljellä on puhdas äidinrakkaus. J. L. Runeberg ei kuvaa määrätietoista, rikasta, sivistynyttä eikä jäljellä olevien lastensa tulevaisuuden puolesta taistelevaa vapaaherratarta vaan lempeää fredrikamaista äitihahmoa.

Vaan vaimo, jonka veljeksien luo
näit hiljalleen kuin haamun käyvän, tuo
ol' äiti urhoveljein. Yöt' ei voinut
hän käymätt' olla muistoaarteillaan:
hän kuvia ei siellä jumaloinut,
hän hyvää yötä lausui lapsilleen.

LIITETIEDOT

Sofia Lovisa Ramsay S 21.1.1754 Jakarila Porvoon pitäjä, K 30.9.1816 Tukholma. V vapaaherra, kenraali Anders Henrik Ramsay ja Maria Christina Hising. P 1775 maaherra Otto Wilhelm Ramsay S 1743, K 1806, PV Gustav Wilhelm Ramsay ja Anna Juliana Taube. Lapset: Margaretha Catharina S 1775, K 1858; Anders Wilhelm S 1777, K 1808; Juliana Maria S 1779, K 1812; Jacob Johan S 1780, K 1801; Otto Henrik S 1781, K 1784; Carl Gustaf S 1783, K 1808; Lovisa Eeleonora S 1785, K 1841; Sofia Ottiliana S ja K 1789; Otto Mauritz S 1790, K 1791; Sofia Ottiliana S 1794, K 1827.

KIRJALLISUUS. C.J. Carpelan, K. Dahl, Kuninkaantie. 1991; E. Hornborg, Fänrik Ståls sägner och verkligheten. 1954; B. Lönnqvist, Vanhoja kartanoita Helsingin seudulla. 1995; E. Tuomas-Kettunen, Keisareita, ministereitä, oppineita. Suomen tie itsenäisyyteen Narvan taistelusta Tarton rauhaan. 1994.

Kaunokirjallisuus: E. G. Geijer, Bröderna Ramsay. Iduna 1813; J.L. Runeberg, En främlings syn (Matkamiehen näky). Fänrik Ståls sägner (Vänrikki Stoolin tarinat). 1860.

Anneli Mäkelä-Alitalo

Artikkeli julkaistu Kansallisbiografia-verkkojulkaisussa.
Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997-.
Saatavissa: http://www.kansallisbiografia.fi.
ISBN 951-746-598-4.
Studia Biographica 4.