Vänrikki Stoolin henkilöhahmojen elämäkerrat Kansallisbiografiassa

Schwerin, Vilhelm von (1792 - 1808)
Suomen sodan vänrikki

Vilhelm von Schwerin saavutti lyhyen sotilasuransa aikana Suomen sodassa 1808 maineen, jonka vuosikymmeniä myöhemmin teki kuolemattomaksi Johan Ludvig Runeberg hänen mukaansa nimetyllä runollaan Vänrikki Stoolin tarinoissa. Von Schwerin ei ehtinyt nauttia kuuluisuudestaan, sillä hän kuoli taistelukentällä saamiinsa vammoihin vain kuukausi sotaan lähtönsä jälkeen, vähän alle 16-vuotiaana.

Tykit paukkuivat, ens taisteluaan
Schwerin kävi nyt;
rivit pirstotut väistyi jo, hänpä se vaan
ei väistynyt,
oli hälle patteri kuin kotilies,
sen tulta kuin viisi hän hoitaa ties;
kasakoit' tuli parvi, hän niiltä
jo parran poltti kuin mies.

Vilhelm von Schwerinin Stralsundissa syntynyt isä Fredrik Bogislaus von Schwerin siirtyi lyhyen sotilasuran jälkeen 21-vuotiaana kirkolliselle alalle. Hänestä tuli Salan arvostettu kirkkoherra ja myöhemmin 1810-luvulla merkittävä valtiopäiväedustaja Ruotsissa. Vilhelmin äiti, tukholmalaisen hovikanslistin tytär Lovisa Charlotta af Petersens, peri Erstavikin kartanon Tukholman lähistöllä. Siellä Vilhelm sekä syntyi että vietti suojatun lapsuuden suuressa sisarusparvessa yksityisopettajan valvonnassa. Syyskuussa 1806 hän 13-vuotiaana kirjoittautui yhdessä vuotta vanhemman isoveljensä Filip Bogislauksen kanssa Karlbergin sota-akatemiaan.

Helmikuussa 1808 Ruotsi joutui jälleen kerran sotaan Venäjää vastaan. Sotaonni ei taaskaan suosinut ruotsalaisia. Huonosti varustettu ja johdettu armeija vetäytyi lähes taistelutta Länsi-Suomeen, ja toukokuussa Viaporin linnoitus antautui viholliselle. Myös Venäjän liittolaisten Tanskan ja Ranskan etelästä uhkaama valtakunta oli jäämässä ahtaalle. Uusia joukkoja tarvittiin kipeästi, ja upseeripulan helpottamiseksi kuningas antoi 29.6. määräyksen, jolla parhaiten menestyneet sota-akatemian oppilaat julistettiin heti tutkintonsa suorittaneiksi. Näin myös 15-vuotiaasta von Schwerinistä tuli 11.7.1808 Svean tykistörykmentin aliluutnantti ja kaksitykkisen patterin päällikkö.

Von Schwerin joutui heti tositoimiin, sillä hänen yksikkönsä kuului kenraalimajuri, vapaaherra Eberhard Ernst Gotthard von Vegesackin armeijakuntaan, jota oltiin juuri siirtämässä Suomeen armeijan täydennykseksi. Elokuun lopussa hänen patterinsa laivattiin Kristiinankaupunkiin, jonka lähelle armeija oli vetäytynyt lyhyen hyökkäysvaiheen jälkeen. Jo seuraava päivänä 27.7. käytiin lyhyt yhteenotto venäläisten etujoukon kanssa Lapväärtin luona, mutta von Schwerin ei päässyt kertaakaan laukaisemaan tykkejään. Vihollisen vetäydyttyä nuoren aliluutnantin patteri jätettiin everstiluutnantti Peter Thure Gerhard Drufvan joukkojen tueksi vartioimaan armeijan etuasemaa Omössan kylään.

Yhdeksän päivää myöhemmin venäläiset palasivat suuremmalla joukolla, ja von Schwerin sai tulikasteensa vaikeissa oloissa ruotsalaisten vetäytymistaistelussa. Hän suoriutui tehtävästään erinomaisesti ja herätti heti huomiota paitsi nuorella iällään myös yltiöpäisellä rohkeudellaan.

Viikkoa myöhemmin armeijan ylipäällikkö, kenraali kreivi Karl Johan Adlercreutz antautui vihdoin Oravaisissa ratkaisutaisteluun. Von Schwerinin patteri oli aamulla 14.9. jälkijoukoissa estämässä eversti Jakob Petrovitsh Kulnevin kasakoita ylittämästä erästä pientä siltaa. Hän taisteli jälleen peräänantamattomalla vimmalla eikä haavoittumisestaan huolimatta tahtonut jättää asemaansa. Kuultuaan vihollisen apujoukkojen olevan jo saartamassa patteria hän lopulta johti rynnäköllä tykkinsä pois vaaravyöhykkeeltä. Kun Adlercreutz aloitti iltapäivällä vastahyökkäyksensä kenraali kreivi Nikolai Mihailovitsh Kamenskin päävoimia vastaan, von Schwerin oli jälleen mukana taistelussa. Hän haavoittui kuitenkin uudelleen ja joutui jättämään taistelukentän. Ruotsalaisten linjat murtuivat erittäin verisen taistelun jälkeen, ja von Schwerin onnistui vain vaivoin pelastautumaan vihollisen käsistä. Seuratessaan vetäytyvää armeijaa hän näytti välillä jo toipuvan haavoistaan, mutta sai 20.9. Kalajoella haavakuumeen, ja hänet jouduttiin jättämään jälkeen. Viikkoa myöhemmin hän menehtyi tuohon entisajan sotilaiden suureen tappajaan, ja hänet haudattiin paikalliselle kirkkomaalle. Hän ei ollut vielä täyttänyt kuuttatoista vuotta.

Von Schwerinin sota ei siis kestänyt kuukautta kauempaa, mutta sen aikana hän osoitti niin rämäpäistä rohkeutta, että se näyttää kokonaan ylittäneen hänen itsesuojeluvaistonsa. Hänen 17.9.1808 kirjoittamastaan kuuluisasta kirjeestään vanhemmille voi päätellä, että hän oli niin täysin keskittynyt täyttämään omaksumansa käsitteet velvollisuudesta ja kunniasta, ettei häneltä riittänyt huomiota niiden toteuttamiseen liittyvään vaaraan. Kun hän vihdoin todella ymmärsi kuolevansa haavoihinsa, hän näyttää olleen pikemminkin hämmästynyt kuin peloissaan. Nuorelle Vilhelm von Schwerinille ei ilmeisesti koskaan jäänyt kunnolla aikaa ajatella sitä tilannetta, johon hän oli joutunut, ennen kuin oli jo liian myöhäistä.

Toisin kuin niin monet vastaavat kohtalot, von Schwerinin elämä ja varhainen kuolema eivät kuitenkaan jääneet unohduksiin. Häpeälliseksi koettu tappio sodassa ja koko Suomen menettäminen herättivät Ruotsissa voimakkaan kaipuun löytää tapahtuneesta edes joitain sankarillista, ja nuori tykistön luutnantti nostettiin esikuvaksi kaikille nuorille. Poikasankarista kerrottiin sotilaiden muistelmissa ihannoivia tarinoita, ja historioitsija ja runoilija Erik Gustaf Geijer kirjoitti hänestä romanttisen sankari-ihanteen mukaisen runon. Lähellä hovia toiminut taidemaalari Fredric Westin puolestaan kuvasi von Schwerinin jättämässä viimeistä kertaa hyvästejä sodasta elossa selvinneelle veljelleen Filip Bogislaville. Myöhemmin Filip teetti tästä maalauksesta Berliinissä litografioita, jotka saavuttivat suuren suosion, ja joita myytiin pitkään kirjakaupoissa.

Suomessa von Schwerinin lopullinen sankarinmaine vakiintui vasta Johan Ludvig Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden myötä. Runeberg nojasi runoelmassaan paljolti ruotsalaisen Gustaf Adolf Montgomeryn kirjoittamaan Suomen sodan historiaan. Montgomery oli ollut adjutanttina Adlercreutzin armeijassa ja tuntenut myös von Schwerinin, jonka kohtaloa hän ylevästi kuvasi. Saatuaan Ruotsin sodanjohtoa kritisoivan ja venäläisiä arvostavan teoksensa ensimmäisen osan valmiiksi 1848 Runeberg sai seuraavan vuosikymmenen aikana vaikutteita Krimin sodan nostattamista skandinavistisista suuntauksista. Teoksen toisessa osassa, joka ilmestyi vasta 1860, hän halusikin korostaa myös ruotsalaisten panosta Suomen sodassa ja tähän tehtävään sopi runo von Schwerinistä varsin hyvin. Runosta tuli Suomessa hyvin suosittu, ja sen antama kuva maansa puolesta uhrautuvasta nuorukaisesta jäi muovaamaan nuorison aatemaailmaa sukupolvien ajaksi.

Ei ollut hän kuuttatoistakaan,
nuor' urho tää,
mut ikää siinäkin, työ jalo vaan
jos on elämää.
Moni harmeni kiillossa kunnian,
joka seppelehens' olis loistoisan
tuon poikasen voittokruunuun
iloll' altis vaihtamaan.

Vilhelm Johan Ludvig von Schwerin S 2.12.1792 Erstavik, Ruotsi, K 27.9.1808 Kalajoki. V teologian tohtori Fredrik Bogislaus von Schwerin ja Lovisa Charlotta af Petersens. Naimaton.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS: J. G. Collin, Lefnadsteckningar öfver de utmärkta personerna under kriget emot Ryssland 1808 - 09. 1861; J. R. Danielson, Suomen sota ja Suomen sotilaat, 1896; O. Kuylenstierna, Hjältarna i fänrik Ståls sägner. 1927; U. Mosséen, Vilhelm von Schwerin. Julkaisu: Artilleritidskrift, Stockholm. 1953.

Kaunokirjallisuus: J. L. Runeberg, Wilhelm von Schwerin. 1860.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Veistokset: muistopatsas. 1936, Omö; hautapatsas. 1903, Kalajoki.

Risto Marjomaa

Artikkeli julkaistu Kansallisbiografia-verkkojulkaisussa.
Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997-.
Saatavissa: http://www.kansallisbiografia.fi.
ISBN 951-746-598-4.
Studia Biographica 4.