| |
| |
Vänrikki Stoolin henkilöhahmojen elämäkerrat
Kansallisbiografiassa
Euroopan vallankumousvuosi 1848 sai J. L. Runebergin kirjoittamaan
runoja, jotka korostivat moraalia ja vastuullisuutta. Näistä
runoista kootuissa Vänrikki Stoolin tarinoissa (1.osa
1848 ja 2.osa 1860) Runeberg antoi vasta syntymässä olleelle
Suomelle identiteetin, olemassaolon oikeutuksen ja isänmaan
tunteen. Vänrikki Stoolin tarinoiden merkitys kansallistunteen
nostattajana on ollut suuri muun muassa routavuosien ja talvisodan
aikana, jolloin niitä jaettiin kansalle jopa ilmaiseksi. Albert
Edelfelt kuvitti Vänrikit 1894 - 1900.
|
|
| |
|

Albert Edelfelt
|
|
Bång, Johan Zacharias (1782 - 1845), ruotusotamies
"Älyä kyll`ei Dufvalla lie
liiaksi ollutkaan, pää huono oli", arveltiin,
"mut sydän paikallaan."
Vaasan rykmentin kerskailunhaluinen ja viinaanmenevä
ruotusotamies Bång piti itseään Runebergin
luoman Sven Dufvan, sankarillisen mutta tyhmän sotamiehen,
esikuvana. Pitkän aikaa Bångin käsitystä
pidettiin historiallisena totuutena. Tosiasiassa Runebergin
kuvaus Koljonvirran taistelusta oli pitkälti mielikuvituksen
tuotetta, kunnianosoitus antiikin tarinaperinteelle.
elämäkertaan
|

Albert Edelfelt |
|
Fieandt, Otto Henrik von (1762-1823), eversti
"Mut hän piti päänsä
ain`, omaa tietään kulki vain. Totellut ei sanaa
toisen, sai siis joukon erikoisen"
Von Fieandtin sotilasurasta ei ole jäänyt kovin
kunniakasta kuvaa jälkipolville. Hän kuului Anjalan
liittoon mutta sai kuitenkin kuninkaalta armahduksen ja jatkoi
uraansa Suomen sodassa Hämeen läänin jalkaväkirykmentissä.
Hänet muistetaan omavaltaisena komentajana, ja Ruotsi-Suomen
suuria tappioita on pidetty osittain hänen puutteellisen
strategisen taitonsa syynä.
elämäkertaan
|
|
|
| |
Hertzen, Ernst Gustaf von (1765-1834), eversti
"Takaisin kääntyy joukot, pois
jo käsketyt, ja Hertzenkin jo ryntää vasten rantaa."
Tämä Uudenmaan jääkäripataljoonan komentaja
tunnetaan yhdestä käänteentekevästä ratkaisusta,
Siikajoen taistelun perääntymisen vaihtumisesta hyökkäykseksi.
Sodan jälkeen von Hertzenille tarjottiin paikkaa Venäjän
keisarin perustamissa suomalaisissa joukoissa, mutta hän kieltäytyi
astumasta entisen vihollisen palvelukseen.
elämäkertaan
Klercker, Carl Nathanael af (1734-1817), kenraali,
kartoittaja, vapaaherra
"Muistan hänen harmaan päänsä,
kun hän ympär` ratsasti ja kuin isä sulosilmin poikiansa
katsasti"
Kustaa IV Adolf teki C. N. Klerckeristä joukkojen ylipäällikön
Klingsporin tilalle. Klercker oli kuitenkin vanha ja varovainen
kuten edeltäjänsäkin, eikä sotatilanteessa tapahtunut
enää suuria muutoksia. Hänen suurimmaksi ansiokseen
onkin laskettu vanhimman yhtenäisen Suomen kartaston luominen.
elämäkertaan
Klingspor, Vilhelm Mauritz (1744-1814), sotamarsalkka,
kreivi
"Silloin Klingspor saapuu, ottaa arvollansa
komennon, antaa käskyjä kuin Klercker, mutta käskee
pakohon."
Klingspor, Suomessa olevien joukkojen ylipäällikkö,
muistetaan miehenä, joka johti suomalaiset joukot tappioon
ja tuhoon. Klingspor oli yrittänyt parantaa Suomen puolustusta
jo ennen sodan syttymistä, mutta hänen ehdotuksiinsa ei
oltu suostuttu. Jälkeenpäin hänet on nähty raukkamaisena
pakenijana, vaikka alunperin hänen tarkoituksensa oli säästellä
vähäisiä joukkoja, kunnes Ruotsista saataisiin apuvoimia.
elämäkertaan
|
|
| |

Albert Edelfelt |
|
Kulnev, Jakov Petrovits (1764-1812), kenraali
"Syviä meihin haavoja vaikk` usein
pisti peitsellään, on rakas meille maineensa, kuin
meidän oisi hän
"
Tämä kasakkajoukkojen johtaja oli venäläisten
kärjessä, kun Ruotsi-Suomen armeija vetäytyi
pohjoiseen. Kulnev osallistui miehineen kaikkiin tärkeimpiin
taisteluihin ja tuli tunnetuksi ruotsalais-suomalaistenkin
joukkojen keskuudessa kevytmielisenä mutta etevänä
sotilaana. Vänrikki Stoolin tarinoissa hän on ainut
vihollinen, josta puhutaan yhtä ylistävästi
kuin omistakin sotilaista. Runeberg oli itse henkilökohtaisesti
tavannut Kulnevin lapsuudessaan Pietarsaaressa.
elämäkertaan
|
|
|
| |
Kustaa IV Adolf (1778-1837), Ruotsin kuningas
"Kuitenkin sodan ryske lähemmäks
yhä saa; se meistä, kuninkaasta, on arveluttavaa."
Kustaa IV Adolfin henkinen tasapaino horjui jo varhain. Hänen
isänsä oli joutunut salamurhan uhriksi ja vanhempiensa
ainoana eloonjääneenä lapsena hän joutui nuorena
vastuuseen valtakunnasta. Ruotsilla olivat vastassa sekä Napoleonin
Ranskan että Venäjän joukot. Suomen sodan katastrofi
oli osittain Kustaa IV Adolfin epärealistisen politiikan ja
sotilaallisten virhearviointien syytä. Kuninkaan tehtävä
osoittautui mahdottomaksi, ja hän joutui luopumaan kruunustaan.
elämäkertaan
|
|
| |

Albert Edelfelt |
|
Lode, Karl Leonhard (1752-1816), eversti
"Väki virkkoi: "Tulimmainen!
Vielä ukko nuori on. Sydämessä veitikkainen
vielä asuu vallaton."
Ukko Lode, Savon rykmentin eversti, tunnettiin avuliaisuudestaan
ja rehellisyydestään. Hänen sotilasuransa ei
edennyt niin hyvin kuin olisi voinut, sillä Lodella oli
hyvin omalaatuinen johtamistyyli eikä hänellä
ollut tarvittavaa kunnianhimoa. Haavoituttuaan pahoin Alavuden
taistelussa Lode ei enää kyennyt jatkamaa sotilaana.
1810 hän erosi virastaan ja vetäytyi maatilalleen
Kuopion lähistölle.
elämäkertaan
|
| |
|
|

Albert Edelfelt
|
|
Ramsay, Sofia Lovisa (1754 - 1816)
äiti, kartanoitten omistaja
"Vaan vaimo, jonka veljeksien luo
näit hiljalleen kuin haamu käyvän, tuo
ol' äiti urhoveljein."
Sofia Lovisa Ramsayn kaksi poikaa, Anders Wilhelm ja Carl
Gustaf, kaatuivat Suomen sodassa. Matkamiehen näky -runossa
Runeberg kuvaa Espoon kartanon rouvaa suremassa poikiensa
kuvien äärellä. Aleksanteri I tarjosi Sofia
Lovisa Ramsaylle myöhemmin korvausta sodanaikaisista
menetyksistä, mutta tämä pyysi keisarilta vain
vapautusta uskollisuudenvalasta muuttaakseen perheineen Ruotsiin.
elämäkertaan
|
| |
|
|

Albert Edelfelt |
|
Sandels, Johan August (1764-1831), sotamarsalkka
"Tuhat pyssyä hänt` yhä
tähtäilee, hän siit` ei tietävinään;
hän vartoo, katsovi kelloaan, kuin tyyn`olis rauha vaan."
Tukholmalaisen kirjailijan ja vuorineuvoksen poika teki yllättävän
uravalinnan ryhtymällä sotilaaksi. Suuren osan urastaan
hän toimi Itä-Suomessa. Kaikesta päätellen
hän oli erittäin etevä sotilas, sillä
hän eteni urallaan pitkälle, Norjan käskynhaltijaksi.
Runebergin luoma kuva saamattomasta ja hedonistisesta marsalkasta
ei siis vastanne todellisuutta.
elämäkertaan
|
| |
|
|

Albert Edelfelt |
|
Schwerin, Vilhelm von (1792-1808), Suomen
sodan vänrikki
"Nimi nuoren sankarin loistettaan näin
varhain loi; kirkkaampaa toivoa milloinkaan ei nähdä
voi."
Runeberg teki Vilhelm von Schwerinistä hävityn
Suomen sodan suurimman sankarin. Oravaisten ratkaisutaistelussa
nuori sotilas ei luopunut puolustusasemastaan haavoittumisenkaan
jälkeen. 15-vuotiaana haavakuumeeseen kuollut vänrikki
nostettiin myöhemmin kaikkien ruotsalaispoikien esikuvaksi.
elämäkertaan
|
|
|
| |

Albert Edelfelt |
| |
"Horjuimmeko Siikajoella, kun sai koittaa
viimeinkin? Jalkoihinko Revonlahdell` luotettiin vai käsihin?
Adlercreutz sen virkkaa voisi, Cronstedt myös ja moni muu mut
ne sankarit on siellä, miss` on sanatonna suu.
Jalot lausuin nimet, heille kiitosta ja kunniaa!
Monta heidän vertaistansa povehensa peitti maa, Döbeln
lepää, Duncker lepää; kysy heidän aikojaan,
niistä tietää, niin kuin tässä, halpa sotavanhus
vaan."
Adlercreutz, Carl Johan (1757-1815), kenraali,
valtaneuvos, kreivi
Cronstedt, Carl Olof (1756-1820), vara-amiraali
Duncker, Joachim Zachris (1774-1809), everstiluutnantti
Döbeln, Georg Carl von (1758-1820), kenraaliluutnantti, vapaaherra
C. J. Adlercreutz oli mukana sekä Kustaa III:n vallankaappauksessa
että Kustaa IV Adolfin kukistamisessa. Suomen sodassa hän
vastasi yliadjutanttina armeijan sodanjohdosta. Maineensa sotilaana
hän hankki menestyksekkäässä Siikajoen taistelussa.
Hänen vanhentunut taktiikkansa sopi kuitenkin huonosti Suomen
olosuhteisiin.
elämäkertaan
C. O. Cronstedtin elämässä oli aineksia sekä
sankaritarinalle että petturuussyytöksille. Cronstedtit
olivat sotilassukua, ja nuoren Carlin eteneminen armeijan palveluksessa
oli ilmiömäinen. Jo 14-vuotiaana hän oli kersantti,
ja 1801 Kustaa IV teki hänestä vara-amiraalin. Jälkipolvet
muistavat hänet kuitenkin Viaporin kavaltajana, joka antoi
linnoituksen antautua taistelutta venäläisille.
elämäkertaan
J. Z. Duncker oli myös sotilassukua, ja hänet
merkittiin jo 5-vuotiaana Savon jääkärirykmentin
kirjoihin. Dunckerin elämä kuitenkin katkesi väkivaltaisesti
Suomen sodassa, kun hän ei suostunut antautumaan ylivoimaiselle
viholliselle. Runeberg teki hänestä "urhoollisista
urhoollisimman" sotasankarin.
elämäkertaan
G. C. von Döbelnistä piti alun perin tulla pappi
tai lakimies, mutta hän päätyikin upseerinuralle.
Hän oli oman aikansa rautainen sota-ammattilainen, joka oli
käynyt Itä-Intiassa asti Ranskan joukkojen mukana opiskelemassa
sotataitoja. Häntä on kuvailtu täydelliseksi sotilaaksi,
joka yritti jopa opiskella suomenkieltä ymmärtääkseen
paremmin sotilaitaan.
elämäkertaan
|
|
| |
Edelfelt, Albert (1854-1905), taidemaalari,
Vänrikki Stoolin tarinoiden kuvittaja
Jo varhain Abert Edelfeltistä odotettiin
Suomen kansallisen sankarimaailman kuvittajaa. Häntä pidettiin
parhaana mahdollisena taiteilijana antamaan kasvot runebergiläiselle
idealismille. Nämä odotukset Edelfelt lunasti 1890-luvulla
syntyneillä Vänrikki Stoolin tarinoiden kuvituksilla.
Taiteilija pyrki kuvaamaan Suomen sotaa mahdollisimman realistisilla
historiallisilla yksityiskohdilla ja teki sen eteen paljon taustatyötä.
Itse hän luonnehti kuvitustaan "vaatimattoman elämänsä
hienoimmaksi työksi".
elämäkertaan
|
|
| |
Sivun Runeberg-suomennokset Paavo Cajander.
Artikkelit julkaistu Kansallisbiografia-verkkojulkaisussa.
Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997-.
Saatavissa: http://www.kansallisbiografia.fi.
ISBN 951-746-598-4.
Studia Biographica 4.
|
|
takaisin etusivulle
|
|