|
Hankkeen tavoitteena on kuvata Matti Kuusen elämän kulku ja hänen toimintansa koko moniulotteisuudessaan ja tarkentaa kuvaa Kuusen asemasta suomalaisessa kulttuurissa hänen elämänsä eri vaiheissa.
Matti Kuusen julkisten roolien ja elämäntyön ohella rakennetaan kuvaa hänen persoonallisuudestaan ja kysytään, miten ja millaisena hänet ja hänen viestinsä on kohdattu, otettu vastaan ja tulkittu.
Aineistona ovat ensisijaisesti Matti Kuusen laaja ja monialainen tuotanto, hänen runsas käsikirjoitusjäämistönsä, hänen toimintaansa kuvaavat muut arkistolähteet sekä haastattelut.
Keskeiset tavoitteet
- Luoda kokonaiskuva akateemikko Matti Kuusesta tutkijana, kirjailijana, kulttuurielämän vaikuttajana, opettajana, monien eri yhteisöjen jäsenenä, suomalaisuuden määrittelijänä, toisinajattelijana, ärsyttäjänä, innostajana.
- Hahmottaa Matti Kuusen elämäntyön temaattiset ja ideologiset päälinjat aikansa kontekstissa ja problematisoida häneen kiinnittyneitä kliseitä.
- Lisätä mahdollisuuksia Matti Kuusen toiminnan ja sen motiivien ymmärtämiseen myös hänen persoonallisuutensa ja yksilöllisen elämänosansa valaisemisen kautta ja tavoittaa elävä ja uskottava henkilökuva.
Organisaatio
- hankkeen johtaja: pääsihteeri Tuomas M. S. Lehtonen
- vastaava tutkija: dosentti Tellervo Krogerus
Rahoittajat
- Kordelinin säätiö
- Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Sijoituspaikka: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Lisätietoja:
Tellervo Krogerus, p. +358 (0)201 131 251, tellervo.krogerus
|
|
|