Duncker, Joachim Zachris (1774 - 1809)

Joachim Zachris Duncker kuuluu Suomen sodan 1808 - 1809 sankareihin. Hänelle on J. L. Runeberg Vänrikki Stoolin tarinoissaan omistanut erään taiteellisesti merkittävimmän runonsa Heinäkuun viides päivä.

Majuri Gustaf Fredrik Dunckerin perheeseen syntyi 1774 esikoispoika, joka kasteessa sai nimen Joachim Zachris. Suku oli isän puolelta nähtävästi alunperin saksalainen sotilassuku, joka Ruotsin suurvaltakautena oli Inkerinmaan kautta kotiutunut Suomeen. Sen jäsenistä kukaan ei ollut kohonnut erityisen merkittäviin asemiin, mutta lukuisat Dunckerit olivat kunnialla palvelleet maataan sotilaina. Äidin puolelta Joachim Zachris oli tunnettua suomalaista Cygnaeusten pappissukua.

Joachim Zachris oli lapsuudestaan predestinoitu sukunsa uralle, sotilaaksi. Hänet merkittiin jo viisivuotiaana Savon jääkärirykmentin kirjoihin aliupseerina. Tämä oli ajan tavan mukaista ja sillä pyrittiin takaamaan nuorelle tulokkaalle mahdollisuus luoda menestyksellinen upseerin ura.

Ainakin Joachim Zachris Dunckerin kohdalla sotilasura alkoi komeasti. Hänet oli viisitoistavuotiaana ylennetty vänrikiksi, ja hän joutui mukaan Kustaan sodan sotatapauksiin. Erikoisesti Pirttimäen taistelussa hän kunnostautui huimalla rohkeudellaan ja sai maineen hyvänä upseerina jo tuolloin.

Kun Suomen sota puhkesi 1808, Duncker lähti siihen mukaan Savon prikaatiin kuuluvan Sulkavan komppanian päällikkönä. Ajan tavan mukaan hän oli joutunut ostamaan vakanssinsa edeltäjältään, ja ilmeisesti juuri tästä syystä hän oli joutunut odottamaan aina vuoteen 1807 saakka päästäkseen komppanian päällikön vakanssille. Rahojen kokoaminen ei ollut köyhälle upseerille helppoa.

Eversti Johan Adam Cronstedtin johtama sinänsä sotilaskunnoltaan pätevä Savon prikaati peräytyi suunnitelmien mukaisesti nopeassa tahdissa pohjoista kohti. Kuopion luona aiottiin ensin asettua vastarintaan, mutta sitten eversti Cronstedt katsoi venäläisten ylivoiman liian suureksi ja jatkoi perääntymistä.

Kapteeni Duncker oli etuvartion komentajana jätetty Jynkän kalliolle, missä hän runsaat kaksi komppaniaa ja yhden tykin käsittävällä osastollaan joutui ottamaan vastaan koko vihollisarmeijan hyökkäyksen. Väitetään, että Cronstedt yksinkertaisesti oli unohtanut antaa etujoukolle käskyn perääntymisestä. Koska käskyä ei kuulunut, pysytteli Duncker paikoillaan niin kauan kuin mahdollista ja vetäytyi sitten jäitä myöten Toivalan salmelle, minne muu joukko oli jo kerääntynyt.

Pulkkilan taisteluun 2.5.1808 Duncker otti myös osaa ja kunnostautui siinä määrin, että hänet palkkioksi lähetettiin viemään sanaa voitollisesta taistelusta Tukholmaan. Kuningas ylensi Dunckerin majuriksi ja myönsi hänelle Miekkaritarikunnan ritarimerkin. Palattuaan Duncker sai määräyksen johtaa osastoa, jonka tehtäväksi annettiin vihollisen kuormaston kaappaaminen Paukarlahdella. Kaappaus onnistui ja lähes koko kuormasto joutui Dunckerin miesten käsiin.

Kesällä 1808 majuri Duncker taisteli Johan August Sandelsin alaisena Savossa. Sandels käytti häntä monissa uhkarohkeutta ja aloitekykyä vaativissa tehtävissä ja Duncker suoritti annetut tehtävät yleensä menestyksellisesti. Tavallisesti venäläisillä oli näissä kahakoissa ylivoima puolellaan, mutta Duncker kykeni tehtävän suorittamaan tai ainakin johtamaan joukkonsa suuremmitta tappioitta turvaan. Toivalan salmen taistelussa Duncker yhdessä upseeritoveriensa Gustaf Fahlanderin ja Karl Wilhelm Malmin kanssa karkotti pistinhyökkäyksellä ja suisti salmeen vihollisen hyökkäävän joukon. Tässä taistelussa hurja päällekäymisen henki auttoi suomalaisia yllätykseen aitoon Dunckerille tyypilliseen tapaan.

Suomen armeijan joutuessa vetäytymään Länsipohjaan Duncker seurasi mukana. Hänet ylennettiin everstiluutnantiksi helmikuussa 1809.

Vuoden 1809 puolella sotaa käytiin suhteellisen laimeasti. Kesän tullessa venäläiset kuitenkin kiihdyttivät sotatoimiaan saadakseen Ruotsin suostumaan rauhantekoon. Duncker johti 5.7. jälkijoukkoa Hörneforsin luona ruotsalaisten vetäytyessä venäläisten tieltä. Silloin operaatiota johtava ylipäällikkö, kenraali Sandels leikkimielisesti epäili Dunckerin pelkäävän, kun hän käski miestensä suojautua. Dunckerin esimiehenä pitkään toiminut kenraali ei tietysti tarkoittanut epäilyksellään totta, tunsihan hän alaisensa hurjan rohkeuden. Mutta tästä epäilystä silmittömästi suuttuneena Duncker kieltäytyi vetäytymästä, vaikka sai siihen Sandelsin käskyn. Hän kieltäytyi myös antautumasta ylivoimaiselle viholliselle ja sai täten taistelussa surmansa. Venäläiset hautasivat hänet sotilaallisin kunnianosoituksin ja upseeritoverit pystyttivät myöhemmin haudalle muistokiven.

Joachim Zachris Duncker on saanut maineen urhoollisista urhoollisimpana sotilaana, kuten Runeberg häntä luonnehtii. Maine on epäilemättä oikeutettu. On toki syytä muistaa myös, että Duncker oli taitava ja aloitekykyinen upseeri, joka ammattitaitonsa ja miesten käsittelytaitonsa ansiosta kuuluu Suomen sodassa taistelleiden upseerien korkeimpaan kastiin. Häntä on myös pidettu suomalaisen sotilaskunnon ruumiillistumana ja esikuvaksi kelpaavana sankarihahmona. Hänen kuolemansa traagisuus, mikä johtuu suureksi osaksi sen turhuudesta ja hyödyttömyydestä, on myös lisännyt hänen jälkimainettaan. Nuorena kuollut urhoollinen sankari elää muistossa kauemmin kuin pitkän päivätyön tehnyt vähemmän loistava kumppaninsa. J. L. Runeberg ilmaisee tämän runossaan seuraavasti:

Mut kysy, jos sa milloinkaan urhoisan vanhan sotilaan ajalta tapaat tältä: oliko miestä kuitenkin, jok oli kaikist urhoisin? Saat vakaan vastuun hältä: "Niin, herra, tunsin Dunckerin."

Joachim Zachris Duncker S 12.11.1774 Ristiina, K 6.7.1809 Hörnefors, Ruotsi. V majuri Gustaf Fredrik Duncker ja Brita Cygnaeus. P 1805 - Maria Charlotta Tuderus S 2.1.1788 Ristiina, K 4.4.1858 Porvoo, PV maanmittari Daniel Tuderus ja Anna Charlotta Westermarck.

URA. Aliupseeri Savon jääkärirykmentissä 1779; vänrikki 1789; aliluutnantti 1795; luutnantti 1802; kapteeni 1804; majuri 1808; everstiluutnantti 1809.

Kunnianosoitukset: Ruotsin Miekka-r. R 1808.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. F. Cygnaeus, Bilder ur förgångna tiders lif I : Joachim Zachris Duncker och hans omgivning. 1858; J. R. Danielson, Suomen sota ja Suomen sotilaat vuosina 1808 - 1809. 1896.

Kaunokirjallisuus: M. Waltari, Vallaton Waltari. 1957: Suomalainen hymy.

Veli-Matti Syrjö

Artikkeli julkaistu Kansallisbiografia-verkkojulkaisussa.
Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997-.
Saatavissa: http://www.kansallisbiografia.fi.
ISBN 951-746-598-4.
Studia Biographica 4.