Geneettinen kritiikki virtaa Helsingistä Bolognaan

Vuonna 2017, sen kuudentena kuukautena, kuukauden kahdeksantena päivänä, sinä päivänä aukenivat taivaan akkunat. Ja satoi rankasti maan päälle koko päivän ja illan. Juuri sinä iltana menivät GENESIS-konferenssin ihmiset Helsingin Tervasaareen, jossa heille tarjoiltiin illallinen ravintolan ulkokatoksen alle. Oli kylmä ja märkä, ja puhe hukkui painavain pisarain ropinaan. Mutta seurueen sisintä lämmitti ja iloa kirvoitti professori Dirk Van Hullen maljapuhe, jossa hän viljeli viittauksia luomiskertomukseen ja vedenpaisumukseen. Höyryävien päiden yllä kulki ajatus, että oli syntynyt jotakin uutta, ja että se oli hyvä.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa 7.–9.6.2017 järjestetty esikoiskonferenssi GENESIS – HELSINKI 2017: Creative Processes and Archives in Arts and Humanities antoi syntysanat maailmaa kiertävälle konferenssisarjalle. Helsingin jälkeen Genesis + kaupunki -kokoontumisia on järjestetty Krakovassa 2019, Oxfordissa 2022 ja Taipeissa 2023. Olosuhteet eivät Helsingin jälkeen ole olleet yhtä myrskyisiä – mitä nyt puolalainen ukkonen hieman ravisteli ja Taipein monsuuni huuhtoi valmiiksi hiestä vettyneitä pukimia.

Mikä on tämä genesis, joka saa tutkijat uhmaamaan ilmoja ja vaeltamaan maiden ja mannerten välisistä etäisyyksistä piittaamatta? Se ei ole genesis Raamatun luomiskertomuksen merkityksessä, vaan kertomuksia luomisesta. Geneettiseksi kritiikiksi kutsuttu tutkimussuuntaus tutkii luovaa syntyprosessia siitä jäljelle jääneen arkistoaineiston valossa. Tutkimussuuntaus sai alkunsa Pariisissa 1960-luvun lopulla, jossa pienestä tutkimusryhmästä kehittyi modernien käsikirjoitusten tutkimuksen ITEM-instituutti (L’Institut des textes et manuscrits modernes), joka toimii CNRS:n (Centre National de la Recherce Scientifique) ja Ecole Normal Supérieurin alaisuudessa.

Geneettisen kritiikin ytimessä on ajatus tekstistä virtauksena ja teoksesta jatkuvasti muuttuvana prosessina valmiin lopputuotteen sijaan. Tavoitteena on rekonstruoida tuon luovan työn eri vaiheet tutkimalla suunnitelmissa, luonnoksissa, työkäsikirjoituksissa ja muissa vastaavissa dokumenteissa esiintyviä erilaisia jälkiä ja merkintöjä. Suurimmaksi osaksi tutkimus kohdistuu kirjallisuuteen, mutta viime vuosikymmeninä geneettistä kritiikkiä on sovellettu yhä enemmän myös muihin kohteisiin, kuten elokuvaan, filosofiaan, musiikkiin, kuvataiteeseen ja teatteriin.

Genetic Criticism in Motion. New Perspectives on Manuscript Studies. Edited by Sakari Katajamäki & Veijo Pulkkinen. Associate editor Tommi Dunderlin. Studia Fennica Litteraria 14. SKS 2023. Kuvan taustalla Aaro Hellaakosken käsikirjoituksia SKS:n arkistosta. (Aaro Hellaakosken arkisto. SKS KIA. Kuva: Laura Tikkanen.)

GENESIS-konferenssien ympärille punoutuneeseen tutkijayhteisöön voi nykyisin tutustua myös kirjan muodossa. Helsingin vedenpaisumuksesta alkunsa saanut teos Genetic Criticism in Motion. New Perspectives on Manuscript Studies (SKS 2023) perustuu ajatukseen geneettisen kritiikin vuosikymmeniä jatkuneesta muutoksen tilasta, jossa tutkimuskysymykset ja -menetelmät ovat muovautuneet vähin erin. Muutos on ollut vääjäämätön, kun tutkijat ovat löytäneet uudenlaisia aineistoja ja yhdistäneet tieteenalaa muihin tutkimussuuntauksiin. Ajan myötä geneettistä näkökulmaa on myös alettu soveltaa eri kielillä kirjoitetun ja eri traditioista ammentavan kirjallisuuden tai muun luovan työn tutkimukseen.

Genetic Criticism in Motion antaa hyvän yleiskatsauksen siitä, millaisista ilmiöistä alan tutkijat ovat nykyisin kiinnostuneita ja mihin suuntiin geneettinen kritiikki on kehittynyt Euroopan eri kolkilla. Kirja koostuu johdannosta ja neljästä osiosta. Niissä tarkastellaan kirjoittamisen teknologioita, digitaalisuutta, luonnosten lukemista sekä multimodaalisia luomisprosesseja, jotka yhdistävät esimerkiksi kuvaa ja kirjoitusta. Teoksen artikkeleissa käsitellään muun muassa kirjoituskoneella kirjoittamista, sähkösyntyisen kirjallisuuden tutkimusta ja digitaalisia geneettisiä editioita sekä paleografiaa, joka tutkii käsin kirjoittamisen käytäntöjä ja kirjoittamisen välineitä.

Vaikka geneettistä kritiikkiä sovelletaan nykyisin kirjoittamisen lisäksi myös muihin luoviin aloihin, nyt julkaistu kirja keskittyy erityisesti kirjallisuuden tutkimukseen. Kirjoittamisen ohella teoksessa puhutaan muun muassa kuvakirjojen tekemisestä sekä suullisen ja kirjallisen tradition välisistä yhteyksistä.

Toukokuussa geneettisestä kritiikistä ja kirjallisesta luomistyöstä kiinnostuneet tutkijat suuntaavat käsikirjoitusaarteiden äärelle GENESIS – BOLOGNA 2024: Constants and Variants in Genetic Criticism -konferenssiin. Tällä kertaa se järjestetään kahdessa kaupungissa: Bolognan yliopistossa sekä Ferraran maineikkaassa Biblioteca communale Ariostea -kirjastossa. Siellä tutkijat pääsevät nauttimaan kevätauringosta Danten, Petrarcan, Boccaccion ja Arioston maisemissa. – Vai tarvitaankohan sielläkin sontsaa?

Kirjallisuutta geneettisestä kritiikistä

Hallamaa, Olli, Tuomas Heikkilä, Hanna Karhu, Sakari Katajamäki, Ossi Kokko & Veijo Pulkkinen, Tekstuaalitieteiden sanasto. SKS 2010. Saatavissa: http://tekstuaalitieteidensanasto.finlit.fi:8080/

Karhu, Hanna, Säkeiden synty. Geneettinen tutkimus Otto Mannisen runokäsikirjoituksista. Helsingin yliopisto 2012.

Katajamäki, Sakari & Veijo Pulkkinen (toim.), Genetic Criticism in Motion. New Perspectives on Manuscript Studies. Associate editor Tommi Dunderlin. SKS 2023. Saatavissa: https://doi.org/10.21435/sflit.14

Pulkkinen, Veijo, Runoilija latomossa. Geneettinen tutkimus Aaro Hellaakosken Jääpeilistä. SKS 2017.

Taiteidenvälisen tutkimuksen aikakauslehti Synteesi 1–2/2019. Geneettinen kritiikki (teemanumero). Toim. Sakari Katajamäki ja Ossi Kokko.

Sakari Katajamäki

Toimituspäällikkö, dosentti Sakari Katajamäki työskentelee SKS:n tutkimusosaston Edith – suomalaisen kirjallisuuden kriittiset editiot -yksikössä, joka laatii editioita Aleksis Kiven ja Minna Canthin tuotannosta. Lisäksi hän vetää Koneen Säätiön rahoittamaa tutkimushanketta Kääntämisen jäljet arkistoissa ja toimii monissa kirjallisuuden, tekstuaalitieteiden ja kulttuuriperinnön alan luottamustehtävissä.

Veijo Pulkkinen

Akatemiatutkija, dosentti Veijo Pulkkinen on geneettiseen kritiikkiin erikoistunut kirjallisuudentutkija, joka työskentelee Helsingin yliopiston Suomalais-ugrilaisella ja pohjoismaisella osastolla. Tutkimuksessaan hän on perehtynyt muun muassa visuaalisen runouden syntyprosesseihin ja siihen, miten eri tavoin kirjailijat ovat hyödyntäneet kirjoituskonetta työssään. Nykyisessä hankkeessaan Pulkkinen tutkii Kalle Päätalon tietokoneella kirjoittamia syntysähköisiä käsikirjoituksia.

Vähäisiä lisiä- blogin tunnus

Sakari Katajamäen ja Veijo Pulkkisen blogikirjoituksia

Uutiset ja puheenaiheet

15.4.2024 - Uutiset

Etno-Espan juhlavuoden biisikilpailu – sävellä tulevaisuuden kansanlaulu!

12.4.2024 - Blogi

Ruotsinsiirtolaisten lapset saavat äänen

11.4.2024 - Uutiset 9

Euroopan komissio on myöntänyt Euroopan kulttuuriperintötunnuksen Kalevalalle