Helvi Hämäläisen vuosikausia suljettuna olleet päiväkirjat avautuivat tutkijoille

Kirjailija Helvi Hämäläisen (1907–1998) henkilöarkisto on yksi SKS:n arkiston laajimpia yksittäisiä henkilöarkistoja. Aineistoa on kirjailijan pitkän elämän ajalta yhteensä yli 20 hyllymetriä. Hämäläinen testamenttasi aineistonsa SKS:lle, mutta määräsi, että arkistoon sisältyneet alkuperäiset päiväkirjat 1920-luvulta 1990-luvulle pysyvät suljettuina 25 vuotta kirjailijan kuolemasta.
Aineisto avattiin asiakkaiden käytettäväksi keskiviikkona 18.1.2023, kun määräaika oli umpeutunut. Päiväkirjat pääsivät heti tutkimuskäyttöön, mutta osaa niistä luetteloidaan parhaillaan.
Hämäläisen laajaa avointa henkilöarkistoa on viime vuosina tutkittu jonkin verran. Arkisto sisältää runsaasti niin julkaistuja kuin julkaisemattomiakin runo- ja proosakäsikirjoituksia, lehtileikkeitä, valokuvia, äänitteitä ja muiden aineistoja sekä poikkeuksellisen laajan kirjeenvaihdon. Hämäläinen oli koonnut ja säilyttänyt myös omia kirjeitään, joita oli saanut takaisin kirjeiden vastaanottajilta.
SKS ottaa edelleen vastaan lisiä henkilöarkistoihin, esimerkiksi Hämäläisen muille ihmisille lähettämiä kirjeitä.
Lisätietoja: SKS:n arkisto, puh. 0201 131 240, arkisto@finlit.fi