Merirosvousta ja haaksirikkoja Itämerellä: uutuuskirja valottaa saariston synkkää historiaa

19.2.2019 - 09:30
Uutuuskirja Onnettomuus ja onni jäljittää haaksirikkojen ja hylynryöstäjien vaiheita 1600–1800-lukujen Itämerellä. Merionnettomuuksia sattui usein ja kauppalaivojen haaksirikoilla saattoi rikastua. Ohjattiinko laivoja karille tarkoituksella?

Uuden ajan alun Itämeri oli ahdas, vilkas ja varsinkin syyspimeällä vaarallinen merialue. Onnettomuuksia tapahtui usein, mutta kauppalaivan haaksirikko saattoi olla joillekin myös onnenpotku. Hylkyjen pelastajat kerryttivät itselleen suuren omaisuuden, ja joidenkin kerrotaan rikastumisen toivossa jopa houkutelleen laivoja tahallaan karille. Onnettomuus ja onni tuo uutta tietoa Itämeren merenkulusta 1600–1800-luvuilla ja valottaa monipuolisesti hylkyryöstöillä vaurastumisen vähän tutkittua historiaa.

”Perinteen mukaan rantaan ajautunut hylkytavara oli Jumalan siunaus. Keskiajalla sen kohtalon määräsi germaaninen tapaoikeus, joka teki haaksirikkoutuneesta aluksesta, sen lastista ja jopa sen miehistöstä rannan omistajan omaisuutta. Lievimmillään kyse oli hylkytavaran keräilystä, pahimmillaan haaksirikon uhrien orjuuttamisesta, tappamisesta tai jättämisestä oman onnensa nojaan kuolemaan.”

Onnettomuus ja onni rakentaa kokonaiskuvan Itämeren merionnettomuuksista ainutlaatuisen arkistoaineiston pohjalta: Mihin vuodenaikaan ja millä alueilla aluksia haaksirikkoutui? Vaikuttiko aluksen reitti ja lasti haaksirikkoalttiuteen? Paljonko haaksirikkoja raportoitiin vuosittain? Samalla teos esittelee meripelastustuksen, merivakuutusten ja majakoidemme historiaa, jäljittää kadonneen aarrelaivan Die Stadt Frankfurtin vaiheitasekä kertoo Itämeren viimeisen merirosvon Petter Gottbergin tarinan.

”Kauppamerenkulkuun liittyi riski ja epävarmuus haaksirikkojen takia. Erityisen suuri se oli Itämerellä ja Suomenlahdella, jossa laivat purjehtivat jäiden tuloon asti. Tästä oltiin hyvin tietoisia, mistä olivat osoituksena jo sellaiset sattumaan ja riskiin liittyvät laivannimetkin kuin Fortuna tai Risico. Riski oli vakuutuksien takia aina mukana rahtihinnoissa ja kauppahuoneiden kustannuslaskelmissa.”

”Voitaisiinko näitä vain silloin tällöin palavia majakkatulia pitää jopa harhatulina, joista oli merenkululle enemmän haittaa kuin hyötyä? Niiden meriturvallisuutta lisäävä vaikutus näyttää joka tapauksessa olleen lähes olematon. – – Majakkatorneilla, kirkoilla ja muilla korkeilla paikoilla oli tulkintani ja yleisten syiden perusteella laivojen ohjaamisen lisäksi myös toinen merkitys: niistä voitiin tarkkailla meriliikennettä ja haaksirikkoja eikä aina täysin pyyteettömästi. Jos oli ’synkkä ja myrskyinen yö’ ja odotettavissa oli haaksirikkoja, korkeat tornit olivat luonnollisia tähystyspaikkoja. Paikalliset tunsivat haaksirikkojen potentiaalisen ajankohdan ja paikan, ja joissain tapauksissa osattiin odottaa jopa tiettyä laivaakin.”

Mikko Huhtamies ja Juha-Matti Granqvist (toim.) 
Onnettomuus ja onni – Kauppalaivojen haaksirikot ja pelastustoiminta Itämerellä 1600–1800-luvuilla
ISBN 978-951-858-031-0
SKS 2019
Sisällysluettelo