Muinaisen Egyptin salaisuudet avautuvat uutuuskirjassa

6.10.2020 - 13:15
Miksi pyramidit rakennettiin? Murhattiinko Tutankhamon? Miten kirjoitan nimeni hieroglyfeillä? Uutuuskirja Egypti – Kala sarkofagissa ja muita mysteereitä kertoo muinaisen Egyptin historiasta kevyesti ja viihdyttävästi.

Muinaisen Egyptin salaisuudet ovat kiehtoneet ihmiskuntaa vuosituhansien ajan. Uutuuskirjassaan Egypti – Kala sarkofagissa ja muita mysteereitä egyptologi Mia Meri sukeltaa faraoiden ajan suuriin arvoituksiin ja murtaa väärinkäsityksiä elämästä ja kuolemasta Niilin ikuisessa valtakunnassa. Samalla selviää, mitä yhteistä kuoleman jumala Osiriksella on Frankensteinin hirviön kanssa ja miksi muinaiset egyptiläiset muumioivat kaloja.

Meri on myös laatinut hieroglyfeistä aakkoston erityisesti suomenkielisiä nimiä varten. ”Nimen loppuun on lisättävä determinatiivi eli kuvake, joka määrittää nimen omistajan laadun. Mikäli hieroglyfeissä ei ole valmista mallia, sellaisen saa aina itse keksiä. Esimerkiksi ’gerbiilissä’ riittää, että nimen perään piirtää niin hyvän gerbiilin kuin osaa ja varmistaa, että se katsoo oikeaan suuntaan”, hän selittää.

Teos on kuvitettu samoilla esineillä, jotka ovat esillä Amos Rexin Egyptin loisto -näyttelyssä.

FM Mia Meri on muinaisen Egyptin taiteeseen erikoistunut egyptologi ja tietokirjailija. Hän on ollut mukana tekemässä Egyptin loisto -näyttelyä ja osallistunut esineiden valintaa.

Tilaa teos >>

Boken finns också på svenska:
Egypten – Fisken i sarkofagen och andra mysterier
ISBN 978-951-858-174-4

Haluatko sähköpostiisi tietoa uusista kirjoistamme? 
Tilaa verkkokaupan uutiskirje >>