SKS keskittyy avoimeen tieteeseen

SKS:n vuonna 1890 valmistuneen päärakennuksen ala-aula. Kuva: Gary Wornell, SKS 2019.
3.11.2020 - 14:00
SKS jakaa kustannustoimintansa avoimeen tieteelliseen julkaisemiseen ja perustamansa SKS Oppi ja Tieto Oy:n kautta tieto- ja tilauskirjojen sekä oppimateriaalien julkaisemiseen.

SKS jakaa kustannustoimintansa kahteen yksikköön. Seuraan perustetaan uusi tiedekustantamo, jonka vertaisarvioidut teokset julkaistaan sekä avoimina verkkojulkaisuina että painettuina kirjoina. Tiedekustantamon kustannusjohtajana aloittaa 1.1.2021 FT Kirsi Keravuori. SKS:n omistama SKS Oppi ja Tieto Oy vastaa vuoden 2021 alusta oppimateriaalien (tuotemerkki Äly) lisäksi myös tieto- ja tilauskirjojen kustantamisesta (tuotemerkillä SKS Kirjat). Sen toimitusjohtajana jatkaa seuran nykyinen kustannusjohtaja Tero Norkola.

SKS:n tavoite on perustamisesta saakka ollut tiedon avoimuus. Alussa tämä tapahtui uudistamalla suomen kieltä, kokoamalla kansanperinnettä ja julkaisemalla suomenkielistä kirjallisuutta. Tänä päivänä sisäänkäyntinä tietoon on verkko ja sähköinen julkaiseminen. SKS on Pohjoismaiden suurin avoimen tieteen kustantaja.

SKS haluaa omalta osaltaan taata kaikille vapaan pääsyn tutkittuun tietoon. Seura jatkaa vuodesta 1834 alkanutta kustannustoimintaa ja palvelee edelleen sekä humanistisen alan tiedeyhteisöä että suurta yleisöä.

Tiedustelut: pääsihteeri Tuomas M. S. Lehtonen, p. 040 560 9879