SKS vahvistaa avointa tiedettä ja yhtiöittää tietokirjojen kustantamisen

26.2.2020 - 13:15
SKS jakaa kustannustoimintansa avoimeen tieteelliseen julkaisemiseen ja perustamansa SKS Oppi ja Tieto Oy:n kautta oppimateriaalien sekä tieto- ja tilauskirjojen julkaisemiseen.

SKS keskittyy avoimesti saatavilla oleviin tiedejulkaisuihin, ja sen omistama SKS Oppi ja Tieto Oy vastaa vuoden 2021 alusta oppimateriaalien sekä tieto- ja tilauskirjojen kustantamisesta. SKS jatkaa perinteikästä kustannustoimintaansa myös omistamassaan osakeyhtiössä.

Seuran tutkimusosastolla toimivan biografiakeskuksen neljä työntekijää ja kustantamon kolme työntekijää muodostavat vertaisarvioituun avoimeen tieteelliseen julkaisemiseen keskittyvän yksikön. SKS Oppi ja Tieto Oy:n palvelukseen siirtyy vanhoina työntekijöinä neljä seuran kustantamon työntekijää, ja osakeyhtiö vahvistaa henkilöstöään rekrytoinneilla.

SKS:n tavoite on perustamisesta saakka ollut tiedon avoimuus. Alussa tämä tapahtui uudistamalla suomen kieltä, kokoamalla kansanperinnettä ja julkaisemalla suomenkielistä kirjallisuutta. Tänä päivänä sisäänkäyntinä tietoon on verkko ja sähköinen julkaiseminen. SKS on Pohjoismaiden suurin avoimen tieteen kustantaja.

SKS haluaa omalta osaltaan taata kaikille vapaan pääsyn tutkittuun tietoon. Seura jatkaa vuodesta 1834 alkanutta kustannustoimintaa ja palvelee edelleen sekä humanistisen alan tiedeyhteisöä että suurta yleisöä.

Tiedustelut: pääsihteeri Tuomas M. S. Lehtonen, p. 040 560 9879