Teloituksia ja terapiaa Hennalan vankileirillä – Uutuuskirja tuo uutta tietoa kuolemanleirin kasvatusosaston toiminnasta

22.8.2019 - 16:15
Hennalan sotavankileiri oli Suomen suurimpia, ja siellä kärsi pahimmillaan yli 10 000 punavankia. Uutuuskirja Hennalan helvetti tarkastelee karuissa oloissa toimineen kasvatusosaston toimintaa.

Lahden Hennala on yksi sisällissotamme tunnetuimmista kuolemanleireistä. Vankileirin epäinhimillisistä oloista ja laittomista teloituksista tiedetään viimeaikaisten tutkimusten ansiosta jo paljon, mutta leirin muu toiminta on tähän saakka jäänyt katveeseen. Tuija Wetterstrandin uutuuskirja Hennalan helvetti tarkastelee Hennalan vankileirihelvettiä kasvatusosaston työn kautta. ”Jäljittäessäni Hennalassa vankina olleen isoenoni vaiheita törmäsin punakaartilaisten muistelmissa mainintoihin kirjastosta, soittokunnasta, kuorosta sekä muusta virkistys­ ja valistustoiminnasta. Halusin selvittää, mitkä olivat kasvatusosaston työntekijöiden motiivit ja minkälaisia vaikutuksia heidän työllään oli,” Wetterstrand summaa.

"Yllättävän modernit menetelmät"

Hennalan ensimmäinen kasvatusjohtaja Yrjö Alanen aloitti työnsä 4. kesäkuuta 1918, pian kenttäoikeuksien ja pikateloitusten jälkeen. Hennalassa oli tuolloin vielä lähes 11 000 vankia. Sotavankilaitoksen kasvatusosasto pyrki tarjoamaan henkistä huoltoa ja virkistystoimintaa nälän, lian, ahtauden ja tautien vaivaamille punavangeille. Monet kasvatusosaston työmenetelmistä olivat nykynäkökulmasta varsin moderneja, kuten vankien kanssa käydyt ryhmä- ja yksityiskeskustelut, musiikin käyttö terapiamuotona, yleiseen mielipiteeseen vaikuttaminen lehtikirjoitusten avulla sekä kasvatustyöntekijöiden jalkautuminen vankien kotipaikkakunnille rauhoittelemaan tulehtunutta ilmapiiriä.

Viha ja kostonhimo velloivat vahvoina

Kasvatusosaston työntekijät tekivät parhaansa, mutta kesän 1918 tilanne sotavankileireissä oli toivoton. Yhtä työntekijää kohden oli tuhansia vankeja ja kaikesta oli pulaa. Kasvatusosaston työntekijöiden vilpitön yritys kohentaa vankien oloja epäonnistui lopulta pahasti, kun rankaisumieliala etenkin korkeammassa johdossa oli liian kova.

”Kasvatustyöntekijät joutuivat kasvotusten vankien kauhean kohtalon kanssa ja katsomaan usein kuolemanhätää silmästä silmään. He eivät olleet vartijoita, jotka pahimmillaan toimivat omien oikkujensa mukaan julmasti vankeja kohtaan. Kasvatustyöntekijöiden työhön kuului vankien kohtaaminen vertaisenaan ja heidän kuuntelemisensa. – – Heitä kannusti työhönsä vahva sosiaalinen omatunto ja lähetyskutsumus.

”Olisiko pitänyt – tai voinut – tehdä enemmän? Vaikea kysymys, johon vastaaminen ei ole helppoa. Ainakin Lahden ensimmäinen kasvatusjohtaja Yrjö Alanen teki kaikkensa vaikuttaakseen päättäjiin niin, että sotavankileirit olisi suljettu. Häntä vain ei kuunneltu, koska viha ja kostonhimo velloivat vahvoina ja toisaalta jo perustettua rakennelmaa ei haluttu lähteä purkamaan.”

Sukutarina johdatti Hennalaan

FM Tuija Wetterstrand on arkeologi, historioitsija ja tietokirjailija. Hän päätyi tutkimaan Hennalan kuolemanleiriä sukutarinansa kautta: Wetterstrandin oma isoeno oli vankina Hennalassa. 

”Isoenoni Anton selvisi Hennalan helvetistä luultavasti pitkälti sen vuoksi, että hän sai ruokapaketteja kotoaan Asikkalan Vesivehmaalta, josta pääsi käymään päiväseltään Hennalaan. Helppoa se ei ollut. Suvun kesken elää edelleen tarina, jossa ruokapakettia veljelleen vievä isoäitini Ida sai hevoskärrykyydin ison talon isännältä matkalla Hollolan Paimelan laivarantaan, mistä pääsee vuoroaluksella Vesijärven satamaradan laiturille ja siitä paikallisjunalla Lahteen. Isännän kuullessa millä matkalla isoäitini oli, hän heitti Idan kärryiltään ja kirosi punikit alimpaan helvettiin,” kuvailee Wetterstrand.

Tuija Wetterstrand
Hennalan helvetti – Kasvatustyötä Hennalan kasarmeissa 1918
ISBN 978-951-858-086-0
SKS 2019

Tilaa kirja SKS:n verkkokaupasta