Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto FT Teija Alangolle

1.10.2019 - 10:30
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt kasviarkeologi ja -biologi, FT Teija Alangolle tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon teoksesta Malva ja mulperi – Poimintoja entisajan puutarhoista (SKS 2018).

Kasviarkeologi ja -biologi Teija Alanko on kartoittanut suomalaisten puutarhojen värikästä historiaa keskiajalta 1800-luvulle. Keväällä 2018 julkaistu Malva ja mulperi johdattaa lukijansa kasvitieteellisistä puutarhoista kartanoiden hedelmäpuiden katveeseen, ja samalla selviää, miten historian tapahtumat ja uudet vaikutteet ovat muokanneet puutarhakulttuuriamme. Entisajan puutarhojen ohella teos esittelee yli 50 vanhaa hyötykasvia, joita on käytetty ravintona, mausteena, lääkkeenä ja väriaineena. Kasviarkeologian eli arkeobotaniikan avulla voidaan saada tietoa myös sellaisista lajeista ja kohteista, joista ei ole kirjallisia dokumentteja.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot merkittävästä ajankohtaisesta tai esimerkillisestä ja pitkäjänteisestä tiedonjulkistamistyöstä. FT Teija Alanko palkittiin tänään 1.10.2019 esimerkillisestä tiedonjulkistamisesta. "On hienoa, että suomalaisen puutarhahistorian ja sen tutkimuksen merkitys huomioidaan tässä mittakaavassa. Kun Malva ja mulperi -kirja nyt palkitaan, tämä on samalla palkinto kaikille kasviarkeologian ja puutarhahistorian tutkimusta tekeville, kiitos siis kollegoilleni ja esikuvilleni heidän työstään ja inspiraatiosta. Kuten palkintoperusteissakin todetaan, tieto ihmisten suhteesta kasveihin niin kulttuurisesta kuin luonnontieteellisestä näkökulmasta on arvokasta ja tarve ymmärtää tätä hyvinkin ajankohtainen," Alanko kommentoi.

Palkintoperustelut kokonaisuudessaan:

”Eri alojen tutkijat, kuten historioitsijat, taidehistorioitsijat, maisema-arkkitehdit ja kasvitieteilijät, ovat perehtyneet suomalaiseen puutarhahistoriaan ansiokkaasti erilaisten kirjallisten ja kuvallisten lähteiden kautta. Alanko on tutkimuksissaan yhdistänyt kasvibiologian alan kasviarkeologiaan ja laajentamalla menetelmiä kyennyt tuottamaan tietoa, joka on aiemmin kirjaimellisesti ollut mullan peitossa, syvällä maaperässä.

Arkeobotaniikan tutkimuksiin nojaten Alanko luo kirjassaan tiiviin mutta moniulotteisen kuvauksen erilaisista suomalaisista puutarhatyypeistä ja selvittää niille ominaisten kasvilajien historiaa. Tätä kautta hän piirtää samalla kartastoa siitä, miten ihmiset ovat liikkuneet maailmalla, keränneet tietoa lääkekasveista ja ravinnosta ja samalla estetiikasta ja vallan symboleista.

Puutarhahistorian monimuotoisuudesta kertovat luostarien, linnojen, apteekkien, kartanoiden ja pappiloiden tavat luoda kasvitiloja ja hyödyntää kasvien käyttöä. Samalla kuvataan kaupunkipuutarhojen syntyä akateemisina oppimisympäristöinä ja kaupallisina tuotantolaitoksina.

Malva ja mulperi avaa uusia näkymiä arkipäiväisiin kasveihin kuten pihasyreeniin, perunaan tai päärynään, ja toimii myös silmien avaajana lähiluonnossa esiintyvien ruohojen tai villiintyneiden maustekasvien alkuperästä ja eksoottisuudesta.

Ajassa, jossa kaupunkitalojen katoille ilmestyy viljelylaatikoita ja leikattujen nurmikoiden sijaan toivotaan niittyjen kasvattamista hyönteisten elinvoimaisuuden turvaamiseksi, syvälle menevä tieto ihmisten suhteesta kasveihin niin kulttuurisesta kuin luonnontieteellisestä näkökulmasta on erityisen arvokasta.”

Teija Alanko
Malva ja mulperi – Poimintoja entisajan puutarhoista
ISBN 978-952-222-943-4
Sisällysluettelo

Tilaa kirja suoraan kustantajalta