PL Bożena Kojro

Kääntää kielelle: puola

Tieni kääntäjäksi:

Opiskelin unkarin kieltä ja sivuaineena suomea, joka viehätti minua niin paljon, että päätin jatkaa sen opiskelua. Olen aina ollut kiinnostunut kaunokirjallisuudesta, ja sen kääntäminen on ollut luonnollista seurausta tälle kiinnostukselle.

 

Kääntämisen ilot ja haasteet:

Kääntämisessä haastavinta on kirjan kokonaisuuden hallitseminen. Tärkeää on se, ettei suomen kielen luonne häviä, ja että lukijalla olisi samalla mahdollisuus tutustua mahdollisimman sujuvaan puolankieliseen tekstiin. Käännöksen pitäisi olla toimiva, jotta huomio ei kiinnity liikaa sen yksityiskohtiin. Kääntäjän uran alkuvaiheessa se on suurin työn vaikeus.

 

Toivekäännöksiä:

Haaveilen Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen, Maria Jotunin Kun on tunteet -kirjan ja Minna Canthin teosten puolannoksista. Nämä kirjailijat ovat melkein täysin tuntemattomia Puolassa, paitsi asiantuntijoiden piirissä.

 

Suomalainen kirjallisuus Puolassa:

Puolassa käännetään yllättävän paljon suomalaista kaunokirjallisuutta. Itse olen myös kustantaja, joka on erikoistunut nimenomaan suomalaisiin kirjoihin. Olen kääntänyt ja julkaissut mm. Arto Paasilinnan, Risto Isomäen, Leena Landerin, Matti Yrjänä Joensuun, Katja Ketun ja Timo Parvelan kirjoja. Seuraan myös, mitä muut puolalaiskustannusyhtiöt julkaisevat ja minut täytyy todeta, että suomalaisten teosten puolannosten lukumäärä kasvaa vuosi vuodelta.

 

Työn alla juuri nyt:

Minulla on juuri työn alla Timo Parvelan Sammon vartijat -trilogian kolmas osa eli Louhi, ja olen tosi iloinen, että koko tämä upea sarja on kohta valmis.

 

Tasavallan presidentti on myöntänyt Bożena Kojrolle Suomen Leijonan 1. luokan ritarimerkin suomalaisen kulttuurin ja kaunokirjallisuuden tunnetuksi tekemisestä Puolassa.

 

Bożena Kojron käännöksiä, joita voi hakea käännöstietokannastamme: