Jaffa, tontut ja hän-pronomini

Finnland. Cool. – Suomi teemamaana Frankfurtin kirjamessuilla 2014 on lisännyt kirjallisuutemme käännösoikeuksien myyntiä erityisesti saksankielisiin maihin. Kääntäjähaastatteluissa kurkistamme kulissien taakse, millaista on suomalaisen kirjallisuuden saksannustyö.

Gabriele Schrey-Vasara on saksantanut 1980-luvulta lähtien runsaasti suomalaisia romaaneja, lastenkirjoja ja tietokirjoja. Hän on opettanut saksaa ja toiminut Helsingin

Gabriele Schrey-Vasara Kuva: Irmeli Jung

Saksalaisessa kirjastossa julkaisusihteerinä, toimitussihteerinä ja kirjastonhoitajana. Vuonna 2008 hänelle myönnettiin Valtion ulkomainen kääntäjäpalkinto ja Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ritarimerkki.

Olet opiskellut vanhassa saksalaisessa yliopistokaupungissa – Göttingenissä. Mitä olet opiskellut?

Pääaineenani oli ranska, sivuaineena historia ja ”sivusivuaineena” fennougristiikka. Tarkoitukseni oli valmistua ranskan ja historian lukio-opettajaksi, mutta suunnitelma katkesi siihen, että sain väitöskirja-apurahan Suomeen. Tutkielma Suomen historiasta ei sitten ikinä valmistunut – ensimmäistä lukua lukuun ottamatta, kun elämä vei muualle.

Olet asunut Helsingissä vuodesta 1979, tästä on varmaankin ollut kielen kannalta sinulle etua?

Toisaalta on eduksi, kun asuu lähtökielen maassa ja suomenkielisessä ympäristössä, koska nykykielen ilmiöt tulevat hyvin tutuiksi. Toisaalta on se vaara, että unohtaa oman äidinkielensä tai että se ei pysy ajan tasalla. Jos asuisin Saksassa, asiat olisivat toisinpäin. Yritän pitää jatkuvasti yhteyttä kotimaahani.

Mikä on sinusta haastavinta suomalaisen kirjallisuuden kääntämisessä?

Ensimmäiseksi tulevat mieleeni sanaleikit, jotka eivät tahdo kääntyä. Jos puhutaan joulupukista ja korostetaan ”pukki”, se ei toimi saksaksi. Toinen haaste on nimillä leikkiminen. Kompastuskiveksi koen usein myös sen, että saksaksi kirjoitettaessa ihmisen sukupuolen joutuu määrittelemään.

Oletko päässyt tai joutunut luomaan uusia saksankielisiä sanoja, kun olet kääntänyt joulutarinoita ja muita vanhoja suomalaisia satuja, joissa on runsaasti erikoisia sanoja?

Leena Parkkinen: Bühne frei für Magermilch (Boje Verlag)

Paula Havasteen Joulupukin tarinassa minun piti miettiä nimiä. Sen lisäksi olimme kustantajan kanssa eri mieltä tontuista, ovatko he ”Elfen” tai ”Wichteln”, mutta onneksi päädyimme ”Wichteln”iin! Kieliongelmana voi olla myös se, että Suomesta löytyy erilaisia lehmärotuja kuin Saksasta. Tästä syystä on ollut haasteellista esitellä lehmät Leena Parkkisen kirjassa Miss Milky Ray. Mutta minusta Suomi ja Saksa eivät ole kulttuurisesti kovinkaan kaukana toisistaan, mikä näkyy myös sanastosta.

Olet kääntänyt paljon dekkareita. Poikkeaako niiden kääntäminen muiden romaanien kääntämisestä?

Dekkareissa saattaa olla erilainen sanasto, esim. poliisiorganisaatioon tai patologiaan liittyvä, mutta erikoisalan sanojahan on kaunokirjallisuudessa ylipäätään. Tietenkin riippuu kääntäjästä kuinka paljon selittää ikään kuin huomaamatta. Onko lukijan kannalta tärkeä tietää, mikä on ’jaffa’ tai voiko siinä olla ’sprite’ tai joku yleisempi sana.

Onko sinusta Suomi nähty Saksassa osana pohjoismaista dekkariboomia?

Leena Lehtolainen: Der Löwe der Gerechtigkeit (Kindler)

Osittain varmaan on, esim. Leena Lehtolaisen kirjoja mainostetaan ”Suomen Henning Mankellina”. Toisaalta muistan erään arvostelun, jossa mainittiin Pentti Kirstilä ja se, että vaikka hän on pohjoismaalainen, hän kirjoittaa silti erittäin mielenkiintoisesti! Hänen tyyliään pidettiin ranskalaisena. Dekkariboomin voi kokea sekä mainosvaltiksi että rasitteeksi. Riippuu arvostelijan tai lukijan näkökulmasta pohjoismaiden boomin kokonaisuuteen.

Onko Saksassa julkaistavissa suomalaisissa kirjoissa jotain yhteisiä, leimallisia piirteitä?

Saksassa julkaistaan minusta nykyään suomalaista kirjallisuutta laidasta laitaan. Vain lyriikkaa julkaistaan aika vähän. Saksalainen kustantaja mielellään mainitsee, että kirjauutuus Suomesta on ”Schräg”, eli vähän niin kuin vinksahtanut, tai kaurismäkeläinen tai kannessa pitää olla ainakin punainen mökki. Se on aina ollut merkki siitä, että kirja on Suomesta, vaikka se olisi mikä tahansa. Optimistin silmin tämä markkinointikuvio on pikku hiljaa jo häviämässä.

Onko sinulla kirjaa, jonka kääntämisestä erityisesti haaveilet?

Niitä on kaksi: Helvi Hämäläisen Säädyllinen murhenäytelmä, sen haluaisin ehdottomasti kääntää, kunhan löytyy kustantaja. Toinen, jonka haluaisin kääntää, taitaa jäädä kääntämättä juuri johtuen ”sukupuoliongelmasta”: se on Maarit Verrosen romaani Pimeästä maasta, joka on tarina yhteiskunnasta, jonne lapset syntyvät sukupuolettomina. Heidät asetetaan joko metsästäjän tai huolehtijan muottiin. Yksi kirjan henkilöistä, josta piti tulla huolehtija, haluaa metsästäjäksi ja lähtee pois toiseen yhteiskuntaan, jossa sukupuolta ”ei tehdä”. Kaikilla hahmoilla on täysin keksityt nimet, jotka eivät paljasta, onko kyse naisesta vai miehestä.

Minkälaisen kirjallisuuden parissa itse rentoudut?

Monenlaisten. Tosin jos kirja on suomenkielinen, on rentoutuminen minulle vaikeaa, sillä mietin aina lukiessani, kuinka tämän kääntäisin saksaksi. Siitä ei oikeastaan pääse eroon. Muilla kielillä lukeminen ja samalla rentoutuminen onnistuu.

Laura Gustafsson: Die Hure (Heyne Verlag)

GABRIELE SCHREY-VASARA (s. 1953) on saksantanut yli 50 suomalaista teosta, mm. Leena Lehtolaisen, Matti Röngän, Pentti Kirstilän, Pekka Hiltusen, Laura Gustafssonin ja Marko Hautalan kirjoja. Hän on toiminut tieteellisen julkaisusarjan Finnisch-Ugrische Forschungen toimitussihteerinä. Hän työskentelee Jahrbuch für finnisch-deutsche Literaturbeziehungen -vuosikirjan toimitussihteerinä. 

 

Alžběta Štollová
Kirjoittaja on tšekintäjä, joka työskenteli FILIssä korkeakouluharjoittelijana

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>